Tämä uutinen oli minulle henkilökohtaisesti aika kurja. Vähän kuitenkin lohduttaa ajatus, että Alan kirjoitti minun Perhoskirjaan, kun tapasimme Italiassa. Vaihdoimme vain muutaman sanan elokuvan ennakkonäytöksessä, mutta silti. Se oli yksi matkani kohokohta. Meistä on kuvakin yhdessä. Tai oli sillä koneella joka hajosi. Taittaja kyllä sanoi, että ne kuvat voi sieltä vielä pelastaa jollain konstilla, joten sanotaan edelleen, että kuva on vieläkin olemassa.
Alanin ääni on varmaan yksi tunnetuimmista, mutta minä muistan hänet paremmin siitä läsnäolosta. Hänellä oli uskomattoman lämmin hymy ja hän katsoi puhuessaan suoraan silmiin. Sellainen läsnäolo vaikuttaa, oli se kuinka pienen hetken ajan tahansa.
Rest in peace.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti