i niin kuin ihana elämä.

Ihan ihme juttu tapahtui taas. Sain lipun Red Hot Chili Peppersin keikalle. Ja kyydin. Ja majoituksen. Ja kyllä - SAIN. En ilmeisesti joudu maksamaan tästä mitään. Siitä hyvästä olin saada myös sydänkohtauksen, koska se yksinkertaisesti ei vain mene minun järkeen. Oikeastaan en usko sitä vieläkään. Miten kukaan voi olla niin ihana, että antaa tuollaisen elämyksen ihmiselle, jonka on tavannut kahdesti?! Tai kolmesti, jos pikamorjestus kävelykadulla lasketaan. Nyt minä kyllä vähän palvon Tuomasta.

Joten tänään suuntaamme Tampereelle. Se on ollut suosikkikaupunkini aikaisemmin, siis täällä Suomessa. Siellä asuu hyvä ystäväni, josta en ole kuullut mitään tosi pitkään aikaan. En oikein tiedä mitä siitä ajatella. Mutta Tampere on kiva paikka. Siellä on Särkänniemikin. Yritän painostaa seuralaisia, että mentäisiin myös sinne. Huvipuisto on varmaa viihdykettä, sehän lukee jo tuossa termissä. Uskon, että saan tahtoni läpi, koska kukapa ei hauskaa haluaisi.

Mietin tätä kotikaupunkiani. Olen niin älyttömän monta vuotta halunnut täältä pois. Talvi on aivan järkyttävän vaikeaa minulle, koska kärsin hirvittävästä migreenistä aina kevättalven. Kylmäkin on joskus vähän haastavaa, mutta ei niin pahasti kuin lumi. Päätin jo helmikuussa, että tämä on ihan varmasti vihonviimeinen talvi jonka kärsin täällä Suomessa, kun taas istuin lattialla aurinkolasit päässä keittiön pimeimmässä nurkassa. Ei sellainen ole ihmisen elämää. Olen tuota ajatusta vaalinut koko kevään ja kesän. Siksi kai harhauduin suunnittelemaan sitä Intian matkaa, vaikka en oikeasti sinne halunnut. Halusin vain pois täältä.

Olen viettänyt koko kesän eri ihmisten kanssa kuin yleensä, ja nyt huomaan seuran vaihdon tehneen aika hyvää. Minä en ole ainoa ihminen, joka on rajoittanut minua. On kiva olla niiden ihmisten kanssa joista pitää, mutta on paljon tärkeämpää olla niiden ihmisten seurassa, jotka saavat minut pitämään itsestäni. Sain uusia ajatuksia ja ideoita ja tavoitteita. Ja nyt yhtäkkiä aloin pitämään myös tästä kotikylästäni. Kaiken lisäksi Emma kertoi, että migreeniin on olemassa joku ihmeellinen estolääke. Että kun sitä syö vaikka tammikuusta maaliskuun loppuun, niin migreeni ei tule, vaikka olisi ulkona. Miksi kukaan ei ole kertonut minulle tällaista aikaisemmin?! Nyt minulla ei ole mitään syytä paeta talveksi.

Olen ehkä ensimmäistä kertaa ikinä katsellut tätä kotikylää ihan uudella tavalla. Sillä "viimeistä kertaa" tavalla. Olen löytänyt paljon asioita, joita varmasti ikävöin sitten siellä jossain missä nyt olenkin. Huomasin, että tuppukylämme onkin vilkas elävä kaupunki, jossa on paljon mahdollisuuksia oikeastaan ihan mihin tahansa mukavaan puuhaan. Minun synkkä menneisyys oli vain värittänyt niin paksun mustan verhon kaiken kivan eteen, etten nähnyt sen takaa mitään. Mutta tänä kesänä avasin verhot. Kuten sanottu, tämä kodittomuus on ollut parasta, mitä minulle on tapahtunut pitkään aikaa.