i niin kuin ilona.

Tiistai on uusi suosikkipäiväni. Koska minä vihaan tiistaita. Kaikki vihaavat aina maanantaita, mutta minusta maanantait ovat ihania päiviä. Uuden viikon alku. Uuden kaiken alku. Maanantaissa on energiaa, varsinkin jos ei ole juuttunut siihen oravanpyörään, jossa koko elämän onnellisuus keskittyy viikonloppuun. Tiistai on musertava päivä. Tuo esiin maanantaisin piilotetun masennuksen ja mahdollisen uuden alun epäonnistumisen. Eilen oli niin tiistai.

Joten heräsin yöllä siihen, kun tuntui tiistailta. Vaikka kuinka koitin ajatella positiivisesti ja hengitellä ja tehdä ties mitä elämää helpottavia harjoituksia, minua otti päähän. Niin paljon, että valvoin. Sitten viimein annoin periksi. Laitoin valot päälle ja otin mustan vihkoni esiin. Se on juuri näitä hetkiä varten. Ja taas siinä kävi niin. Kirjoitin luettelon ideoista, joita pääni syöksi esiin aivan välittömästi. Pieniä ja isoja ideoita. Taidetta. Suunnitelmia. Koko kaikki tuli taas mieleeni yhdellä kertaa. Valvominen tekee minusta todella luovan. Joten tiistai on uusi suosikkipäiväni. Tiistai vituttaa. Vitutus valvottaa. Valvominen tuo esiin luovuuden. Alan pikku hiljaa ymmärtää miksi taiteilijat ovat aina niin vihaisia. (Ainakin elokuvissa.)

 

- You're really happy this morning.

- Yes. I started drinking earlier.

Tämä ei ole elokuvasta, vaan The Good Wife -sarjasta. Paras lainaus ikinä. Tämä ei edes liity minuun, sillä minulla ei ole täällä alkoholia. Mutta tuo lainaus yhä hymyilyttää minua. Haluaisin olla taiteilija, joka voisi ottaa aamukahvin jälkeen lasin punaviiniä ja vain keskittyä taiteeseensa. Puuhastella koko päivän teoksensa parissa ja mennä nukkumaan vasta joskus yömyöhällä. Nyt joku voisi sanoa, että sinähän olet sellainen. Periaatteessa kyllä, mutta minulta puuttuu se tila missä elää noin. Ilman muita ihmisiä. (Ja se alkoholi.) Nyt tuntuu kuin olisin kylässä omassa kotona. 

Jos ihminen ei tiedä, mihin satamaan hän on matkalla, 

mikään tuuli ei silloin ole oikea tuuli.

Päivän lainaus. Inhottavaa kun nuo tuollaiset jutut tulee aina vastaan silloin, kun kaikista vähiten toivoisi. Koska ne ovat niin suoria vihjeitä universumilta. Eilinen ei mennyt ihan niin kuin suunnittelin, mutta se oli odotettavissa, koska oli tiistai. Tänään sen sijaan on jotain muuta. Olin odottanut tätä päivää yli kuukauden, koska piti tavata Emmaa ihan kahdestaan. Oikeasti pitkällä kaavalla, eikä vain joissain tilanteessa. Sellaista olen odottanut oikeastaan jo vuoden. Ja kakkuakin oli puhe syödä. En niin välitä kakuista, mutta tämä oli sen verran tärkeä hetki, että olin valmis syömään jopa kakkua. 

Mutta eilen se sitten peruuntui. Emmalle tuli töitä. (Oletettavasti tiistain syytä.) Ja siitä se ajatus sitten lähti. Tahaton elämän inho ja pettymysten listaus. Ja sitten valvoin yöllä. Ja olin luova. Joten tänään en jaksa olla niin kovin iloinen, vaikka onkin ilon päivä, koska olen todella väsynyt. Mutta olkaa te iloisia minun puolesta. Minä panostan sitten niihin muihin päiviin. Etsin sen oikean tuulen.

Hyvää ilonan päivää kaikille!

Muistakaa olla iloisia ja ihania.

   

Tapaaminen.

Tapasin eilen ystävää, jota näen todella harvoin. Siis  t o d e l l a  harvoin. Johtuu ainoastaan siitä, että asumme eri maissa. Viime kerrasta oli kulunut kolme vuotta ja siitä johtuen vähän jännitti tapaaminen. Mutta ihan suotta, niin kuin sain heti huomata. Mikään ei ollut muuttunut. Tai sanotaan, että oikeastaan kaikki muu oli muuttunut, paitsi se tärkein. Yhä vain oli samalla tavalla mukava jutella, yhä vain saattoi sanoa suoraan mitä vain. Olin oikeasti hämmentynyt, koska jotenkin kuvittelin, että aika on jo vienyt meitä eri suuntiin. Niin olikin, mutta ihan selvästi eri suunnissakin voi pysyä ystävinä. Se oli päivän paras opetus.

Eilen Positiivareiden aamupostissa oli hieno lause. Varo joutumasta huonoihin väleihin itsesi kanssa. Tosi hyvin sanottu. Niin hyvin, että tuo lause mietitytti vielä illalla. Huomasin, että minä olin joutunut vähän huonoihin väleihin itseni kanssa. Eikä se johtunut vain viimeviikonloppuisesta juhlinnasta, vaan koko kaikesta. Viimeiset puolitoista vuotta on ollut aika... No, hyvin haastavaa aikaa. Pääasiassa, koska en ole tehnyt niin kuin on oikeasti tuntunut parhaalta. En ole kuunnellut itseäni, vaan toiminut omaa sieluani vastaan. Ja sekös on ketuttanut. En ole tykännyt minusta kovinkaan paljon. Joten itsekkyys kunniaan. Tein jo muutama päivä sitten päätöksen, että teen muutoksen. Oikeastaan päätin tämän jo silloin, kun vietin suruaikaa jälleen yhden typerän pojan takia. Minun on pakko opetella kuuntelemaan minua, koska - vaikka itse sanonkin - olen aina oikeassa. Vain minä voin tietää mikä on minulle parasta.

Nyt on eläinten viikko menossa. SEYn Eläinten viikon 2013 teemana on kissa. Kissa oli joskus lempieläimeni. Sitten otin kotiini sen Paholaisen, joka sai minut tuntemaan vihaa itseään kohtaan. Ja tekemään päätöksen, etten  i k i n ä  enää ota mitään elukkaa. Se oli kyllä hyvä päätös. Ehkä sitten joskus, kun minulla on se unelmakoti. Ja pieni puutarha. Sitten minä hankin lampaan, Unto-kissan ja Onni-koiran. Mikä olisi hyvä nimi lampaalle? Saan osallistua. Joka tapauksessa, olkaa erityisen ihania kaikille eläimille.

Eilinen tapaaminen sai minut ymmärtämään, että en ole vieläkään päässyt ihan kokonaan yli Lohikäärmepojasta. Ensin olin aivan hirvittävän surullinen, sitten oli vihan vuoro, sitten vain menin ja tunsin helpotusta. Nyt olen siinä vaiheessa, kun kaikki ylimääräinen on jäänyt pois. Ja tuntuu vain... En tiedä miltä nyt tuntuu. Tyhjältä ja tyhmältä. Vaikka kaikki on hyvin, niin ärsyttää. Tiedän, että elämäni on paljon parempaa ilman tätä viimeisintä reppanaa, mutta silti. Miksi minä aina uskon ihmisiin? Näen heissä potentiaalia ja uskon voivani auttaa. Uskon sanoihin, vaikka teot kertovat enemmän. Tai niin kuin tässä tapauksessa, tekemättä jättämiset. Minulla on se ärsyttävä kyky nähdä ihmisten hyvyys, vaikka se olisi kuinka piilevää. Mutta kylmä totuus on, että se hyvyys ja potentiaali ei tule esiin ennen kuin ihminen itse niin haluaa. Minä en voi siinä vaikuttaa.

Tänään on todella puuhakas päivä tiedossa. Monta tapaamista, iltaan saakka. Mutta se ei haitaa, päinvastoin. Muutosten tuulet puhaltelevat taas. Ja se on niin kertakaikkisen hyvä asia, etten osaa sanoin kuvailla.

   

Tyttöjen ilta.

Otin muistikirjan mukaan tyttöjen iltaan siltä varalta, että ne kaikki tulevat upeat elämänohjeet eivät vain unohdu. Aamulla katsoin tehtyjä muistiinpanojani. Olin tyrmistynyt.

"Ei mainoksia tai laskuja."
Ongenma = ongelma ratkaistu.
(Littyy onkimiseen, en muista miten.)
3D seksiä.
Maakuntaretki Iihin.
Biisejä ja piuha.
(Seuraavaan tyttöjeniltaan.)
Aidot ikealaiset lasit.
Lusiikkia.
Koktailtikut ruostumatonta terästä. Not.
(Veitsi oli ruosteessa.)
Anne & Ilona on ahdasmielisiä jäykkiksiä.
Munkeilla YT neuvottelut.
Boys boys boys aa lykke paa molissa.
Pirisevä VodkaBattery.

Todella vaikea sanoa, oliko vaivan arvoista. Mutta ainakin teimme parhaamme. Ja Aatu pääsi henkilökohtaiseen tavoitteeseensa. Ehkä ensi kerralla kirjaan ylös muutakin, kuin ne avainsanat.
 

Luova nero.

Minun ikkunan takana kävi eilen tirkistelijäharakka. Se räpytteli siipiään ja istui jonkin aikaa, kurkisteli sisälle huoneeseeni. Kävi varmaankin ihailemassa juuri näyteikkunalle asettamiani Onni askeja ja rannekkeita. Pikkulinnut olivat selvästi laulaneet, että täältä saa ostaa onnea, joten harakka kävi tarkistamassa tilanteen. Samalla keksin, että laitan tuohon ikkunaan Huone 13 mainoskyltin. Aloitin tekemään sellaista jo kesällä erinäisistä raajoista, mutta en sitten keksinyt sille paikkaa, joten kyltti jäi kesken ja sille ajatuksen ja aloitetun asian tasolle. Mutta nyt minulla on paikka. Joten voin ihan hyvin tehdä ne kirjaimet loppuun.

En pidä ihmisistä, joilla on neliönmalliset silmälasit. Ensin mietin, että en pidä sellaisista laseista, mutta tajusin, että se ihmistyyppi, joka valitsee niin kamalat lasit, on sellainen ylijähmeä ja joustamaton ja ylikriittinen. Ja tämänkin tiedon pohjaan taas TV tarjontaan. Aina kun näen selkeästi nelikulmaiset silmälasit, se roolihenkilö on juuri se veemäinen kaveri. Puvustaja on tehnyt hommansa hyvin ja hankkinut ne sellaiset lasit juuri sille tyypille.

Joku sanoo taas, että mietin outoja asioita. Mutta olen minä muutakin miettinyt. Tavoitteita ja taidetta. Niistä on vain vaikea kirjoittaa. Haluaisin laittaa tänne aina upean kuvan siitä upeasta teoksesta jonka olen saanut valmiiksi. Mutta aika moni valmistuu tosi hitaasti ja kuvien ottaminen unohtuu. Osittain siksi, että kaikkea ei vain pysty tekemään kerralla. Tai ehdi. Tai jokin todella oleellinen osa puuttuu. Nyt kun katson ympärilleni, noiden irtomatskujen lisäksi tässä ihan jo sänkyni vieressä on paljon keskeneräistä.

1) Naamio kuivumassa seinällä. (Ollut kuiva jo ainakin viikon.)
2) Rasismin vastainen rakkaustaulu, josta puuttuu yksi pieni sydän. Ja ehkä lakkakerros, en ole ihan varma miten se homma etenee. (Tein sen eilen.)
3) Kenkä, josta puuttuu reunapitsi ja pohjan rajaava nauha. Myös sisäpuoli on yhä mysteeri, en vielä tiedä mitä sille tapahtuu. (Myös tehty eilen.)
4) Torso, jolta puuttuu ulkoasu kokonaan. En ole osannut päättää teenkö hänelle palapelipuvun, vai teenkö siitä keltaisen työn näyttelyyn. Nämä asiat eivät toki rajaa toisiaan pois, mutta jotenkin minusta tuntuu, että valkoisena ne palat näyttävät varmasti hienommilta. En osaa päättää. Mitä mieltä olet?
5) Piirros nimeltä Pala kurkussa. Odottaa täydellisiä kehyksiä. (Tehty eilen.)
6) Vino pino kehyksiä, joita pitää tuunata ja joiden sisälle pitää tehdä taidetta. Yksikään näistä ei ole sopiva tuohon eilen tehtyyn kuvaan.

Antaa hyvin viitettä siitä missä asun. Puuhapajassa. Silloin joskus kellarissa asuessani minulla oli keittiö, mutta koska en tiedä mitä sellaisella tehdään, se tila oli oikeasti minun työhuone. Makasin kerran siellä lattialla ja mietin, että olisipa kiva, jos joskus olisi sellainen paja, jossa voisi välillä nukkuakin. Kaiken sen luovuuden keskellä, minkähänlaisia unia silloin näkisi? Ja nyt minä elän sitä. Asun puuhapajassani. Unet ovat yhtä hämmentäviä kuin kellarissa. Ainoa miinus tässä paikassa on tuo uskomattoman upea maisema. Välillä pysähdyn ihan vain katselemaan ulos. Kellarin panssarilasi-ikkunoista ei nähnyt mitään, joten kaikki keskittyminen jäi seinien sisäpuolelle.

Meillä on tänään tyttöjen ilta. Aatu järjestää ne. Juu, hän on kyllä mies, mutta jostain syystä tässä nyt vain kävi näin. Mennään Annen kanssa Aatun luokse, hän kokkaa meillä ja ilmeisesti aikoo myös juottaa meidät melko humalaan. Samalla juorutaan ja haukutaan kaikki miehet. Ja sitten Aatu antaa elämänohjeita siitä kuinka miesten kanssa voi elää ja minkälainen on kunnollinen poikaystävä. (Eli ei siis ainakaan sellainen, jota olemme Annen kanssa aiemmin kokeilleet muutaman kerran.) Aatu tietää nämä jutut. Annella on myös minulle lahja. En tiedä miksi. Mutta olen iloinen siitä. Minullakin on lahja Annelle. Aatu saa lahjaksi viihdyttää kahta upeaa naista. Eli melkoinen ilta tulossa.

Vielä pieni pähkinä tähän aamuun. Tämä kuva tuli eilen vastaan ja yllätin sillä itseni täysin. Osasin heti. Käsittämätönä, olen ollut salaa nero.

Just call me genius.

   

Ihmiset.

Tapasin eilen Joonaa todella pitkästä aikaa. Yleensä tapaan Sanin ja Joonan, mutta koska tunsin Joonan ensin, päätimme nähdä kerrankin ihan kahdestaan. Mikä oli hyvä idea. Oli tosi mukava jutella pitkästä aikaa. Sain taas hauskoja ideoita, tai oikeastaan ideoiden jalostuksia. Joonakin on yrittäjä. Kotiin lähtiessä törmäsin vielä Miiaan.

Aloin miettiä elämäni ihmisiä, siis niitä joiden haluankin pysyvän elämässäni. Huomasin, että minulla on kyllä aika mahtava porukka kasassa. Luottomiehiä ja naisia. Sellaisia joille voi puhua melkeinpä mistä tahansa. Ja vaikka joku olisi eri mieltä, niin minua silti kannustetaan omissa jutuissani, ei tuomita tai arvostella. Pelkästään jo sen vuoksi nämä ihmiset kannattaa ja haluan pitää. Mutta on tietysti tosi monta muutakin syytä. Nämä ihmiset ovat minun perhe.

Tutustuin Miiaan työhaastattelussa. Miia haastatteli, minä en osannut vastata oikein, Miia nauroi vedet silmissä. Tavattiin uudestaan, kun kävin tekemässä työsopimuksen. Ja jossain siellä kaiken keskellä ehdotin, että käydään joskus kahvilla. Se tapahtui, ja on tapahtunut muutaman kerran uudestaan. Jokainen kerta on ollut äärettömän mukavaa. Tämä on ehdottomasti ihminen, jonka pidän. Ihan jo pelkästään sen vuoksi, että nauru on niin ihanaa.

Viime viikonloppuna kiristi vähän (eli aivan helvetin paljon) tämä vallitseva rahatilanne. Jopa niin paljon, että heräsin yöllä sitä murehtimaan, enkä enää saanut unta. Toki nyt jälkiviisaana voin sanoa sen olleen hyvä asia, koska tajusin olevani yöaikaan aivan hirvittävän luova, mutta silloin en sitä vielä tiennyt. En varsinaisesti ole sellainen tyyppi, joka ressaa raha-asioista, mutta nyt vain tuli monta veemäistä juttua päällekäin. Onneksi logoni tehnyt Läppä antoi todella hienon elämänohjeen: "Muista, että sinä et ole sinun rahatilanteesi." Viisas mies.

Eräs toinen viisas mies sanoi, että aina kun menee huonosti, niin täytyy yrittää löytää uudenlainen näkökulma asioihin. Yhdeltä Esa Saarisen luennolta tarttunut muistiinpano osui silmiini silloin keskellä yötä, kun avasin yhden muistikirjoista. "Köyhyys on sama kuin mahdollisuus vaurastua paljon." Onhan se tietysti noinkin. (Esa sanoi kyllä myös, että kaljuuntuminen on sama asia kuin se, että seksipedon aurinkopaneeli paljastuu. Melkoista asennekasvatusta.)

Tänään ei kiristä yhtään. Rahatilanne ei muutu, vaikka kuinka murehtisin. Tai muuttuuhan se koko ajan, mutta ei murehtimisen ansiosta. Joten jos tilanne on joka tapauksessa mitä on, niin eikö kannattaisi ainakin edes nauttia olostaan? Jos juuri nyt on vähän tiukempaa ja en voi ostaa ulkomaanmatkoja, niin voin ainakin iloitan niistä asioista joita jo on. Kuten kaikista ihanista matskuista, joita minulla on monta laatikollista. Joten mieli muuttui ihan ihmeellisen hyväksi. Ja olen ollut lisää luova. Eilen illalla maalasin taidetta ja viimeistelin neljä Onni askia. Tämän päivän aion jatkaa samaan malliin, koska se malli tuntui tosi kivalta.

Minulla on käynyt vieraita täällä kotikirppiksellä. Mutta tavaraa on kyllä vielä tosi paljon. Olisin iloinen, jos tulisit löytämään omasi pois. Jostain syystä Facebookin kutsu ei mennyt kaikille, mutta eiköhän sana mene eteenpäin ainakin jollain tavalla. Tervetuloa! Nyt kaikki tänne ostamaan!
 

Testi.

Lokakuu alkaa nyt. Ei tunnut yhtään erilaiselta. Luntakin satoi jo syyskuussa, vaikka joku oli ennustanut lämmintä syksyä. Joo niin varmaan... Valehtelevat kaikki, sen verran horkassa täällä saa liikkua. Sisälläkin pitää olla monta kerrosta vaatteita. Onneksi korjasin patteria sen verran, että nyt edes oma huone on vähän lämmin. Ja tietysti avotuli auttaa. (No joo joo, kynttilät.)

Aamulla tuli vastaan melko erikoinen testi. Oli yhdeksän erilaista piirrosta puista ja niistä piti valita se joka miellytti silmää eniten. Minun mielestä valinta oli aika helppo, vain yksi tuntui selvästi oikealta. Ja sen valinnan perusteella minä olen tällainen:

You are a generous and moral (not to confuse with moralizing) person. You always work on self-improvement. You are very ambitious and have very high standards. People might think that communicating with you is difficult, but for you, it isn't easy to be who you are. You work very hard but you are not in the least selfish. You work because you want to improve the world. You have a great capacity to love people until they hurt you. But even after they do. . . you keep loving. Very few people can appreciate everything you do as well as you deserve.

No oho. Aika hyvin. Uskon, että muutama minut tunteva ihminen saattaa tuon jopa allekirjoittaa. En kyllä voi käsittää, että miten jostain puupiirroksesta voi päätellä ihmisen persoonallisuuden, mutta tuo kyllä sopi minuun niistä teksteistä parhaiten. Erikoista.

Otin uuden 30 päivän haasteen. En ole kovin hyvä tekemään samaa asiaa putkeen montaa kertaa, mutta kokeilen taas. Opettelen ja joku päivä onnistun.

Sinulla on itsessäsi juuri nyt voima tehdä asioita, joita et ole koskaan kuvitellut mahdollisiksi. Tuo voima tulee ulottuvillesi samalla hetkellä kun muutat kuvitelmiasi. (Maxwell Maltz)