Matkapäivä.

Olen matkustanut aamusta iltaan. Kello seitsemän haki taksi pihasta ja sanoin hyvästit tilapäiskodille ja Puusepälle. Taksi vei johonkin expreskauppaan, josta kävin ostamassa aamupalaa. Sitten kävelin yhdelle kujalle odottamaan bussia. Odotin niin pitkään, että aloin jo epäillä paikan oikeellisuutta. Mutta koska olin edellisiltana käynyt varmistamassa, että bussi tosiaan lähtee ihan siitä oopperan sivusta, en siitä sen enempää ressannut. Kunnes sitten viimein kysyin yhdeltä vastaantulijalta, että onkohan tämä nyt sittenkään oikea paikka. "Ei... Se pysäkki on tuolla seuraavalla kujalla." Voi ny helvetti! Ilmankos bussi ei tullut. Sen ei kuulunutkaan tulla sinne missä pojotin. Kuski siellä jo sulki auton tavaralaatikoita, kun huutaen ja huitoen rynnistin kohti autoa. "Ihan sitten viime minuutille päätit jättää." Jep... Note to self: Kun tarkistat ennen lähtöä mihin mennä, muista myös sitten mennä siihen samaan paikkaan. Ja käytä silmälaseja.

Katselin usvaisia niittyjä pari tuntia. Pimeä muuttui hämäräksi ja lopulta aurinkoiseksi päiväksi. Maisemat oli niin kauniita, ettei malttanut räpyttää silmiä. Vihreitä niittyjä, joulukuussa. Näin sen osan Irlantia, jonka halusinkin muistaa.

Sellainen hassu sattumakin tapahtui. Istuin kaikessa rauhassa kirjoittamassa portillani, kun näin että tuttu lippispäinen hahmoke juoksee laukkunsa kanssa, kiertää ne laiskan liukulinjat ja tulee minua kohti. Se oli (nyt siis entinen) työkaverini Maikki, jonka lento sattumalta lähti täsmälleen vastapäätä minun porttiani, lähes samaan aikaan. Päätimme yhteistuumin, että se oli hyvä enne. Ihmisiä ympärillä hymyilytti, kun ei me kovin hiljaisella äänellä halattu sitten kuitenkaan. Ihana yllätys. Pakkoselfie ja menoksi.

Ja sitten, tässä huippuidea kaikille lentoyhtiöille! Ihan vapaasti käytössänne. Perhelennot! Vähän parempaa ja spesial palvelua koko perheelle, jossa ajatellaan myös perheen pienimpien etua. Ja vaikka jotain ryhmäalennuksia. Olisi jo aika alkaa panostaa tähän, eikä vaan laskuttaa erikseen jokaisesta laukusta ja leivän kannikasta. Parempaa palvelua, kiitos. Nyt joku ihmettelee, että miten minä nyt tällaistä kirjoitan, ei ollenkaan minun tapaista. Noh, tässä tulee sitten se minun huippuidean toinen puoli. Tämän uuden palvelun lisäksi tarjolle tulisi tietysti myös K-13 lennot. Johon siis pääsevät vain 13 vuotta täyttäneet. Tämä palvelu on suunnattu perheettömille ja niille, jotka muuten vain haluavat matkustaa ilman lisähäiriötä. Kuten _koko_ matkan ajan kirkuvaa kakaraa siinä parin penkkirivin päässä. Niin, ei itkevää, vaan kirkuvaa. Minä tunnetusti en ole se lapsirakkain henkilö, mutta ei minulla oikeasti ole mitään niitä pikku kullanmuruja vastaan. Minulla on vaan aika paljonkin vastaan niitä idioottivanhempia, jotka eivät kasvata niitä kullanmurujaan. Säännöt ja edes jonkinlainen kuri on rakkautta. Jos ollaan siinä tilanteessa, että lapsi saa jo taaperona tahtonsa läpi kirkumalla, niin kannattaisi varmaankin jatkossa käyttää kondomia.

Onneksi olin sen verran viisas, että otin korvatulpat mukaan tälle matkalle. Vieressäni istuva mies näytti silmin nähden kärsivältä. Hänkin muistaa korvatulpat varmasti ensi kerralla. Tähän koneeseen kuin sattui nyt sitten vielä ennätysmäärä kakaroita. Note to self: lennä vain yöllä. Ja vältä koneen vaihtoja Arlandassa.

Aamulla mietin, että olispa hauska olla vaikka puoli vuotta töissä Ruotsissa, ihan vain että oppisi sen kielen. Ja muutenkin, kokemus! Mutta muutin mieltä hyvin pian. Oikeastaan jo siinä vaiheessa, kun koneesta tulin ulos ja tepastelin Arlandan kentälle. Ruotsalaiset osaavat. Heillä on IKEA. Ja selvästi lentokenttä noudatti samaa kaavaa. Oli lintuääniä visertävää kasviseinää ja sisustuksia. Mietin, että tämä on varmasti kiva paikka olla töissä. Sillä tavalla söpöä ja... No, ruotsalaista. Koko seikkailurata on käytävä läpi ennen kuin olet perilla, ihan niin kuin IKEAssakin. Ja sehän on just tosi kiva, jos on tiukka aikataulu ja koneen vaihtoja. Eli ei.

Kun tulin koneesta, huomasin että Helsinki lähtee Terminaalista kaksi. Käpöttelin siis koko kentän toiselle puolelle. Tarkistin vielä porttia ja nyt seinällä lukikin Helsinki Terminaali 5. No voi ny helvetti. Taapersin elämysradan takaisin sinne toiseen päähän, mistä olin juuri lähtenyt. Taulussa lukee edelleen Helsinki Terminaali 2. Nyt jumalauta. Pysäytin neidon ja kysyin neuvoa. Sain suuntaa antavan vastauksen "Joo, tämä se varmaan on" (sillä sellaisella mitä-sää-nyt-tuut-siihen-kyseleen äänellä). Minä jotenkin kuvittelin, että juuri ruotsalaiset on meistä pohjoismaalaisista ne iloisimmat ja ystävällisimmät. Olin tosi väärässä. En tiedä missä olisin saanut yhtä huonoa palvelua viimeksi. Täällä työtänsä tekevät ihmiset olivat suorastaan töykeitä, työstä riippumatta. Olin todella yllättynyt. No, ehkä niillä on kiire. Ja ottaa päähän, että vaikka ovat lentokentällä päivittäin, eivät pääse täältä pois.

Että sellaista avautumista tällä kertaa. Mutta sainpahan aikani kulumaan. Odottelen konettani nyt siis vähän sekavin fiiliksin täällä Arlandassa. Hyvillä mielin silti, olenhan ihan kohta Suomessa, vuoden tauon jälkeen. Vuosi on pitkä aika. Niin pitkä, että vähän jännittää. Ihaninta kaikessa on se, että muutaman tunnin kuluttua (klo 23) minun ihana Emma on kentällä vastassa. Melkein pääse iloitku jo ihan siitä ajatuksesta.