Kuulumiskooste.

Sain joku aika sitten viestin, jossa toivotettiin mukavaa jatkoa sinne Irlantiin. Samansuuntaista ihmettelyä on tullut vastaan sen jälkeenkin. Ja lähinnä nyt siis Stailistini innoittamana päätin kertoa kuulumisia niillekin, jotka eivät normaalisti jaksa blogiani lukea. Se porukka on kuitenkin enemmistö. Tässä kooste viimeisen vuoden ajalta.

Sairastuin työpaikallani, koska talossa oli hometta. Ja koska olen altistunut homeelle aikaisemminkin, oireeni tulivat minulle tavattoman vahvoina. Jouduin puhutteluun, koska kirjoitin tästä blogiini, vaikka 'se ei ollut varmaa'. Sellainen kuulemma voi vaikuttaa firman liikevaihtoon. No, vaikuttaa tai ei, kehoni oli kuitenkin erittäin varma asiasta, enkä voinut mitenkään töitä talossa jatkaa.

Samaan aikaan kellarikotiini tuli vesivahinko. Kaikki tavarani piti kuskata autotalliin. Olin niin hyväonninen, ettei mikään mennyt rikki tai pilalle, mutta olin käytännössä koko kesän koditon. Surffailin erinäisillä sohvilla, pääasiassa tukevan Emma-ystäväni ja Söpöliinin luona.

Olin Jyväskylän Kesä -festareilla hommissa, kun tapasin Toyboyn. Tykästyin.

Koska työpaikalla en voinut olla, eikä kotiakaan ollut, päätin hakea töitä jostain kauempaa. Päädyin lopulta Irlantiin, IBM:n help deskiin. Irlannin työtilanne on huono, mutta meille suomea puhuville siellä kyllä riittää hommaa paljonkin.

Joten laina-autotalliin tungettu omaisuuteni piti siirtää muualle. Nyt tavarani on ripoteltu Annen ja äidin luokse, ja molempien varastoihin. Siellä ovat hyvässä tallessa. Jopo meni hoitoon Elinalle. Nämä minun lähdöt ovat vähän äkkinäisiä. Jos jotain joskus onnistun päättämään, se pitää tapahtua heti.

Syksyn asuin Dublinissa, jossa en viihtynyt päivääkään. Muutaman ihanan ihmisen kyllä tapasin, mutta siinä se Irlannin anti sitten olikin. Maa ei ollut vähääkään sellainen, josta aina kuulee, kun puhutaan Irlannista ja sen iloisista asukkaista. Olin pettynyt.

Alkusyksystä Toyboy muutti Thaimaahan, Koh Samuille. Siellä oli töitä tarjolla ja lämmintä, ja sehän usein riittää, ainakin meidänlaiselle ihmisrodulle. Aikani asiaa puntaroituani päätin minäkin lähteä aurinkoon. Dublinin ahdistus oli jo niin lamaannuttava, ja vasta oltiin talvea kohti menossa. Irlannissa on syksyisin paras sää. (Ja sataa silti lähes joka päivä.)

Heti vuoden alusta istuin koneeseen ja matkasin sen 20 tuntia. Mutta se kyllä kannatti, koska Toyboy oli kentällä vastassa. Ensimmäisen viikon muistikuvat ovat päässäni hyvin sekavia. Asustettiin ensin pimeässä hostellihuoneessa, jossa ikkunan edessä olevan naapuritalon seinää purettiin. Muistan ensimmäisen keiton, joka ei täällä ole keitto, vaan jonkinlainen pataruoka, jota syödään riisin kanssa. Muistan myös sen, että pelkäsin skootterin kyydissä.

Muutettiin majataloon nro 2. Se oli viihtyisä huone, jossa näkyi myös Italian TV. Paikka oli thai boxing stadionin vieressä, joten kisapäivinä mekkala oli sen mukainen. Kiertelin kauppoja ja puuhastelin sillä aikaa, kun Toyboy oli töissä. Aloin jo vähän sopeutua maahan. Suurin syy tähän oli kuitenkin lahja, jonka sain.

Ystäväni, jota viime kesän jälkeen olen kutsunut Jumalaksi, teki taas ihmetekoja. Hän sai ylipuhuttua syksyn Koreassa opiskelleen Emma-ystäväni mukaansa Koh Samuille minua morjestamaan. Niin hyvää yllätyslahjaa ei voi kukaan antaa! (Paitsi Jumala.) Kierrettiin saari skoottereilla ja uitiin ensimmäisen kerran meressä. Se oli mahtava viikko.

Seuraavaksi muutettiin Toyboyn työpaikan vieressä olevaan bungalowiin. Se oli tilapäismajoitus, vaikka saatiinkin majailla kyseisessä talossa pidemmän aikaa. Talo oli keskellä viidakkoa, joten sain totutella paikalliseen maaseutuun ja sen öttiäisiin. Seinillä parittelevia gekkoja, terassilla ryömiviä sammakoita, suihkun lattialla uivia matoja, päälle lentäviä perhosia, oudosti metelöiviä lintuja, väijyviä ihmesirkkoja, seiniin törmäileviä ja rätiseviä jättikoppakuoriaisia, verenhimoisia moskiittoja, kaikkialla kulkevia muurahaisia ja lauma kulkukoiria.

Onneksi päästiin pian muuttamaan meren rantaan. Kun viimein sain kaikki tavarat järjestettyä paikoilleen, minä tuuperruin nukkumaan. Kauhuherätys aamulla, kun Toyboy ei voinut hengittää. Talo oli läpihomeessa. Ihme kyllä itse olin vain väsynyt, mutta kerrankin näin päin. Tästä seurasi äkkilähtö ja uusi muutto. Palasimme takaisin viidakon toimistolle. V i t u t t i.

Muutaman nollauspäivän jälkeen onneksi löytyi kelvollinen asunto. Pääsimme muuttamaan välittömästi. Hillitön pakkaaminen jälleen kerran, tavaraa kun on jo kertynyt. Vietin koko päivän laukkuja purkaen, vaatteita tuulettaen ja asunnosta kotia tehden. Onnistuin siinä tavattoman hyvin.

Tänään käytiin hommaamassa uusi mopo. Samalla käytiin kaupassa ja etsittiin postia. (Jota ei vieläkään löytynyt, vaikka kysyttiin neuvoa tosi monelta ihmiseltä. Alan jo epäillä, että nämä paikalliset eivät itsekään tiedä missä posti on, mutta kohteliaasti vain vastaavat jotain.) Söin vuoden ensimmäisen jäätelön ja uin takapihalla olevassa uima-altaassa. 

Pitkästä aikaa - täällä on kaikki hyvin!
   

Sääntöjä.

Minä pidän selkeästä elämästä. Ja elämästä tulee selkeämpää säännöillä. Pitää olla selvät rajat ja sopimukset. Sillä tavalla sitä kasvatetaan kunnollisia aikuisia, tekemällä heille rajat selväksi lapsena. (Ei omakohtaista kokemusta, mutta olen lukenut muutamia aiheeseen liittyviä kirjoja. Ja Dr. Phil on myös samaa mieltä, vaikkei lääkäri nimikkeestä huolimatta olekaan.) Minä olen huono rikkomaan sääntöjä, jos ne ovat jonkun toisen asettamia. Teen sitä toisinaan, mutta tunnen huonoa omatuntoa. Ja sitten paikkaan sen tekemällä itse itselleni suunnattomasti mitä kummallisempia rajoituksia, joita kyllä rikon aivan huoletta.

Se menee ihan väärin päin. Jos jotain rajoja pitäisi noudattaa niin ehdottomasti niitä, jotka on itse itselleen asettanut, ja sitten miettiä enemmän niiden muiden asettamien säädöksien tarpeellisuutta. Ovatko ne oikein juuri minulle? Think outside the box. Sehän on motto luovuudelle. Motto joka suorastaan kehottaa rikkomaan rajoja. Minulla tämä on mennyt aivan nurinkurisesti.

Eilen Toyboy sanoi, että pidetään sellainen sääntöjenrikkomisviikko, että pääsen eroon tuosta typerästä päähänpinttymästä. En tiedä toimiiko tuollainen tekniikka, mutta ainakin sen tarkoitus on hyvä. Minun selvästi pitää alkaa elää vapaammin. Siis myös pääni sisällä. Luottaa, että asiat kyllä järjestyvät ilman suunnatonta etukäteismurehdintaa. Juuri sellaista minä nyt tarvitsen. Varsinkin täällä, jossa mikään ei mene niin kuin suunnittelee.

Ensimmäinen sääntö (jonka tosin olin itse asettanut) on nyt rikottu. Koira palasi terassille. Ensimmäiset kuusi kertaa meni hyvin, pysyin lujana ja tomerasti komensin sen pois rappusilta. Koira otti surkean ilmeen ja hidastetusti, pää painoksissa kääntyi ympäri ja löntysti kohti toista toimistoa. Minun sydän oli särkyä joka kerta. Sitten lopulta Koira vain päättäväisesti ohitti ohjeeni kääntyä takaisin, melkein ryömi nöyränä terassille, ja heittäytyi kyljelleen makaamaan laattalattialle. Ja tässä terassilla se suoritti vartiointitehtäväänsä taas koko yön. Murisi ohikulkijoille aivan kuin omistaisi koko tontin. Minulla on selvästi paljon opittavaa tuolta koiralta. Se ei yhtään piittaa säännöistä.

Tänään on taas muutto edessä. Vielä ei ole varmaa, että minne. Todennäköisesti paikkaan nimeltä Jungle Gym. Se on tässä aika lähellä, keskellä viidakkoa. Eli ei ollenkaan meren rannassa. Mutta jos siellä on kunnollinen netti, niin se kyllä kelpaa minulle. Voin levätä ja kirjoittaa. Vihdoin.

   

Toimintaa.

Aivot kohmeessa. Tai mihin ne nyt menevät liian kuumassa. En keksinyt sille mitään termiä. Kohmeus viittaa kyllä vahvasti kylmään, jota täällä ei ollenkaan ole. Mutta siitä huolimatta moppasin tänään lattioita. Syy siihen on tässä:

Se on Markon koira, jonka nimi on Koira. Jostain syystä tuo otus päätti muuttaa meidän terassille. Siis sen talon, jossa olemme majailleet suurimman osan ajasta. Se ei vain mene pois. Marko on sen hakenut sekä mopolla että jalkaisin jo useaan otteeseen, mutta koira tulee aina takaisin. Se pitää minusta niin kovasti. Marko jo uhkaili, että se on minun koira nyt, mutta vielä en lähtisi niin suuria linjauksia vetämään. On se ollut mukavaa seuraa täällä minun toimistolla. Tulee sellainen illuusio turvallisuudentunteesta, kun koira nukkuu jaloissa, vaikka sitä todellakin joutuu herättelemään, jos haluaa huomiota. Tämä kaveri kun ei nuku mitään koiranunta. Mutta ihana se on siitä huolimatta.

Tänä aamuna terassi oli täynnä kakkalaikkuja. Samoin sohva. Ihan selvästi maha oli mennyt sekaisin ja Koiralle käynyt pikku vahinko. Ja sitten heti perään toinen, sillä hän oli astunut siihen omaan vahinkoonsa. Siitä johtuen kakkatassunjälkiä oli kaikkialla. Joten minä moppasin. Ja tein uuden säännön: Koira ei enää asu meidän terassilla. (En kuitenkaan ollut sille yhtään vihainen, sillä tämä kaikki saattoi ehkä saada alkunsa aivan mitättömästä croisantista. Sellaisesta, jonka ostin itselleni, mutta syötin Koiralle, koska se oli niin pahaa. My bad.)

Täällä Thaimaassa on moni asia vähän sinne päin, mutta minä kyllä tykkään näistä mopeista. Ensimmäisellä kerralla lattian pesu oli inhottavaa ja typerää, kun koko moppi ei toiminut yhtään. Mutta sitten toisella kerralla (heti sen jälkeen, kun Toyboy oli selittänyt miten tämä paikallinen moppi-sanko-hyrrä-systeemi toimii) innostuin tosi kovasti! Moppasin koko terassin, moneen kertaan. Vaihdoin vähän huonekalujen järjestystä. Olin aivan innoissani, kunnes naapurin pikkukoira tuli ja pissi siihen puhtaille laatoille. Mutta kuitenkin. Tämä oli hyvä asia. Minä toimin ja sain tosi siistin toimiston itselleni. Siitä tuli hyvä mieli.

Nyt jatkan toimimista ja menen heittämään sen kalenterini roskiin, ihan niin kuin eilen päätin. Luopumisen tuska on käyty läpi, ja tärkeimmät muistiinpanosivut revitty irti. On jäähyväisten aika. Olen valmis. (Ja tämä ei nyt liity millään tavalla mihinkään asiaa, mutta tällainen kaveri oli eilen ovella odottamassa.)

   

Luopuminen.

Olen kantanut suurta rinkkaa mukanani. Se on uusi ja kevyt ja erityisen toimiva juuri minunlaiselle kohtuullisen pienikokoiselle ihmiselle, joka tuppaa keräämään tavaraa ympärilleen. Jopa matkustaessa. Mutta koska muuttaminen täällä on tapahtunut nyt jo neljä kertaa mopolla, se alkaa oikeasti tuntua vähän työläältä. Rinkan lisäksi kun on kolme, joskus kuusikin muuta kassia. Ja se toinen rinkka. Niinpä ajattelin luopua jostain, jota en ihan välttämättä täällä tarvitse.

Ensimmäisenä käteeni osui kalenteri. Perinteinen kirja, joka on erityisen tärkeä kapistus työelämässä. Se on juuri sopivan kokoinen, harmaa, pehmeäkantinen ja aivan minunlainen. Kannessa on teksti:

CLUB OF TIME ADDICTS 
2012-13 
HANG AROUND MEMBER

Olin tavattoman onnellinen kun löysin sen, kirja tuntui heti oikealta. Minun pitää aina syksyllä ostaa paperiversio kalenterista, vaikka hyvin tiedän, että sähköisesti ajan tasalla pysyminen olisi helpompaa ja nopeampaa. Mutta minä niin rakastan askarrella! Se on vuosittainen rutiini, kun voi esitäyttää kalenterisivut kaikilla syntymäpäivillä ja muilla merkittävillä tapahtumilla, jotka sitten ehkä kuitenkin unohdan, koska minä en lue kalenteriani läheskään päivittäin. Se on se tekemisen ilo, jonka kalenteri tuo mukanaan. Ainakin silloin aluksi.

Selasin nyt kalenteriani, jonka viimeinen kuukausi oli Toyboyn syntymäpäivää lukuun ottamatta tyhjä. Kalenteri on ollut täysin turha Thaimaassa. Minulla ei ole aikataulua, eikä mitään muutakaan menoa, saati työelämää. Olen vain. Joten sivut ovat tyhjiä. Vaikka tiedostan, että kyseessä on vain kirja, jota en ole käyttänyt kuukauteen, joka kuitenkin vanhenee muutaman kuukauden kuluttua, ja joka on täällä matkassa täysin turha, minun on suunnattoman vaikea laittaa sitä roskiin. Erikoista.
 

Ensin kirja, sitten koti.

Ei taas mennyt niin kuin Strömsössä tämä helmikuun aloitus. Mutta vaikuttaa vahvasti siltä, että tämä on siitä huolimatta elämäni paras helmikuu. (Koska ne edelliset todellakin ovat olleet niin kehnoja.) Toistaiseksi tapahtunutta:

Äiti täytti 60 vuotta. Suomessa oli juhlat. Minä sain lahjan valmiiksi jo kauan sitten. Viikkoa ennen juhlapäivää löysin pehmustetun kirjekuoren, jolla lahjan voin äidille lähettää. Postia en kuitenkaan ole vielä löytänyt, joten paketti ei taida ehtiä Suomeen eiliseksi.

Muutto meren rantaan. Löydettiin ihana pikku bungalow ja vietiin kaikki tavarat sinne mopolla. Se vaati kaksi lenkkiä ja Jennin avustuksen. Kiitos paljon! Koko ilta meni tavaroita järjestellessä. Asunto alkoi jo etäisesti tuntua kodilta, kun Toyboy oli rakas ja yllätti järjestämällä ilmarekin minun vaatteille. Hienoin systeemi ikinä! Ja mikä voi olla parempaa, kuin asua meren rannassa?

Mutto takaisin viidakkoon. Yksi yö riitti sitä lystiä. Kävi nopeasti ilmi, että talo oli pahasti homeessa. Niin pahasti, ettei hengittämisestä tullut mitään, kun laittoi ikkunat kiinni yöksi. Yllättävää kyllä, tällä kertaa oireista kärsi Toyboy. Unettoman kriisiyön jälkeen pakattiin tavarat ja matkattiin takaisin toimistolle, jossa nyt sitten punotaan uusia juonia. Vitutti.

Lärvit. Jotka Toyboy veti eilen ansiokkaasti ihan meidän molempien puolesta. Tarvittiin kaksi työkaveria kantamaan porsas kotiin, täällä kun ei maa roudi. Ihan selvästi epäonnistunut muuttoyritys otti päähän meitä molempia. Nyt joudutaan miettimään suunta uudestaan. Tai suunnat.

Mutta kyllä tästä selvitään. Niin kuin Kupu-kaveri asian kauniisti muotoili: "Aika haavat tappaa". Siihen luotan. Ja Universumiin, joka antaa nykyään kovin selkeitä vihjeitä. Ensin luin Hallan blogin, joka opasti toimimaan. Ei riitä, että haaveilee ja visioi, pitää myös toimia. Astrokalenterikin tiesi tämän. Osasi Hallan tavoin heti opastaa oikeaan suuntaan. 

Kehno tunnelma korjaantuu pienillä muutoksilla. Ellet todella nauti siitä, mitä tänään teet, tulet kyllä huomaamaan sen kehnona fiiliksenä elämässä tai ihmissuhteissa. Asia ei parane valittamalla, vaan tekemällä itse asialle jotain. Mieti hetki, mitä haluat muuttaa ja sitten TEE SE.

Ja niinpä minä istuin alas piirtelemään paperille unelmiani. Sain listattua kolme suurta haavetta mind mappiini. Aion toteuttaa ne yksi kerrallaan, koska kaikkea ei voi tehdä yhtä aikaa. Näin vanhaksi piti elää, että tuon ymmärsin. Sitten mietin mitä pitää tehdä, että ensimmäinen unelma toteutuu. Ja mitä sen tekeminen vaatii. Ja missä voin tekemisen toteuttaa. Hyviä kysymyksiä, joiden avulla sain selkeän suunnitelman. Ja nyt sitten vain toimimaan.

   

Ammatti.

Aika moni on käynyt tekemässä netissä ammatinvalintatestin. Niinpä minäkin kävin. Argeologi, lääkäri, maisema-arkkitehti, eläinlääkäri, agronomi. Lopetin listan lukemisen tuohon, kun en tiennyt mitä 'agronomi' tarkoittaa. Mutta nyt tiedän, maataloushommeleita. Vaan enpä oikein tiedä tuosta testistä, haiskahtaa vahvasti taas tilastoja tuijottavan henkilön tekemältä. Enkä tarkoita minua, joka juuri teki tuon testin, vaan sitä joka suunniteli ja toteutti sen. Tässä ei esimerkiksi ole otettu huomioon ollenkaan luovuutta. Eikä mahdollisia testintäyttöfiiliksiä. Eri päivänä vastaisin varmasti ihan eri juttuja. Pidän eläimistä enemmän kuin ihmisistä, joten tänään se täppä oli siellä paljon eläimiä puolella. Joku toinen päivä olisin saattanut muistaa, että olen vahvasti allerginen ja se täppä olisi päinvastaisella puolella. Eli en ihan vielä noiden tulosten perusteella lähtisi muuttamaan elämäni suuntaa.

Tai toisaalta... Argeologin hommat ovat kyllä aina kiinnostaneet. Paljon kiviä ja pikkutarkkaa näpertämistä ulkomailla. Saa olla omassa rauhassa suurimman osan ajasta ja tuumailla. Hitto, ehkä tuo testi on sittenkin oikeassa.

Tein tänään jotain, mitä olin suunnitellut jo jonkin aikaa. Se oli sellainen ihan pieni juttu, mutta silti se ajatus oli pyörinyt mielessä usein. Ja nyt kun sen tein, tuli aivan älyttömän hieno olo. Paljon hienompi kuin mitä asian suuruus olisi antanut olettaa. Ja tästä voi ihan selvästi vetää sellaisen johtopäätöksen, että ihmisen ilo tulee tekemisestä. Onnistumisesta, asioiden loppuun suorittamisesta ja valmiiksi saamisesta. Ihan sama mitä asiasta seuraa (tai on seuraamatta) minulla on jo nyt se tekemisestä tullut hyvänolontunne. Kiitos!

Tänään on helmikuu. Se on perinteisesti ollut minulle kaikista kamalin kuukausi, koska Suomessa on kylmä ja kirkasta. Vietän nyt erikoista lämmintä helmikuuta, suorastaan kuumaa. Se kuulostaa huomattavasti paremmalta. Jopa niin paljon paremmalta, että helmikuusta voisi ihan hyvin tulla minun uusi suosikkikuukausi. Sellainen helmi sikojen seassa. (Huomaan, että käytin tuota sanontaa nyt ihan väärin, mutta antaa olla.) Luulen, että tästä tulee elämäni paras helmikuu. Ainakin aika tavalla paremmalta tämä vaikuttaa tähän asti.