Sunnuntaina sain viestin, että voisin mennä katsomaan asuntoa melko läheltä keskustaa. Puuseppä tarvitsi kämppistä. Pakistanilainen lupasi kuskata minut takaisin Belfastiin. Kerta kaikkiaan mahtava yksilö. Kävin tarkistamassa asunnon. Se oli tosi siisti, pieni mutta avara, ja makuuhuoneessa oli runsaasti kaappitilaa. Puuseppä vaikutti normaalilta, joten arvelin, että tämä on ihan hyvä. Kokeillaan kuukausi ja katsotaan sitten jatkoa. Koska kaikki tavarani olivat jo autossa, päätin jäädä siltä seisomalta. Se oli nopein muutto koskaan, sellaisella "tuumasta toimeen" periaatteella.
Vaikkakin osa tavaroistani on edelleen panttivankina Hullun talossa, olen kotiutunut melko hyvin. Siihen nähden, että koko elämä heitti taas kärrynpyörää. Työmatka lyheni, mikä on hyvä asia. Kämppisten lukumäärä väheni, mikä on hyvä asia. Lähikauppa ei myy alkoholia, mikä ketuttaa, mutta on silti hyvä asia. Naapurissa on musta kissa, joka vierailee ajoittain. Tiistaina se oli ovella odottamassa, kun tulin kotiin ja vaativasti ilmoitti halunsa päästä sisälle. Sitten se omistajan elkein kävi haistelemassa paikat läpi, tutustui uusiin tavaroihin ja lopulta poistui takaovesta. Aivan kuin se olisi tietoisesti tullut tutustumaan ja tekemään tupatarkastuksen.
Elämä rauhoittui vähän, onneksi. Asiat tuntuvat sujuvan taas, ainakin osittain. En saa tavaroitani ulos, koska Hullu vaihtoi lukon myös vanhan huoneeni oveen, joten edes ihana entinen kämppis ei saa niitä minulle salakuljetettua. Mutta ajattelen asian niin, että nyt minulla on lämmin varasto tavaroille, joille ei vielä ole uutta paikkaa, vieläpä aivan ilmaiseksi. Ja kyllä ne sieltä sitten poliisin kanssa ulos saadaan, jos tarvitsee.
Uusi asunto on oikeastaan aika kiva, tai siis se ON todella kiva. En vain ole varma haluanko alkaa rakentaa siitä kotia, koska viimeaikaiset tapahtumat ovet saaneet kyseenalaistamaan koko maan. Kaupunki on minusta edelleen ihana, enkä haluaisi lähteä, mutta eräänlainen tarjous tuli myös Romanian suunnalta, siitä kaupungista josta todella pidän. Ei vaan millään jaksais taas vaihtaa maata, vaikka tuntuukin, että olisin ollut täällä jo hyvinkin pitkään.
Sellainen jännä käänne kaikkien muiden lisäksi, että tässä kaiken keskellä sain hajotettua selkäni. Ensin se tyhmä työpaikan tuoli aiheutti kipuilua ja lopulta jättiläismatkalaukun nostaminen oli selälleni liikaa. Täydellinen ajoitus. Mutta löysin paikallisen kiropraktikon. Joka on kyllä kanadalainen, ja jonka isä on suomalainen. Mutta näiden kahden käynnin perusteella minä olen ollut hyvin rikkinäinen yksilö. Ensimmäinen kerta oli tuskainen ja se rutinan määrä oli käsittämätön. Heti jo kerran jälkeen jalat menivät saman mittaisiksi ja olkapäät samalle korkeudelle. Mutta miten vielä toisellakin kerralla kuului niin järkyttävä rutina ja rakse, se on yhä mysteeri minulle. Ensi tiistaina menen taas väänneltäväksi. Se sattuu taatusti, mutta se lähitulevaisuudessa häämöttävä kokonaiskuva auttaa kestämään tuskan.
Niin. Ei päästä Belfast helpolla. Mutta kaikesta tästä huolimatta täällä on tosi kiva asua. Seuraavaksi teen elämänhaltuunottosuunnitelma. Koska nyt pitää tehdä suuria päätöksia. Lähteä vai jäädä, siinä vasta pulma.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti