Vietin viime viikon retriitti-pilotin parissa. Olin jo pitkään haaveillut retriitistä, mutta vasta nyt sattui tähdet ja aikataulut osumaan niin hienosti, että se oli mahdollista. Ja voi taivas, että oli mullistava kokemus! Tietysti siihen vaikutti se, että lähdin niin täysillä mukaan. Minulla on vain ne kaksi on/off-vaihdetta. Olin sitä ennen aika uupunut ja vähän hukassa, oli liian paljon kaikenlaista yhtä aikaa päällekkäin. Joten sehän on tietenkin se paras mahdollinen hetki ottaa etäisyyttä kaikkeen muuhun kuin itseen.
Blogiaiheita tuli kyllä pitkä lista, joten saatat päästä lukemaan tästä vielä lisää myöhemminkin. Eikä varmasti yllätä ketään, kun sanon, että Italia on siinäkin listassa mukana vahvana ykkösenä, mutta aloitan konkreettisella harjoituksella, nimittäin yhden päivän tehtävänä oli valmistaa oman elämän koru. "Ole hyvä ilonalle" -päivä alkoi siitä, että kirjoitin listan asioista, mitä rakastan.
Anton ja Papu
Sogno Rosa ja Lucky Lou
Lämpö: aurinko, pimeät ja lämpimät illat, kynttilät, takkatuli, sauna
Vesi: meren aallot, kuuma suihku, tiskaaminen, sade ja puutarhan vesijutut, pyykinpesu, vaahtokylpy, kalat ja akvaariot
Italian kieli, gelato, cappuccino ja cornetto
Noituus ja luonnonuskonnot
Näpertely ja käsillä tekeminen: kirjoittaminen, virkkaaminen, maalaaminen, piirtäminen, mixed media (eli askartelu), sisustaminen, remontointi ja palapelit
Puutarha: suuret puut, tuuheat pensaat, viherkasvit, kivet ja kaikenlaisten puutarhajuttujen rakentelu (kiviraput, kukkapenkkien reunukset, hassut koristeet), tuulikellot, perhoset, harakat, fasaanit ja riikinkukot
Joo, tiedän. Minun lista on normaalille ihmiselle vähän hölmö. Mutta jos ajattelet sen noidan ja kiertolaishippiäisen kannalta, niin palaset loksahtavat paikalleen.
Tämä voimakoru-harjoitus liittyi aisteihin ja oman itsensä ymmärtämiseen. Rakkauslistan ajatusten pohjalta löysin oman elämäni viisi vaikuttavinta teemaa, ja niiden pohjalta etsin voimakoruuni viisi ydinhelmeä, jotka valitsin intuitiivisesti tuhansien seasta. Tässä oli tärkeintä se valintaprosessi. Se, miltä helmet tuntuvat sormenpäissä, miltä ne näyttivät eri valoissa ja mitä tunteita ne herättivät. Harvoin sitä tulee pohdittua asioita ihan noin tarkasti, ainakaan noin pieniä asioita. Piti nähdä se helmien syvempi merkitys, kääntää asia päälaelleen. Entä jos helmet edustavatkin asioiden sijaan tunteita tai olotiloja?
Tässä vaiheessa retriittiä olin jo tehnyt aika suuria oivalluksia itsestäni ja menneisyydestä. Joten helmien symbolinen merkitys tuntui jotenkin tärkeältä, ja otin tehtävän tosissani. Ei ollut sääntöjä, korusta sai tulla juuri sellainen kuin siitä oli tulossa, epäsymmetrinen, värikäs, hassu tai pelkistetty. Ja minä ihan oikeasti yritin! Silti kokosin korun kolme kertaa, koska en ollut tyytyväinen. Selvästi en ole kovin hyvä epäsymmetrisyydessä. Tarkoitus ei ollut tehdä mitään kaunista, vaan merkityksellistä. Siitä huolimatta, mielestäni onnistuin tekemään tästä merkityksellisestä voimakorustani myös aika kauniin.
Kaikki viisi ydinhelmeä kertovat hyvin henkilökohtaisen kasvutarinan.
1) Vapautumisen ja irtioton helmi (tuntuu keuhkojen avautumiselta, kun voi vihdoin hengittää vapaasti). Tämä ontto metallihelmi on kevyt ja siinä on kukkakoristeita. Se kiteytti nuoruuden minän, kun lähdin Italiaan ensimmäisen kerran. Kovan kuoren alla oli läpinäkyvä ja optimistinen tyttö, joka uskalsi rikkoa rajoja ja hypätä tuntemattomaan.
2) Yksinolon ja vapautumisen turvasatama (tuntuu syvältä rauhalta ja itsenäisyydeltä). Italian torilta ostettu kimaltava pinkki helmi, jonka sisäinen loiste muistuttaa yksinolon upeudesta ja siitä mitä todella olen, eli kauneutta rakastava, vahva introvertti.
3) Maadoittumisen ja uuden alun helmi (tuntuu vakaudelta, turvalta ja tasapainolta). Valitsin tähän suuren, kuplia sisältävän lasihelmen, joka on Sogno Rosan värinen, ja näyttää hauskasti veden kohinalta. Se toimii ankkurina uudelle kodille, uudelle kotipaikkakunnalle ja tälle uudelle alulle.
4) Dynaamisen tekemisen ja dopamiinin helmi (tuntuu liikkeeltä ja ilolta, aidolta minulta). Tähän pääsi kahvinvärinen helmi, koska sen säännötön muoto muistuttaa elämästä ilman pakotettuja muotteja, se ohjaa luovuuteen ja auttaa vapautumaan rajoitteista.
5) Kirjoittamisen ja luovuuden helmi (tuntuu helpolta, innostukselta ja parantumiselta). Pyöreä puinen helmi näyttää melkein veistetyltä, se on sileä mutta ei tasainen. Sen pyöreys edustaa ympyrän sulkeutumista, ja niskassa se myös maadoittaa ja rauhoittaa kirjoittajaa.
Lisäsin vielä yhden irrotettavan osion, koska minusta tuo rukousnauhan malli on jotenkin kiehtova. Voimakorua on mukava hypistellä, mutta sen voi myös kääntää toisin päin, jos sitä haluaa käyttää kaulakoruna. Tosin en tiedä missä tilaisuudessa tuota pitäisin, mutta kuten sanottu, tärkeintä oli ne kaikki tarinat, jotka syntyivät tätä tehdessä. Kaikki auenneet lukot, heränneet tunteet ja suunnattomat oivallukset, joita käsittelen vielä pitkään retriitin jälkeen.

Tuskin maltan odottaa mitä muuta ihanaa retriiti tui tullessaan, vaikka tässäkin oli jo pohdinnan aihetta kerrakseen! Itse tehty voimakoru ja miten kaunis! Tuotahan voi pitää vaikka joka ikinen päivä 🥰
VastaaPoistaKiitos paljon kauniista sanoista! :)
Poista