Viimeinen ehtoollinen.

Maanantai on yleensä aloittamisen päivä. Jostain syystä maanantaina on jotenkin helpompaa aloittaa monta muutakin asiaa, koska se jo valmiksi aloittaa viikon. Tämä päivä on kuitenkin ollut pelkkää lopettamista.

Näin joku aika sitten sellaisen vanhan ja huonon elokuvan, kuin Konttorirotat. Se oli niin huono, että se oli jo melkein hyvä. Sellainen B-tason leffa, jossa irvailtiin osuvan onnistuneesti toimistotyölle. Nauratti, tosin saatoin olla väsynyt. Mutta nauru on tosi mukavaa. Minä pidän kaikesta kornista ja överistä, olen sillä tavalla vähän omituinen. Elokuvan alussa esitettiin kysymys: “Mitä jos teen tätä vielä viisikymppisenä?” Et ehkä usko, mutta jäin taas miettimään asiaa. Minusta kaikkien pitäisi kysyä itseltään tuo kysymys. (Paitsi jos on yli 50-vuotias, silloin numero pitää vaihtaa.) Jos vastaus on mukava, niin sitten on elämä aivan raiteillaan ja kannattaa ehdottomasti jatkaa samaa rataa. Mutta jos ei ole, niin siinä vaiheessa kannattaa miettiä jotain muita vaihtoehtoja. Muuttaa jotain, tai vaikka vaihtaa työpaikkaa.

Minusta olisi aivan hirveää olla vielä viisikymppisenä töissä samassa paikassa. Pidän kyllä muutamista työkavereistani tosi paljon, mutta jotenkin kaikki palat eivät ole ihan kohdallaan. En taida edes pitää työstäni enää. Aluksi olin aivan innosta piukeana, kun oli niin hyvä henki ja paljon opittavaa. Mutta nyt minusta ei tunnu enää ollenkaan siltä. Sitä paitsi se työ ei ole ollenkaan sopiva minunlaiselle herkälle taiteilijalle. Ehkä tarvitsen vaihtelua. Jotenkin en vain jaksa uskoa, että asiat muuttuisivat itsestään. Mutta minähän voin aina muuttaa itseni.

Ja sen tein. Tänä aamuna minä muutin itseni pois tuosta työpaikasta. Jättimäinen gorilla hyppäsi selästäni, kun irtisanoin itseni. Voi miten valtava stressin aiheuttaja tämä aihe olikaan. En voinut tehdä töitä terveydellisistä syistä ja siksi en tietenkään saanut palkkaa. Kai sellaisesta ahdistuu kuka tahansa. Mutta nyt! Nyt on hyvä olla.

Tänään oli hyvä päivä. Paljon hyviä tapahtumia. Käytiin Emman kanssa hänen äidin luona kylässä. Illalla syötiin menneen kesän herkkuja toistaiseksi viimeisen kerran. Wingsejä, Texas Peteä ja Sankkua. Omnomnom... Istuimme keittiössä, molemmat omalla koneella, kuten niin monta kertaa aikaisemmin tänä kesänä. Tuntui kamalan lopulliselta. Ja loppumiselta. Sitä tämä tietysti onkin. Emma lähtee huomenna aamulla Koreaan, vaikka aiheesta ei juuri keskustella. Sen ilmiselvän olohuoneessa kököttävän virtahevon nimi on tyhmälähtötyhmäerotyhmäihantyhmääää. 

Mutta eihän siinä. Näillä mennään ja yritellään pärjäillä.