Juhlan aika.

Minä päätin muutama viikko sitten, että on taas aika viettää Perhosjuhlia. En vain tiennyt miksi. Alunperin ajattelin, että kirjoitan sen kässärin vielä kolmannen (ja lopullisen) kerran. Mutta ensin pitää saada uusi tietokone. Sitä ennen pitää kuitenkin hankkia muutamia muita asioita, joihin menee rahaa. En saanut tuosta ajatuksesta sellaista poltetta, kuin Perhosjuhlaa edeltävä koteloituminen vaatii.

Minä en oikeastaan ikinä vietä syntymäpäivää. Sellainen minulla kyllä on, ja olen iloinen jos joku sen muistaa, mutta se ei ole minulle niin suuri merkkipäivä kuin monelle. Minä juhlin toisenlaisia asioita. Sanon yleensä, etten juhli, koska minulla ei ollut asian kanssa kovin paljon tekemistä. Äitihän sen suurimman homman teki. Tuo ei kuitenkaan ole ihan koko totuus. Syntymäpäivällä on minulle merkitystä, mutta ei sillä perinteisellä tavalla.

On paljon niitä ihmisiä, jotka kiroavat sukuaan. Syyttävät vanhempiaan asioista, jotka on mennyt pieleen elämässä. Vaikka voisi muuta kuvitella, minä en kuulu tuohon porukkaan. (Enää.) Itse asiassa minä kuulun siihen toiseen ryhmään, jotka tietävät, että ovat itse valinneet vanhempansa. Ja juuri siksi syntymäpäivä on minulle merkityksellinen, koska se aloitti oppimisen vaiheen. Mutta koska tämä menee nyt taas ihan hurujutuksi, kirjoitan aiheesta enemmän hippiblogiini.

Kirjasin eilen viikkotavoitteeksi, että keksin oikean syyn Perhosjuhlalle. Ja tänä aamun se oivallus sitten tuli. Nyt minä tiedän minkä eteen ponnistelen seuraavat kuukaudet. Tämä on tosi iso projekti, vaatii paljon työtä ja kärsivällisyyttä ja ennen kaikkea pitkäjänteisyyttä. (Ei ihan välttämättä vahvuuteni, parhaiten onnistunut 30 päivän haaste kesti kaksi viikkoa...) Suurin ongelma taitaa olla siinä, että minä unohtelen asioita. Ihan pieniä ja yksinkertaisiakin juttuja. Joten nyt koitan rakentaa jonkinlaisia rutiineja, toistaa samaa niin monta kertaa, että se käy automaattisesti. (Se tosin taisi olla noiden haastejuttujenkin idea. No, ei mennä nyt siihen.)

Esimerkkinä nyt vaikka minun musta kivisormus. Sillä on minulle erittäin suuri merkitys ja haluan pitää sen mukanani aina, koska se muistuttaa minua joka päivä tekemästäni lupauksestani. Laitan tuon sormuksen sormeeni ehkä kaksi kertaa viikossa. Muistan sen sitten, kun olen jo kävellyt sata metriä töihin, enkä viitsi enää moisen vuoksi kääntyä takaisin. Ehkä pitäisi kääntyä. Olla ärsyyntynyt ylimääräisestä matkasta ja siitä, että joudun kipuamaan kaikki raput yläkertaan asti, ja että joudun kiirehtimään töihin, jonka vuoksi olen lopulta perillä hikisen nihkeänä, vaikka siltikin myöhässä. Auttaisikohan se muistamaan sormuksen paremmin?

Joka tapauksessa, vastaus on nyt lukittu, sillä minulla on Perhosjuhlalle syy ja merkitys. Tästä alkaa koteloituminen. Tavataan sitten ensi kesänä!

Sanoista teoiksi.

Nyt kun elämässä tuntuu taas ihan kaikki muuttuvan ja se vähäkin pysyvä katoavan, niin ehkä on aika pysähtyä ja muistuttaa itseään siitä mikä on tärkeintä. Eli: Back to basics. Luin vähän aikaa sitten artikkelin (en kyllä enää muista mistä) jossa oli hyviä neuvoja. Poimin niistä muutaman. Nämä ovat sellaisia, jotka jollain tavoin puhuttelivat eniten.

Aseta hyvinvointisi etusijalle.

Miten näin yksinkertainen asia voi olla niin vaikea toteuttaa? Ota omaa aikaa. Älä tee asioista, jotka eivät tunnu hyviltä. Tee asioita joista pidät. Minua kasvatettiin sillä "ei-aina-voi-tehdä-niin-kuin-haluaa"-komennolla. Olen edelleen eri mieltä asiasta. Kyllä voi ja pitääkin tehdä. Elämänlaatu heikkenee huomattavasti, kun yrittää totella ja miellyttää muita. (Kokemus puhuu.) Meitä on huijattu. Ei sen niin kuulu mennä! Joskus on toki lapioitava paskaa, mutta senkin voi tehdä omalla miellyttävällä tyylillä, ei niin kuin käsketään.

Lue oikeita kirjoja.

Ensinnäkin, lukeminen antaa mahdollisuuden oppia ja kehittyä. Mutta netistäkin voi oppia. Minusta se perinteisen kirjan sivujen selaaminen on ihan eri asia. Aito kirja tuntuu ja tuoksuukin toisenlaiselta kaiken teknologian keskellä. Ostan kirjat itselleni omaksi, että voin sitten tehdä marginaaleihin omia merkintöjä. Se kuuluu asiaan. Ja tämänkin opin kirjasta, Jari Sarasvuo suorastaan kehoitti sotkemaan sivuja kaikealla merkittävällä. Kirjat ovat sanojen aarrearkku. Vietä siis enemmän aikaa lukien. Ainakin enemmän kuin TV:n ääressä.

Ajattele ennen kuin toimit.

Hidasta tahtia. Minä olen jo oppinut tämän! Hosujasta tuli hyvinkin hitaasti reagoiva. Se on huippuhienoa ja ärsyttää aivan hemmetisti niitä toisia, jotka eivät sitä vielä osaa. Aivan niin kuin se ennen otti päähän minua, jos joku ei saanut vastattua heti sillä sekunnolla. (Virallinen anteeksipyyntö kaikille niille joita hoputin ja patistin ajattelussa. Kuinka typerää.) Paljon parempi, että miettii hetken. Anna siis itsellesikin aikaa miettiä asia läpi ja kuunnella sisäistä ääntä.

Kirjoita käsin.

Kirjoita kirjeitä perheellesi tai ystävillesi, lappusia rakkaallesi, lista ruokaostoksista, viikon tavoitteet tai vaikkapa kiitos-viestejä. Digitaalinen viestintä on toki hienoa ja helppoa, mutta siinä on iso ero kirjoitatko rakastan sinua -viestin tekstarina vai kylppärin peiliin teipatulle paperilappuselle. Minä olen aika hyvä tässä. Kirjoitan käsin päivittäin. Se on hyvin terapeuttista, suosittelen.

Vietä aikaa läheistesi seurassa.

Ainoastaan olemalla fyysisesti toistemme seurassa voimme tuntea ihmisille ominaista yhteenkuuluvuutta. Pitäisi siis tavata ihmisiä livenä. Netissä puhuminenkin on mukavaa, mutta persoonatonta. Olen tavallaan samaa mieltä. Ja olen yrittänyt. Mutta en oikein osaa. Joka kerta, kun menen jonnekin ihmisten ilmoille, olen seuraavat päivät ihan uuvuksissa. Ihmiset vievät minun energian ja siksi haluan vain olla yksin. Se on vähän surullista. Mutta opettelen enemmän.

Irtaannu teknologiasta.

Laitetaan ne puhelimet kiinni, varsinkin yhteisessä ruokapöydässä. Ensin pitäisi päästä siihen yhteiseen pöytään, mutta muuten tuo kuulostaa tosi hyvältä. Minua säälittää ne ihmiset, jotka istuvat porukalla hiljaa ja näpertävät puhelimiaan. Ja nyt tuntuu, että olen jotenkin omituisesti tipahtanut sivistyksen aallosta. Ilmankos ne kasarisarjatkin tuntuvat niin hyviltä.

Tällaisia mietteitä tänään. Minusta aika hyviäkin juttuja. Ehkä joku elämänmuutos on nyt tulossa. Jotenkin tuntuu siltä. Tukkakin lähtee ihan tahtomattani. Suuria muutosia. 

Pulu.

Muistatko, kun kerroin keväällä, että sain suomalaisen vieraan? Ja että hänellä oli se aivan uskomaton taideajatus joka johti siihen, että etsimme kaikenlaisia kuvioita maastosta, niitä blobeja? Nyt uudessa asunnossa, kun kaikki tavarat ovat jo löytäneet oikean paikan, tuo Blob-kirja tuli taas vastaan. Ja koska vietän tänään sunnuntaita, päätin ottaa rennosti ja maalailla. Tein pitkästä aikaa yhden blobin valmiiksi. Tällä kertaa minulla on kuva siitä alkuperäisestä tahrastakin.

Tällainen kotona puuhastelu on ihanaa. Aion tehdä sitä säännöllisesti tästä eteenpäin, koska nyt on koti jossa puuhastella. Päätin taas koteloitua. En vain ole vielä saanut yksityiskohtia selväksi. Pitää olla joku selkeä tavoite, johon laittaa energiansa, ja jonka vuoksi voi sitten järjestää perhosjuhlat.

Täällä on muuten naapuritalon katolla puluja. Siis häkeissä, naapuri ilmeisesti kasvattaa niitä. Arvelin ensin, että niitä kasvatetaan ruoaksi, mutta olin väärässä. Sattumalta työkaveri valitti, että parveke on aina täynnä höyheniä, koska myös hänen naapuri kasvattaa puluja. Hän osasi kertoa, että niitä ei syödä. Se on paikallinen harrastus. Niillä kilpaillaan. Lintuja kasvatetaan, jotta ne voivat lentää kilpaa keskenään. En käsitä. Mutta toisaalta, kun ottaa huomioon, että tämä on Malta... Ilo on otettava sieltä mistä sen saa. Täällä ei kovin paljon vaihtoehtoja ole. Joten tällaista sitten paremman puutteessa. Itse kyllä mieluummin vain maalailen.

Kasari.

Minulla on joku ihmeellinen kasarisyndrooma. Siltä ajalta on niin paljon kamalia asioita. Kuten olkatoppaukset. Ja ylipäätään pukeutuminen (vaikka kuinka olisikin taas muotia). Koko kasari on kerta kaikkiaan jotain sellaista, mikä nostattaa oksennuksen kurkkuun. Kahdeksankymmentäluvulla tehtiin paljon hyvää musiikkia, mutta jostain syystä minä en vain voi sietää sitä. Tekee mieli työntää haarukka korvaan, kun töissä kuuntelevat joskus kasaripoppista. Voi hyvä helvetti. En osaa selittää tätä. Makuasioita. 

Mutta. Jostain älyttömästä syystä minä olen ihan hulluna niihin kamaliin kasarisarjoihin! Murhasta tuli totta, Matlock, Dynastia, Pergerac... Niitä on aivan mielettömän ihana katsoa. Siinä on kai jotain nostalgiaa, tulee se sellainen "ennen vanhaa" fiilis. Lopputulos ei nyt näytä kovin hyvältä, mutta silloin... Silloin ennen vanhaa ne olivat huippuhyviä laatusarjoja. Löysin tänä aamuna yhden uuden helmen kasarilistalle, Paluu Eedeniin! Kyllä, kolmiosainen elokuvasarja. Kaikki kasarikliseet samassa paketissa. Suosittelen lämmöllä.

P.S. Kasarilla on tehty monta muutakin hyvää asiaa, kuten minun rakas Emma. (Ja mutama muu elämäni upea ihminen.) Ihan jo siitä johtuen olen ikikiitollinen tuosta kammottavasta luvusta.

Kaunein.

Aamulla näin todella houkuttelevan mainoslinkin artikkeliin. 8 maailman kauneinta saarivaltiota. Kuulosti upealta, saaret ovat kivoja. Olen asunut elämäni aikana neljällä eri saarella. Mutta. Käypä huviksesi kurkistamassa tuota juttua tästä. Maailman kaunein saari nro 1: MALTA. Repesin aivan totaalisesti. Kuka ikinä tuon artikkelin kirjoittikin, ei takuuvarmasti ole eläissään käynyt Maltalla. Tätä paikkaa ei voi parhaalla tahdollaankaan sanoa kauniiksi. Olen itsekin kyllä nähnyt kauniisti photoshopattuja kuvia semikauniista paikoista, mutta se ei ole lähelläkään totuutta. Meni usko koko listaan. Hei nyt oikeesti, joku roti journalismiin.

Ärsytti niin paljon, että katsoin tarkemmin tuota sivustoa. Kuka tällaista tekee? Se oli tietysti joku sivusto naisille. Feministihömppää... Yäk. Alkoi suututtaa enemmän. Juuri nämä tyhjäpäiset höpinät antavat naisille sen maineen ja arvon, jonka vuoksi tuollaisia feminismisivustoja ylipäätään edes tarvitaan. Käyttäisivät ajan ja energian puuttumalla tärkeisiin asioihin maissa, joissa naiset todellakin tarvitsevat apua. Kirjoittaisivat siitä kuinka 12-vuotias tyttölapsi pakkonaitetaan jollekin hikiselle 50-vuotiaalle äijälle tai kuinka naisia syytetään heidän omasta raiskauksesta, varsinkin jos yrittävät puolustautua. Tuollaisten asioiden vuoksi feminismiä tarvitaan. Mutta meikki- ja deittiohjeita… Voi hyvä helevetti. Tuollaiset sivustot vain saavat sen sisäisen sovinistin heräämään.

Olipas synkkä avautuminen... Pahoittelen. Luin aamulla uutisia ja tulin pahalle tuulelle. Niillä on sellainen vaikutus minuun.

Onhan se ihan hyvä, että tytöille neuvotaan näitäkin juttuja. Että osaavat suojata ihoa talvella ja syödä inkivääriä ja treffailla introvertteja. Sitä paitsi siitä voi olla kiitollinen, että joidenkin elämä on juuri noin helppoa. Joku saattaa ihan oikeasti hyötyä tuosta sivustosta. Oppia asioita joita äiti ei koskaan kertonut. Sehän on aina hyvä asia, että oppii. Ja että suuretkin ongelmat ovat niin pieniä. Ehkä minäkin olisin teini-ikäisenä tarvinnut juuri tuollaisen sivuston, sillä vaikka syön tuoretta inkivääriä säännöllisesti, minä toisinaan laiminlyön ihoani. Enkä todellakaan osannut olla suhteessa introvertin kanssa.

Tämä kääntyi nyt ihan nurinpäin. Tunsin omatuntopiston sydämessä, kun kirjoitin niin voimakkaasti. Tällainen pehmis minä olen. Aloin heti miettiä, että nyt niille sivuston tekijöille tuli varmasti paha mieli. Ne naiset varmasti tekevät parhaansa kaikesta huolimatta. Ja meillä kaikilla on erilainen maku. Jokuhan voi oikeasti tykätä siitä, että kaikki on vanhaa ja huonosti tehtyä ja beigeä...  Sellainen voi jonkun mielestä olla maailman kauneinta.

Huomasin todella ärsyttävän piirteen itsestäni. Tuomitsin koko sivuston ihan vain yhden pienen virheen vuoksi. Tein äkkipikaisia johtopäätelmiä ja leimasin. Siksi tunsin suorastaan velvollisuutta tutustua tuohon sivuun paremmin ja oikeasti lukea niitä juttuja. Ja sen tein, minä luin enemmän. Ja ihan rangaistukseksi junttimaisuudelleni tilasin sen vielä sähköpostiini.

Taisin löytää toisen ikävän piirteen itsessäni. Aina pitää vetää kaikki niin älyttömän överiksi.

Koti.

Olen kotiutunut. En ole ehkä koskaan elämäni aikana muuttanut niin, että kaikki olisi valmista viikossa. Yleensä tavaroiden järjestely vie niin pitkään, että muutan jo uudestaan ennen kuin kaikki on paikallaan. En ole vielä ehtinyt asua Maltalla niin pitkään, että olisin saanut kerättyä ympärilleni tavarakaaoksen. Yleensä se tapahtuu nopeasti. (Muutamat minua muutossa auttaneet kaverit saattavat kyllä olla toista mieltä, oli sitä kannettavaa tälläkin kertaa...)

Kotini on ihana. Sellainen miniasunto. Juuri sopiva minulle, sen siivoaa vartissa. Pieni yksiö, kaasuliesi, toimiva suihku ja lämmintä vettä, netti ja pienen pieni parvekekin löytyy. Kaappitilaa tavaroille runsaasti. Kaikki mitä tarvitsen, eikä yhtään mitään ylimääräistä. Sain täsmälleen sen mitä toivoin melkein vuosi sitten.

Tänään löysin työpaikan vierestä uuden suosikkikaupan. Luulin, että vähän kauempana oleva hippiroinakauppa olisi suosikkini, mutta kakkoseksi jäi jopa se. En muista kummankaan nimeä, koska sellainen minä olen nimien kanssa, mutta täällä oli kolme kerrosta aivan ihania tavaroita, joista kelpuuttaisin lähes kaiken kotiini. Harvinaista. Siellä oli jopa kokonaan oma osasto Tenaville (Peanuts). Olen aina ollut Snoopy fani. Vähän yläkanttiin on nuo hinnat, mutta eipä haittaa, kun kaikki on niin hienoa.

Ja nyt tulee se paras juttu… Kauppa oli jo puolillaan jouluasioita! Niin, tiedän. (Kuului tänne asti se ”Voi ei…” huokaus.) Mutta minä nyt satun rakastamaan joulua. En ole saanut viettää sellaista omanlaista joulua tosi pitkään aikaan. Yksi vuosi meni hukkaan Irlannissa ja viime vuonna oli Joonan ja Sanin talovahtina. (No, se oli kyllä ihanaa… Mutta en kuitenkaan kokannut enkä laittanut sitä minunlaista joulua, koska olin siellä vähän niin kuin vieraana.) Oikeanlainen joulu vaatii oman kodin. Ja tänä vuonna minulla on sellainen. Minulla ON aivan mielettömän ihana koti. Joten minulle tulee ihan oikea joulu!

Niinpä aloitin jouluvalmistelujen valmistelun. Ostin tänään sieltä uudesta suosikkikaupastani ihanan joulurasian. (Kyllähän jouluna kuuluu rasia olla!) Ajattelin myös pikkuhiljaa alkaa tehdä jotain koristeita. Minun joulu on hopeanharmaavalkoinen, ripauksella tummanpunaista. Olen nyt tosi innostunut. Minulle tulee aivan ihana joulu, vaikka ei tänne niitä kaikkia joulun herkkuja saakaan. Jos joku haluaa lähettää kortteja tai lahjoja, niin annan osoitteeni mielelläni. Tiedän, että ainakin yksi joululahja on tulossa, Seppo on sitä nimittäin yrittänyt lähettää viime tammikuusta saakka. Jospa se tänä jouluna löytäisi luokseni.

Jouluinen rasia.

P.S. Oikeasti aloitan jouluvalmistelut 1.12. Se kuuluu perinteisiin. Mutta valmistelujen valmistelun voi ihan hyvin aloittaa jo tähän aikaan, eikö?