Joskus on hyviä päiviä. Ja sitten on huonoja päiviä. Ja sitten on tällaisia päiviä.
Heräsin aamulla melkolailla jäisenä. Uusi kotini ei ollenkaan noudattanut lämpötilasääntöjä. Kuuma suihku on ainoa asia, mikä auttaa tuollaisen herätyksen jälkeen. No, tänä aamuna ei tullut lämmintä vettä. Joten pesin strategisesti tärkeä osat kylmällä vedellä. Sitten puin päälle, monta kerrosta. Huivilla sai ne lehmän nuolemilta näyttävät hiuksen piiloon, päätä en sentään jäiseen veteen laittanut. Yllättävät aamutoimimuutokset vaikuttivat myös käytössä olevaan aikaan, joten pakkasin laukkuni kiireesti ja pinkaisin matkaan.
Se lauantain ja sunnunnuntain välisenä yönä satanut lähes puolen metrin lumikerrostuma oli edelleen kaikkialla. Vain epämääräinen liukas polku kiemurteli pihan läpi, jota pitkin rämmin päästäkseni kadulle. Katuakaan ei oltu auratta. Kiroilin ja jatkoin ihmisten jälkiä pitkin loikkimista. Muutaman kerran astuin upottavaan loskanalaiseen lammikkoo. Vedenkestävät kenkäni eivät tänään enää kestäneet vettä. Pääsin kuitenkin metroasemalle ja onnekseni ehdin siihen juuri lähtevään metroon. Ensimmäisen kuulutuksen jälkeen ymmärsin meneväni väärään suuntaan. Olin loikkinut sisään eri ovesta kuin viimeksi, joten menin sen ainoa radan väärälle puolelle. Seuraavalla asemalla tein korjausliikkeen, jonka jälkeen matkasin oikeaan suuntaan. Metron vaihto onnistui ongelmitta toisenkin kerran, koska asema oli jo tutumpi ja portaikot eivät ole täsmälleen samanlaisia joka suunnasta. Jonotin pääsyä ulos metroasemalta ja jatkoin sohjossa kahlaamista kohti kohdetta.
Kohteen talo puolestaan oli kuuma, joten kävin poistamassa yhden kerroksen vaatetuksesta. Hain samalla automaatista kahvin. Työkoneelle päästyäni huomasin, että olin saanut puoli kupillista kuumaa maitoa. Kahvi oli loppunut koneesta. Sitä kuulemma tapahtuu usein. Olin rähjäinen, likainen, märillä sukilla, pukeutunut huonosti ja aamukahviton. Joten luonnollisesti silloin tulee jotkut suuret johtajat vierailulle. Kahdesti. Tämän jälkeen sain iloisen yllätyksen, sillä koulutuksessa oli tullut se vaihe, että voin tehdä pari testiä. Niitä sellaisia, jotka on pakko päästä läpi, jos haluaa jatkaa.
Pudottelin asioita, ovikoodin nauha jäi kiinni ovenkahvaan ja tippui jonkun jalkoihin. Olin ihmeissäni, että kun koulutuspäivä oikeasti loppui, olin vielä hengissä. Päätin mennä ostamaan uusia vedenkestäviä kenkiä. Sain selkeä ohjeet ostoskeskukseen. Metrossa tuttava kertoi, että tietää toisen vielä paremman ostoskeskuksen, muutama pysäkki kauempana. No sama kai se on vaikka menen sitten sinne. Ei kai tämä päivä voi enää pahemmaksi mennä.
Ostoskeskukseen päästyäni kaivoin laukustani tyhjän silmälasikotelon. Kaveri oli jo mennyt omille teilleen. Löysin puolisokeana kenkäkaupan ja sieltä täydelliset kengät. Hintalappu näytti kuitenkin 120 euroa (tai paikallista rahaa, jonka sitten käänsin euroiksi). Mietin ostanko kengät vai syönkö seuraavan kolmen viikon aikana. (Mietin sitä yhä, kengät ovat varauksessa. Tällä mahalla kannattaa varmaan sijoittaa kenkiin.) Löysin takaisin metroasemalle. Löysin oikean metron. Vaihdon metron oikealla pysäkillä. Kävelin lähikauppaan ja päätin ostaa punaviiniä. Nyt, jos koskaan olen sen ansainnut.
Ostin viinin ja muita ravinteita. Kotiin päästyäni menin kuumaan suihkuun. Vesi oli oikeasti kuumaa. Huomasin, että tarvitsen suihkuverhon, sillä lattiassa ei ole minkäänlaista viemäriaukkoa. Moppasin kylpyhuoneen. Puin päälle, useita kerroksia, koska olin taas jäisessä asunnossa. Jokohan tämä nyt riittäisi? Ei vielä... Kävi ilmi, että minun uudessa kodissani ei lämmityksen lisäksi ole myöskään korkkiruuvia.
Menen nyt nukkumaan. Jos minusta ei enää kuulu, olen jäätynyt, pudonnut sängystä ja mennyt kahtia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti