Viaton idealisti kadoksissa.

Työkaverini Siideripissis lukee aikansa kuluksi blogiani töissä, kun meillä on välillä tosi hiljaista. (Siis linjassa, ranskikset ja britit kyllä pitävät huolen siitä, että talossa riittää mekkalaa.) Hän aloitti sen ihan alusta ja sai minutkin innostumaan ajatuksesta. Lueskelin omia höpinöitäni seitsemän vuoden takaa ja mietin, että mihin ihmeeseen tuo aika katosi? Ja mihin katosi se viaton sielu, jolla oli niin suuria suunnitelmia? (No, en minä varmaan kovin viaton enää siinä vaiheessa ollut, mutta kuitenkin.) Tuntuu, etten ole saanut oikein mitään aikaan. Ehkä minä suunnittelen väärin. Pitäisi tehdä sellaisia aikataulutettuja tavoitteita sen sijaan, että vain haaveilee mitä sattuu ja ryntäilee minne milloinkin. 

Löysin listan, jonka tein seitsemän vuotta sitten. Olin suunnitellut ja mietin mitä haluan elämältä. Siellä oli aika randomisti asioita, kuinkas muutenkaan. Listani oli tällainen:

Tahdon…

rakastua silmittömästi

oppia uuden kielen

kirjoittaa hyvän kirjan

valmistua koulusta

järjestää Perhosjuhlat ystäville

viettää uusi vuosi tanssien varpaisillaan hiekkarannalla kevyessä mekossa

tehdä jotain kestävää ja upeaa, mikä jää ihmisille pysyvästi

tehdä lähtemätön vaikutus johonkin uuteen ihmiseen

matkustaa Tazara-junalla radan päästä päähän

löytää merkitys elämälle

käydä Afrikassa safarilla kuvaamassa seeproja

koskettaa ja/tai kuvata:

Uluru

Eiffel-torni 

Pisan torni

Niagaran putoukset

Kiinanmuuri

Vapaudenpatsas

Colosseum

Jotenkin tosi viattoman tuntuista, sellainen “olispa kiva sitten joskus”-lista. Muutaman halun onnistuin jo toteuttamaan. Valmistuin koulusta, järjestin ystäville Perhosjuhlat, kuvasin ja kosketin Colosseumia. En tiedä kuinka montaa noista asioista oikeasti palavasti halusin toteuttaa ja oliko kaikki edes kovin järkeviä haaveita. Tanssin myös varpaisillaan hiekkarannalla (tosin shortseissa), kun juhlin Thaimaassa kiinalaista uutta vuotta, joten sekin on melkein koettu. Ja hyvän kirjankin kirjoitin - julkaisemisestahan tuossa ei ollut mitään mainintaa.

Nyt kun mietin, niin ei ne vuodet ehkä ihan hukkaan menneet, vaikka hetken ajaksi lista lamaannuttikin. Olen minä kuitenkin jo aika paljon kokenut seitsemän vuoden aikana. Tavannut huikeita ihmisiä (myös muutaman huonon). Asunut ja matkustanut Suomen lisäksi Italiassa, Irlannissa, Thaimaassa, Malesiassa, Maltalla, Romaniassa ja nyt täällä UK:n puolella Pohjois-Irlannissa. Syönyt monenlaisia herkkuja. Uinut merissä, järvessä ja joessa. Koskeakin kelkkailin alas. Olen maalannut seiniä Malesiassa, Italiassa ja Suomessa. Kuvannut ja kirjoittanut. Saanut työpaikkoja. Ja vaikka se kirja on edelleen julkaisematta, se on kuitenkin jo kirjoitettu ja se jos mikä oli kamalan suuri urakka. Olen taputtanut norsua ja silittänyt apinaa. Löytänyt uusia ystäviä. Oppinut ajamaan mopolla. Maalannut tauluja. Saanut vauvan. (Tai Emma sen kyllä sai, mutta kuitenkin. Elämässäni on nyt vauva.) Olen elänyt. Niin, ja rakastunut silmittömästi.