Olen jo pitkään haaveillut venetalosta. Siis että voisin asua paatissa. Se on jostain syystä ajatuksena älyttömän kiehtova, vaikkein osaisi sellaisella seilata. Tuossa naapuritalossa on hedelmäkauppa, jonka pikkuruiseen omistajaukkeliin olen tutustunut. Hän maistattaa minulla aina jotain outoja asioita. (Hedelmiä.) Viime yönä hän tajosi venekyydin kovin kiikkuvassa pikkupaatissa, joka hörppi vettä aalloista, mutta ilmapallon tavoin aina pompsahti pinnalle takaisin. Ukkeli itsekin putosi mereen pari kertaa ja nauraa käkättäen yllättävän kerrerästi kipusi aina takaisin kyytiin. Hän halusi käydä vaihtamassa vaatteet kotonaan, joka oli matkan varrella. Tyyntä kirkasta vettä oli sellaiset reilu puoli metriä, kun hän hyppäsi kyydistä ja veti venettä kohti jättiläistammea muistuttavaa puuta, joka kasvoi merestä. Minä nostin lahkeita ja hyppäsin perässä, koska puussa oli aivan älyttömän hieno talo. Meren pohja oli silkinpehmeää hiekkaa, mutta kaikkialla uivat minikalat vähän hirvitti. Kipusin ukkelin perässä puun rungossa olevia tikkaita pitkin ylös taloon. Se oli mahtava, näytti pieneltä omakotitalolta. Ihastellen katselin esineitä ja valokuvia. Hän kertoi, että tämä on parempi kuin venetalo, koska puun juuret on vahvasti merenpohjassa, ei keinu vaikka joskus vähän aallokkoja olisikin. Lisäksi hän huomautti, että muutti mieltään ja aikoo nyt lisätä myös tyttärensä perinnönsaajaksi, kaksi poikaa kuitenkin vain tappelisivat puumajatalosta. Naisellinen kolmas ääni toisi selvästi tasapainoa ja rauhaa.
Haaveeni.
Uneni (lisää kuvaan meri).
Todellisuuteni (tunnista kuorittu ja haukattu hedelmä).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti