Minun unet ovat tulleet takaisin. Ero Irlantiin on melkoinen, sillä siellä en nähnyt unia juuri ollenkaan ja silloin harvoin kun näin, ne olivat jonkun toisen. Täällä näen monta unta yössä, uskomattomia seikkailuja ja paljon tuttuja kasvoja. Aivan mahtavaa! Minulla olikin jo ikävä sitä tunnetta, kun herää aamulla ja on täysin hämmennyksissä, että mitä ihmettä sitä tuli taas katseltua. Olen selvästi parantunut, ainakin vähän.
Toyboy raasu on kipeä. Minussa ei ole vähääkään sitä sisar hento valkoista, joten en oikein osaa sanoa mitään, kun toinen kyselee, että mitä nämä patit tässä on, kokeile. Minun terveystietoisuus rajoittuu henkimaailman juttuihin. Jos sattuu niskaan, olet ollut itsepäinen ja joustamaton. Joten silloin pitää päästää irti ja nähdä avoimemmin asioita. Ja jos ahdistaa, niin pitää yrittää hyväksyä itsensä ja luottaa elämän virtaan. Tai jos polvi kenkkuilee, niin sitä on taas oltu liian ylpeä ja itsepäinen, joten pitää koittaa antaa anteeksi ja joustaa. Ja sitten teen reikihoitoa itselleni. Ja meditointi auttaa kaikkeen. Tällä tyylillä minä paranen. Hyvä tyyli.
Haluaisin mennä käymään ostoksilla. Täällä saarella on muutama sellainen isompi prismatyyppinen kauppa. Pitäisi hankkia vedenkeitin ja pannu ja kattila ja muuta sellaista. Sitten pääsen keittämään kahvia ja tekemaan verikostoaamiaista. Maha kurnii jo ajatuksesta. Mutta koska meidän yhteenlaskettu energia/tajuissaolotaso on alle puolen, se tarkoittaa, että päästäkseni kauppaan minun täytyisi ajaa sinne itse. Olen kyllä jo ihan hyvä siellä takapenkillä, mutta että ajaisin itse skootterilla tuollaisessa liikenteessa... Huh. Vielä liian aikaista pelotella itseään sellaisella. Joten kahdesta pahasta valitsen pienemmän ja syön jotain muuta.
Oven takana kävi äsken pieni mies nimeltä Phu. Hän tuli lakaisemaan meidän terassia. Se oli oikein mukava yllätys. Minun pitäisi siivota täällä sisäpuolella, mutta eihän nyt voi, kun toinen on kipeä. Sänkykin pitää kääntää ja muuttaa vähän järjestystä. Siirtyköön huomiselle. Leppoisa sunnuntai, ei sitä kannata pilata hötkyilyllä.
sunnuntai 13. tammikuuta 2013
lauantai 12. tammikuuta 2013
Kotiutumista.
Olen ollut kymmenen päivää Thaimaassa. Palovammoja lukuunottamatta kaikki on ihan hyvin. Ihmeellisintä tässä on se, että vasta kymmenes päivä kärvensin nahkani. Päivät ovat olleet aivan mahtavia.
Nämä kolme päivää ystävieni kanssa pitivät sisällään hyvää ruokaa, paljon juomaa, shoppailua, kortin pelaamista ja meressä uimista. Kierrettiin Jumalan ja Emman kanssa skoottereilla koko tämän saaren ympäri. Tällä kertaa istuin Emman takapenkillä. Lempipaikkani. Emma teki näistä muutamasta yhteisestä päivästä täydelliset. Jotenkin vasta nyt tajusin, miten kamala ikävä minulla oli tukevaa ystävääni. Ja niin ihanaa kuin Emmaa olikin nähdä, oli melko kamalaa taas halata viimeisen kerran, kun sen aika tuli. Se aika tuli eilen.
Nämä kolme päivää ystävieni kanssa pitivät sisällään hyvää ruokaa, paljon juomaa, shoppailua, kortin pelaamista ja meressä uimista. Kierrettiin Jumalan ja Emman kanssa skoottereilla koko tämän saaren ympäri. Tällä kertaa istuin Emman takapenkillä. Lempipaikkani. Emma teki näistä muutamasta yhteisestä päivästä täydelliset. Jotenkin vasta nyt tajusin, miten kamala ikävä minulla oli tukevaa ystävääni. Ja niin ihanaa kuin Emmaa olikin nähdä, oli melko kamalaa taas halata viimeisen kerran, kun sen aika tuli. Se aika tuli eilen.
Toyboyn kanssa muutettiin pari päivää sitten uuteen paikkaan, jossa on tarkoitus olla ainakin tämä tammikuu. Ehkä helmikuukin, riippuu vielä vähän muutamista muuttujista. Tavarat ovat aika hyvin löytäneet paikkansa. En vielä tiedä viihdynkö. Siihenkin vaikuttaa monet muuttujat. Nyt koitan vain kotiutua. Ainakin minulla on sänky, jossa ei ole selkää painavia jousia. (Se on kyllä kyseenalaisesti vajonnut jalkopäästä. Kauhulla odotan sitä päivää, kun se romahtaa kokonaan.) Minulla on peilipöytä, johon sain kaikki purnukat järjestykseen. Minulla on vaatekaappi ja uusia ripustimia, joilla saan vaatteeni ojennukseen. Kirjoille on hylly. Asunnossa on netti, joka toimii edes toisinaan. Ensi maanantaista alkaen saan omaa aikaa ja rauhaa, joten pääsen vihdoin kirjoittamaan kunnolla. En kai minä muuta tarvitse. No, hankintalista on pitkä, mutta kaikki aikanaan. Siitä se arki sitten kai alkaa.
keskiviikko 9. tammikuuta 2013
Ystävä.
Muistatko vielä Jumalan? Sen ihanan olennon, jota palvon (mm. tästä syystä). Kävin niin, että tämä palvomani Jumala tuli lomamatkallaan Thaimaan auringon alle. Sovittiin että nähdään, jos tälle saarelle eksyy. Eilen sain kuulla, että kyllä aikoo tänne eksyä. Joten tänä aamuna sovittiin, että nähdään jossain kahvilan tyyppisessä ravintolassa tuossa vähän matkan päässä. Mopoiltiin Toyboyn kanssa huminan keskelle, ja siellä Jumala vilkutti erään paikan rappusilta. Hirmu iloinen jälleennäkeminen. Edelliskerrasta oli jo monta kuukautta. Rappusissa Jumala alkoi kuvata minua ja sanoi: "Sähän tiedät, että Jumala pystyy ihmeisiin, eikö?" Tuijotin hölmistyneenä, mutta olin samaa mieltä. Jatkoin matkaa ja kamera seurasi minua ylös asti. Yläkerrassa näin hahmon. Se oli Emman hahmo. Tiesin, että tukeva ystäväni on lentokoneessa menossa kohti Suomea. Mutta silti Emma seisoi edessäni. Whaaaaat?! Mitä juuri tapahtui?! Syöksyin ystäväni kaulaan. Sitä halausta kesti ehkä tunnin. En voi uskoa, e n v a i n v o i !! Ihana Emma on täällä! Minun Emma! Minun luona! Tyyppi oli vain päättänyt, että ei menekään vielä Suomeen, vaan tulee minua morjestamaan, ja lomailee vähän lisää. En kestä!
Menen nyt viettämään aikaa ihanan Emman, palvomani Jumalan ja rakkaan Toyboyn kanssa. Halusin vain käydä pikaisesti kertomassa, että tämä on vuoden paras päivä!
Menen nyt viettämään aikaa ihanan Emman, palvomani Jumalan ja rakkaan Toyboyn kanssa. Halusin vain käydä pikaisesti kertomassa, että tämä on vuoden paras päivä!
maanantai 7. tammikuuta 2013
Lainaus.
Tällainen tuli vastaan. Ajattelin laittaa kiertoon, koska tässä on monta hyvää pointtia. Erityisesti pidin kohdasta yhdeksän. Kirjoittaja on 90-vuotias Regina Brett.
To celebrate growing older, I once wrote the 42 lessons life taught me. It is the most requested column I've ever written. My odometer rolled over to 90 in August, so here is the column once more:
1. Life isn't fair, but it's still good.
2. When in doubt, just take the next small step.
3. Life is too short – enjoy it.
4. Your job won't take care of you when you are sick. Your friends and family will.
5. Pay off your credit cards every month.
6. You don't have to win every argument. Stay true to yourself.
7. Cry with someone. It's more healing than crying alone.
8. Save for retirement starting with your first pay check.
9. When it comes to chocolate, resistance is futile.
10. Make peace with your past so it won't screw up the present.
11. It's OK to let your children see you cry.
12. Don't compare your life to others. You have no idea what their journey is all about.
13. If a relationship has to be a secret, you shouldn't be in it...
14 Take a deep breath. It calms the mind.
15. Get rid of anything that isn't useful. Clutter weighs you down in many ways.
16. Whatever doesn't kill you really does make you stronger.
17. It's never too late to be happy. But it’s all up to you and no one else.
18. When it comes to going after what you love in life, don't take no for an answer.
19. Burn the candles, use the nice sheets, wear the fancy lingerie. Don't save it for a special occasion. Today is special.
20. Over prepare, then go with the flow.
21. Be eccentric now. Don't wait for old age to wear purple.
22. The most important sex organ is the brain.
23. No one is in charge of your happiness but you.
24. Frame every so-called disaster with these words 'In five years, will this matter?'
25. Always choose life.
26. Forgive but don’t forget.
27. What other people think of you is none of your business.
28. Time heals almost everything. Give time time.
29. However good or bad a situation is, it will change.
30. Don't take yourself so seriously. No one else does.
31. Believe in miracles.
32. Don't audit life. Show up and make the most of it now.
33. Growing old beats the alternative - dying young.
34. Your children get only one childhood.
35. All that truly matters in the end is that you loved.
36. Get outside every day. Miracles are waiting everywhere.
37. If we all threw our problems in a pile and saw everyone else's, we'd grab ours back.
38. Envy is a waste of time. Accept what you already have not what you need.
39. The best is yet to come...
40. No matter how you feel, get up, dress up and show up.
41. Yield.
42. Life isn't tied with a bow, but it's still a gift.
To celebrate growing older, I once wrote the 42 lessons life taught me. It is the most requested column I've ever written. My odometer rolled over to 90 in August, so here is the column once more:
1. Life isn't fair, but it's still good.
2. When in doubt, just take the next small step.
3. Life is too short – enjoy it.
4. Your job won't take care of you when you are sick. Your friends and family will.
5. Pay off your credit cards every month.
6. You don't have to win every argument. Stay true to yourself.
7. Cry with someone. It's more healing than crying alone.
8. Save for retirement starting with your first pay check.
9. When it comes to chocolate, resistance is futile.
10. Make peace with your past so it won't screw up the present.
11. It's OK to let your children see you cry.
12. Don't compare your life to others. You have no idea what their journey is all about.
13. If a relationship has to be a secret, you shouldn't be in it...
14 Take a deep breath. It calms the mind.
15. Get rid of anything that isn't useful. Clutter weighs you down in many ways.
16. Whatever doesn't kill you really does make you stronger.
17. It's never too late to be happy. But it’s all up to you and no one else.
18. When it comes to going after what you love in life, don't take no for an answer.
19. Burn the candles, use the nice sheets, wear the fancy lingerie. Don't save it for a special occasion. Today is special.
20. Over prepare, then go with the flow.
21. Be eccentric now. Don't wait for old age to wear purple.
22. The most important sex organ is the brain.
23. No one is in charge of your happiness but you.
24. Frame every so-called disaster with these words 'In five years, will this matter?'
25. Always choose life.
26. Forgive but don’t forget.
27. What other people think of you is none of your business.
28. Time heals almost everything. Give time time.
29. However good or bad a situation is, it will change.
30. Don't take yourself so seriously. No one else does.
31. Believe in miracles.
32. Don't audit life. Show up and make the most of it now.
33. Growing old beats the alternative - dying young.
34. Your children get only one childhood.
35. All that truly matters in the end is that you loved.
36. Get outside every day. Miracles are waiting everywhere.
37. If we all threw our problems in a pile and saw everyone else's, we'd grab ours back.
38. Envy is a waste of time. Accept what you already have not what you need.
39. The best is yet to come...
40. No matter how you feel, get up, dress up and show up.
41. Yield.
42. Life isn't tied with a bow, but it's still a gift.
sunnuntai 6. tammikuuta 2013
Thaimaa.
Päätin Irlannissa, että tammikuussa minun ei tarvitse tehdä mitään muuta, kuin kirjoittaa ja levätä. Tätä vuotta on nyt mennyt melkein viikko, mutta vielä en ole ehtinyt tehdä oikein kumpaakaan.
Sani kyseli, että minkälainen on ensivaikutelma Thaimaasta. En osannut vastata mitään. Tänne tulo oli toki jännittävää, olen ensimmäistä kertaa Aasiassa, mutta jotenkin nämä ensimmäiset päivät ovat menneet totutellessa siihen ajatukseen, että olen viimein poikaystäväni kanssa samassa maassa. Hyvin erikoinen tunne. Tämähän on melkein kuin lähtisi sokkotreffeiltä alttarille. Ensin ei edes nähdä neljään kuukauteen ja sitten yhtäkkiä asutaan saman katon alla... Ihan pelkkä oleminen on ollut opettelua, kaikki on niin uutta, etten ole muistanut keskittyä Thaimaahan ollenkaan.
Mutta jos nyt jotain kuitenkin koitan kertoa. Thaimaahan sopii Kupu-kaverin ikimuistoinen lause alkusyksyltä: "On niin kuuma, että kaikki liimautuu ihoon kiinni, paitsi miehet." Täällä on siis mukavan lämmin. Jostain syystä kehoni reagoi lämpötilan muutokseen omituisella tavalla - minua paleltaa. Ehkä keho muistaa vielä neljän kuukauden horroksen, ja siitä syystä viluilen. Toyboyta kyllä naurattaa tämä, minä palelen tropiikissa. Onneksi tuli ne untuvatossut mukaan.
Majailen siis saarella nimeltä Koh Samui. En muista mikä tämä kaupunki/kylä on nimeltään. Toyboy osaa täällä liikkua, joten minun ei tarvitse miettiä tuollaisia asioita. En varmasti eksy. Istun vain tyytyväisenä mopon takapenkillä ja katselen ohi viliseviä kojuja ja hotelleja ja palmuja. Olen päässyt kahlaamaan aaltoihin jo muutaman kerran. Se on ollut aina yhtä mahtavaa. Voi taivas miten minä rakastan merta! Tätä kyllä kannatti odottaa.
Ensimmäisen hostellin (tai mikä lie majatalo se nyt olikaan) huone oli pimeä ja haisi homeiselle. Viereistä taloa purettiin aamusta lähtien, joten melukin oli melkoinen. Välillä tuntui, että ikkunasta puolen metrin päässä olevan seinän kappaleita tulee sisälle asti. Mutta kyllä vain onnistuttiin sielläkin nukkumaan päiväunet, siinä melussa. Ilmeisesti kaikkeen tottuu, jos on tarpeeksi väsynyt. Tämä toinen hostellin on huomattavasti parempi, täällä ikkunoista näkee ulos, ja meillä on jopa parveke. Telkkarista näkyy italialainen kanava. Mutta täälläkään ei päivisin kovin rauhallista ole, sillä taloa puretaan. Juu, tätä samaa taloa. Saatiin vaihtaa huonetta, koska seinä takaa kuului niin julmettu ryske aamusta asti. Kyllä se tänne toiseenkin huoneeseen toki kuuluu, mutta ainakaan ei tarvitse pelätä, että joku lyö epähuomiossa lekalla seinän läpi.
Ruoka on hyvää. Sää on hyvä. Seura on hyvää. Täällä suihkusta tulee kerralla riittävästi vettä. (Irlannissa ei tullut.) Olen virkannut yhden suojuspussukan. Nähnyt livenä elämäni ensimmäisen kerran ravun ja kaksi torakkaa. Ilmeisesti murtanut jalan (ihan vähän vain, hiusmurtumaa ei oikeastaan edes lasketa.) Ottanut päiväunia ja mynnistellyt. Kaikki on siis hyvin.
Ellen nyt aivan väärässä ole, niin tänään on loppiainen. Oikein hyvää sellaista siis kaikille! Tällainen ajatus vielä tähän loppuun, tuli vastaan joku aika sitten:
No matter how long it takes, true love is ALWAYS worth the wait.
P.S. Kaksi pientä tummaa poikaa kurkistelee parvekkeelta sisään tänne meidän huoneeseen. Asustavat naapurihuoneessa. Hmm... Pitää muistaa laittaa verhot kiinni, kun menee nukkumaan.
Sani kyseli, että minkälainen on ensivaikutelma Thaimaasta. En osannut vastata mitään. Tänne tulo oli toki jännittävää, olen ensimmäistä kertaa Aasiassa, mutta jotenkin nämä ensimmäiset päivät ovat menneet totutellessa siihen ajatukseen, että olen viimein poikaystäväni kanssa samassa maassa. Hyvin erikoinen tunne. Tämähän on melkein kuin lähtisi sokkotreffeiltä alttarille. Ensin ei edes nähdä neljään kuukauteen ja sitten yhtäkkiä asutaan saman katon alla... Ihan pelkkä oleminen on ollut opettelua, kaikki on niin uutta, etten ole muistanut keskittyä Thaimaahan ollenkaan.
Mutta jos nyt jotain kuitenkin koitan kertoa. Thaimaahan sopii Kupu-kaverin ikimuistoinen lause alkusyksyltä: "On niin kuuma, että kaikki liimautuu ihoon kiinni, paitsi miehet." Täällä on siis mukavan lämmin. Jostain syystä kehoni reagoi lämpötilan muutokseen omituisella tavalla - minua paleltaa. Ehkä keho muistaa vielä neljän kuukauden horroksen, ja siitä syystä viluilen. Toyboyta kyllä naurattaa tämä, minä palelen tropiikissa. Onneksi tuli ne untuvatossut mukaan.
Majailen siis saarella nimeltä Koh Samui. En muista mikä tämä kaupunki/kylä on nimeltään. Toyboy osaa täällä liikkua, joten minun ei tarvitse miettiä tuollaisia asioita. En varmasti eksy. Istun vain tyytyväisenä mopon takapenkillä ja katselen ohi viliseviä kojuja ja hotelleja ja palmuja. Olen päässyt kahlaamaan aaltoihin jo muutaman kerran. Se on ollut aina yhtä mahtavaa. Voi taivas miten minä rakastan merta! Tätä kyllä kannatti odottaa.
Ensimmäisen hostellin (tai mikä lie majatalo se nyt olikaan) huone oli pimeä ja haisi homeiselle. Viereistä taloa purettiin aamusta lähtien, joten melukin oli melkoinen. Välillä tuntui, että ikkunasta puolen metrin päässä olevan seinän kappaleita tulee sisälle asti. Mutta kyllä vain onnistuttiin sielläkin nukkumaan päiväunet, siinä melussa. Ilmeisesti kaikkeen tottuu, jos on tarpeeksi väsynyt. Tämä toinen hostellin on huomattavasti parempi, täällä ikkunoista näkee ulos, ja meillä on jopa parveke. Telkkarista näkyy italialainen kanava. Mutta täälläkään ei päivisin kovin rauhallista ole, sillä taloa puretaan. Juu, tätä samaa taloa. Saatiin vaihtaa huonetta, koska seinä takaa kuului niin julmettu ryske aamusta asti. Kyllä se tänne toiseenkin huoneeseen toki kuuluu, mutta ainakaan ei tarvitse pelätä, että joku lyö epähuomiossa lekalla seinän läpi.
Ruoka on hyvää. Sää on hyvä. Seura on hyvää. Täällä suihkusta tulee kerralla riittävästi vettä. (Irlannissa ei tullut.) Olen virkannut yhden suojuspussukan. Nähnyt livenä elämäni ensimmäisen kerran ravun ja kaksi torakkaa. Ilmeisesti murtanut jalan (ihan vähän vain, hiusmurtumaa ei oikeastaan edes lasketa.) Ottanut päiväunia ja mynnistellyt. Kaikki on siis hyvin.
Ellen nyt aivan väärässä ole, niin tänään on loppiainen. Oikein hyvää sellaista siis kaikille! Tällainen ajatus vielä tähän loppuun, tuli vastaan joku aika sitten:
No matter how long it takes, true love is ALWAYS worth the wait.
P.S. Kaksi pientä tummaa poikaa kurkistelee parvekkeelta sisään tänne meidän huoneeseen. Asustavat naapurihuoneessa. Hmm... Pitää muistaa laittaa verhot kiinni, kun menee nukkumaan.
perjantai 4. tammikuuta 2013
Matka.
Hyvää huomenta täältä Thaimaasta!
Pääsin hengissä perille. Matka oli pitkä, matkustin komerosta komeroon lähes 20 tuntia. Ensimmäinen pysäkki oli Pariisi, jossa yritin selvittää matkalaukkuni tulevaisuutta. Irlannin päässä poika sanoi, että laukku matkaa varmasti Malesiaan asti, mutta että siitä eteenpäin hän ei uskalla luvata mitään. "Tee jotain sitten Pariisissa." Halusin laukkuni perille saakka, joten neuvottelin Pariisissa erään ranskalaisherran kanssa. Mies naputti ja mumisi ranskaksi, ja lopulta sanoi, että laukku saattaa tulla nyt perille saakka.
Elämäni ensimmäinen pitkä lento meni yllättävän kivuttomasti. Topi niskan takana ja peitto päällä tarkeni hyvin. Katsoin ja kuuntelin elokuvia, mutta pääasiassa kuitenkin nukuin. Malesiassa minulla oli tunti aikaa löytää laukku ja lähettää se uudelle matkalle, saada oma bording pass ja löytää oikea portti. Mahdoton tehtävä. Päätin uskoa siihen, että asiat kyllä järjestyvät, enkä hötkyillyt ollenkaan. Kun tulin koneesta, portilla odotti mies "Koh Samui" kyltin kanssa. Mies tavasi nimeäni kömpelösti, kun kävelin häntä kohti. Hän antoi minulle käsin kirjoitetun bording passin ja sanoi mihin suuntaa pitää mennä. Kerroin, että matkalaukkuni pitäisi jostain hakea... "Minä tein sen jo, kaikki on valmista." Teki mieli halata tuota ihanaa miestä. Olin niin väsynyt, että melkein pääsi itku. Pääsin perille siis hyvin sujuvasti. Laukku ei ehtinyt sitten kuitenkaan samaan koneeseen, mutta osasi kuitenkin oikeaan paikkaan sitten seuraavana päivänä.
Minulla on vielä se yksi lista kesken. Kamalan vaikea keksiä näitä asioita, mutta olen luvannut, joten pinnistän loppuun saakka. Olen jo todistanut itselleni, että pystyn ihmeellisiin asioihin, kun vain en anna periksi. Välillä se on täysin turhaa ja tyhmää (kuten nyt) mutta siitäkin huolimatta.
Miksi pidän Irlannista, no 19:
BANANA PARADISE. Ostelukeskittymän yhdestä bagelipaikasta sai ostaa Irlannin parasta smoothieta. Se oli pinkkiä, kylmää ja sairaan hyvää.
Miksi pidän Irlannista, no 20:
ITIKATTOMUUS. Huomasin vasta aivan viime päivinä, että Irlannissa ei juurikaan ole itikoita. Jouluaattona työpaikalla oli yksi kärpänen ja yksi itikkaa. Se oli ensimmäinen, jonka tapasin koko reissulla.
Pääsin hengissä perille. Matka oli pitkä, matkustin komerosta komeroon lähes 20 tuntia. Ensimmäinen pysäkki oli Pariisi, jossa yritin selvittää matkalaukkuni tulevaisuutta. Irlannin päässä poika sanoi, että laukku matkaa varmasti Malesiaan asti, mutta että siitä eteenpäin hän ei uskalla luvata mitään. "Tee jotain sitten Pariisissa." Halusin laukkuni perille saakka, joten neuvottelin Pariisissa erään ranskalaisherran kanssa. Mies naputti ja mumisi ranskaksi, ja lopulta sanoi, että laukku saattaa tulla nyt perille saakka.
Elämäni ensimmäinen pitkä lento meni yllättävän kivuttomasti. Topi niskan takana ja peitto päällä tarkeni hyvin. Katsoin ja kuuntelin elokuvia, mutta pääasiassa kuitenkin nukuin. Malesiassa minulla oli tunti aikaa löytää laukku ja lähettää se uudelle matkalle, saada oma bording pass ja löytää oikea portti. Mahdoton tehtävä. Päätin uskoa siihen, että asiat kyllä järjestyvät, enkä hötkyillyt ollenkaan. Kun tulin koneesta, portilla odotti mies "Koh Samui" kyltin kanssa. Mies tavasi nimeäni kömpelösti, kun kävelin häntä kohti. Hän antoi minulle käsin kirjoitetun bording passin ja sanoi mihin suuntaa pitää mennä. Kerroin, että matkalaukkuni pitäisi jostain hakea... "Minä tein sen jo, kaikki on valmista." Teki mieli halata tuota ihanaa miestä. Olin niin väsynyt, että melkein pääsi itku. Pääsin perille siis hyvin sujuvasti. Laukku ei ehtinyt sitten kuitenkaan samaan koneeseen, mutta osasi kuitenkin oikeaan paikkaan sitten seuraavana päivänä.
Minulla on vielä se yksi lista kesken. Kamalan vaikea keksiä näitä asioita, mutta olen luvannut, joten pinnistän loppuun saakka. Olen jo todistanut itselleni, että pystyn ihmeellisiin asioihin, kun vain en anna periksi. Välillä se on täysin turhaa ja tyhmää (kuten nyt) mutta siitäkin huolimatta.
Miksi pidän Irlannista, no 19:
BANANA PARADISE. Ostelukeskittymän yhdestä bagelipaikasta sai ostaa Irlannin parasta smoothieta. Se oli pinkkiä, kylmää ja sairaan hyvää.
Miksi pidän Irlannista, no 20:
ITIKATTOMUUS. Huomasin vasta aivan viime päivinä, että Irlannissa ei juurikaan ole itikoita. Jouluaattona työpaikalla oli yksi kärpänen ja yksi itikkaa. Se oli ensimmäinen, jonka tapasin koko reissulla.
Miksi pidän Irlannista, no 21:
TAKSIKUSKI. Viimeisellä matkalla kuskini kyseli mihin olen menossa (siis sen jälkeen, kun hän on vienyt minut lentokentälle) ja miksi. Yhtäkkiä hän alkoi avautua siitä, kuinka vaimo oli jättänyt hänet nuoren miehen takia. Ja että hän ajoi yöt taksia ja päivällä hoiti heidän lapsiaan. Rankkaa oli, mutta hän kyllä pärjäsi. Tämä keskustelu kiteytti koko Irlannin. Äänen apaattisuus. Tämä mies oli niin lyöty. Koko maa on niin lyöty. Mutta silti he yrittävät.
TAKSIKUSKI. Viimeisellä matkalla kuskini kyseli mihin olen menossa (siis sen jälkeen, kun hän on vienyt minut lentokentälle) ja miksi. Yhtäkkiä hän alkoi avautua siitä, kuinka vaimo oli jättänyt hänet nuoren miehen takia. Ja että hän ajoi yöt taksia ja päivällä hoiti heidän lapsiaan. Rankkaa oli, mutta hän kyllä pärjäsi. Tämä keskustelu kiteytti koko Irlannin. Äänen apaattisuus. Tämä mies oli niin lyöty. Koko maa on niin lyöty. Mutta silti he yrittävät.
Miksi pidän Irlannista, no 22:
Kaikki loppuu aikanaan. Minä selvisin neljä kuukautta maassa, josta en oppinut pitänyt juuri ollenkaan. Sen sijaan opin todella paljon itsestäni. Monenlaiset harhakuvitelmat monenlaisista asioista rapisivat pois. Se on hyvä asia, laitetaan sekin Irlannin piikkiin. Muutoksen vuosi, melkoisia muutoksia.
Uuden vuoden kunniaksi uudistin vähän blogia. Hieman vielä työn alla, en saa tuon kuvauksen tekstiä vaihdettua valkoikseksi, vaikka se on laitettu valkoiseksi... Mutta pikkuhiljaa. Tästä tulee hieno vuosi!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)