Heinäkuu.

Viimeistä viedään. Minulle tuli ihan kauhea kauhu, että kesä on ohi enkä ole tehnyt mitään. Sitten kelasin taaksepäin ja mietin, että mitäs sitä heinäkuussa tapahtui. Tässä kooste, suurin piirtein. (Tarkkaan harkittu lukumäärä.)

1) Aloitin 30 päivän haasteen. Lähdin leikkiin mukaan ihan kahdella asialla. Herääminen klo 06:06 ja valokuvan ottaminen. Epäonnistuin molemmissa. Mutta onnistuin molemmissa, jos ajattelee sen 15 päivän haasteena. Asioita vain tapahtui ja tilanteet muuttuivat. Minulle jo tuo saman toistaminen 15 päivää on kuitenkin aika hyvin tehty. (Sain muuten luvan sen ensimmäisen kuvan julkaisemiseen. Tapasin sen tytön festojen loppubileissä. Tunnistin hatusta.)

2) Tapasin Toyboyn järkyttävän yhteensattumasuman vuoksi. Kauhistutti etukäteen, koska tiesin, että tämä vihalla täytetyn eron jälkeinen ensitapaaminen oli edessä joku päivä, mutta nyt kun se tapahtui, kaikki meni ihan hyvin. Olin turvallisessa ympäristössä ja tukevan Emman seurassa. Ja nyt ei enää koskaan tarvitse kokea sitä uudestaan.

3) Olin tarkastamassa lippuja kotikylän kesäfestareilla. Se meni tuttuun tapaan kaaoksen vallitessa, mutta ilmeisesti asiakkaat eivät sitä huomanneet taaskaan. Jos edes vähän suunnittelisi tuota käytännön puolta järjestäjien taholta, niin olisi helpompaa toimia, mutta koska "ei ennenkään ole mitään sattunut" niin se on ihan turhaa.

4) Päätin, että minusta tulee yrittäjä. Oma yritys alkoi hahmottua melko selvästi, vaikka en osaakaan pitää hissipuhetta. Otin sen ajatuksen siis ihan tosissani. Teen työtä tämän eteen. Ja olen asiasta iloinen.

5) Löysin upean uuden tulevan kotipaikan, Iin. Ja olen vaihdellut sähköpostia siellä oleilevien ihmisten kanssa. Ja pakkaillut, vaikka välillä tuntuukin, että en muuta sinne vielä. Tänään taas tuntuu, että kylläpäs muutan. Mutta se saattaa vielä vaihtua.

6) Olen kokenut jonkinlaisia ikäkriisin oireita. Mutta onneksi neljä ihmistä on luullut minua kymmenen vuotta nuoremmaksi. Mieli on selvästi vielä pysynyt nuorena. Ja naama, vaikka koko heinäkuun ajan olen myös tuntenut jonkintasoista stressiä. Se on huono juttu. Siis stressi, ei naama.

7) Olen palannut sinne hämärien unien tasolle. Oletan sen johtuvan ihmeaineistani, jotka loppuivat, mutta joita taas toissapäivänä sain. Onneksi! Elämänhalu ja energia on palautumassa tuotapikaa. Tarvitsen molempia.

8) Tämäkin pitää lukea kokemuksiin, koska siihen tuhrautui kolme päivää. Helvetillinen migreenikohtaus ja muutamia muita kehon ongelmia.

9) Onnistuin luomaan ihanan paikan nimeltä Huone 13. Olen keksinyt todella hienoja tuotteita myyntiin ja muutenkin ideoinut varmasti enemmän kuin monena vuonna yhteensä. (Siksikin sen ideamuistikirjan hankinta on nyt erityisen tärkeää.) Olen myös luonut Facebook-sivun kyseiselle paikalle. Siitä voi käydä tykkäämässä.

10) Perustin virkkausryhmän (se taisi kyllä olla jo kesäkuussa) ja keksin alkaa pitämään virkkauskurssia. Pilotti kokeilu jo menossa ja hyvin meneekin. Ainoa asiakas on tyytyväinen, oletan. Ja jostainhan se on aloitettava.

11) Olen ollut mukana Pop-Up Companyn yrittäjyysvalmennuksessa. Järjestimme Pop-Up Torin, jossa esittelimme tekeleitämme. Minä sain monta kirjan ennakkotilausta, joka oli tietysti se kaikista tärkein juttu. Siis minulle.

12) Maakuntamatkailin Saakoskella. Tapasin ystävää, saunoin, vietin ihanaa iltaa ja nautin. Tämä lasketaan nimilomaksi.

13) Kävin elämäni ensimmäisen kerran festareilla. Ylitin itseni. Kokosin teltankin melkein itse. Kokeilu oli kokonaisuutena melko kamala, mutta samalla aivan ihana kokemus ja olen itsestäni todella ylpeä.

Kun tätä listaa nyt lukee niin tulee mieleeni yksi asia. Luulinko minä todellakin, etten ole tehnyt mitään?!

P.S. Katsoin noita heinäkuussa otettuja kuvia ja huomasin yhden jutun, joka on nyt pakko kertoa ihan siltä varalta, että sinäkin katsoit ne. Minä kyllä vaihdan petivaatteita, mutta minulla on kaksi samanlaista pussilakanasettiä.

   

Vihkon verran ideoita.

Huomasin, että yöt alkavat olla ihanan pimeitä. Tiedän sen, koska en nukkunut. Nousin jopa syömään keskellä yötä, jota en tee melkein koskaan. Oikeasti, menin tekemään leipää kahdelta. Selkä, yliväsymys ja viimeaikaiset tapahtumat. Kaikki sellainen sai valvomaan. Puoli viiden aikaan annoin periksi ja menin keittämään kahvia.

Minä siirsin sängyn toiselle puolelle huonetta. En nyt yöllä, vaan muutaman päivä sitten. Se on jotenkin nyt paljon kutsuvampi. Näyttää sellaiselta mihin on mukava mennä köllöttämään, vaikka mikään muu kuin paikka ei ole muuttunut. Ehkä syynä on laatikot ja säkit, jotka täyttävät huoneen kaikki muut osat, joten se sänky nyt vain tuntuu turvalliselta, kaaoksettomalta paikalta. Siksikin luulisi, että uni maittaa.

Löysin mainoksesta sellaisen rullilla olevan muistikirjan, jota jo postissa mietin. Siinä lukee "iRock. uRoll." Huomattava parannut muumeihin. Se on myös mustavalkoinen, mikä sopii Huone 13 näkymään. Siitä tulee ideavihko. Sain tämän idean lahjaksi. Merja oli nähnyt sellaisen jossain ja arveli sen sopivan minulle, ainakin vähän sovellettuna. Joku ihminen oli kovin luova ja idearikas, mutta samalla kiireinen, eikä ehtinyt toteuttaa kaikkia hyviä ideoitaan. Ehkä aika ei ollut oikea tai se ei vain tuntunut omalta sitten kuitenkaan. Mutta hän oli tehnyt sellaisen vihkon, johon laittoi joka sivulle yhden idean. Tuunasi sivun nätiksi. Ja siitä sai kuka vain ottaa idean itselleen, jos niitä halusi toteuttaa. Minusta se oli hauska ajatus, mutta koska neuroottisen minun pitää aina tehdä kaikki itse, niin ajattelin tämänkin lähinnä sellaisena muistivihkona. Että voin sitten itse oikean hetken tullen toteuttaa ideoitani. Käytännössä se tietysti menee juuri niin kuin tuolla tuntemattomalla naisella, koska minulla ei ole aikaa niitä toteuttaa ja sitten joku toinen tekee ne. Mutta näin lähtökohtaisesti sellainen ideajemma voisi olla hyvä. Koska niitä ajatuksia tulee päästä ihan koko ajan. Varsinkin yöllä, jos ei nuku. Nytkin ihan tätä kirjoittaessa on tullut jo tosi monta hyvä ideaa mieleen. Minun täytyy ostaa se vihko jo tänään.

  

Huomenna on kuun viimeinen päivä. Sitten on jo syksy. Mihin se kesä meni? Tuntuu, etten ehtinyt tehdä vielä mitään. Minun pitää tehdä tavoitteet elokuulle. Olen tosi huono sellaisessa, mutta nyt opetellaan. Tavoitteet tekee unelmista selkeämpiä ja sitä kautta mahdollisia. Koska ei voi saada mitä haluaa, jos ei tiedä mitä se on.

   

Kauppakassi.

"Ilona! Sä oot hullu!" Näin se alkoi tämäkin maanantai. Kyykin jossain lattian rajassa ja hölmistyneenä käännyin katsomaan, että mitä minä nyt taas olen tehnyt. Takanani seisoi naurava ihminen, joka selvästi tykkää blogistani ja jatkoi: "Mutta ihana. Mä oon sun fani!" Kiitos vain palautteesta, se lämmittää aina mieltä, vaikka se tulisi selän takaa yllätyksenä.

Alan taas arkeistua. Kävin Huoneella järjestelemässä toripäivän jäljiltä asioita. Toisin sanoen kannoin roinani takaisin sinne perälle. Tai ainakin osan niistä. Sitten virkkasin pipoa keinussa. Tämä oli tällainen pehmeä paluu arkeen.

Kävin tänään hakemassa paketin postista, koska ne ihmeaineet viimein tulivat. Tai ne tulivat kyllä jo perjantaina, mutta itse en ollut kaupungissa. Postissa oli edelläni jonoa kahdenkymmenen numeron verran. Päätin, että ei haittaa yhtään! Voin katsella niitä muita tuotteita ja ostaa jotain älytöntä. Minulla on sellainen tapa, että käyn aina jossain ihme paikoissa ja ostan jonkin asian. Sen ei tarvitse olla kallis, kunhan on. Joten miksi ei Postissakin. Kiersin hyllyjä ja totesin, että siellä ei ollut mitään sellaista mitä haluaisin. Ei kerta kaikkiaan yhtään mitään. Muumeja, angry birdsejä ja kortteja, jotka olivat liian rumia lähetettäväksi oikeasti, mutta ei tarpeeksi rumia lähetettäväksi herjaksi. Olin tyrmistynyt. Joten odotin vuoroani sivummalla. Sitten yhden pöydän alahyllyllä pilkotti jokin muistikirja, jossa oli renkulat sivussa, ja joka sopi päässäni sillä hetkellä olevaan ideaan. Menin katsomaan lähempää. Sekin oli joku tyhmä muumikirja. (En tykkää yhtään muumeista. Minua sanottiin lukiossa Pikku Myyksi ilmeisesti, koska minulla oli samanlainen tukka ja asenneongelma. Ja olin aika pieni.)

Mutta. Siinä vieressä oli kankainen kauppakassi. Olin suunnitellut sellaisen hankkimista jo pitkän aikaa, koska muovipussit ovat epäekologisia ja edellinen alkaa jo hajota saumoista. Varmasti viimeistään syksyllä olisi munat kadussa, jos sitä käyttäisi. Tämä kassi vei huomioni täysin, sillä ensinnäkin se oli ihan minun värinen ja toiseksi siihen oli painettu virkattujen liinojen kuvia:

 Tässä vaiheessa vielä mietin, mutta sitten käänsin kassin toisin päin.

Nämä ovat ihania jo pelkästään aatteen puolesta. Minä haluan kannattaa hyvää ajatusta ja suomalaista yritystä. Ja sitten avasin sen paperilärpäkkeen, jossa on hinta ja pikkufaktaa.

Myyty!
 
P.S. Jos joku teistä tietää mikä on asiallisempi nimitys paperilärpäkkeelle, niin kertokoon sen heti. Hintalapuksi se on liian suuri ja tuoteselosteeksi liian jotain muuta.
 

Naamat.

Supisuomalaisia tekoja, osa 2: Mene festareille. 

Sen tein. Minulla oli tässä sellainen ajatus, että kerran elämässä pitää käydä kokemassa oikeat festarit oikeana asiakkaana. Sain hankittua lipun joku aika sitten Keski-Suomen ylpeyteen, eli Naamat-festareille. Päätin, että nyt minä teen sen, ihan oikeasti.

Torstaina ostin teltan ja alustan. Olin siis varustautunut. Tavallaan. Pakkasin mukaan kirjoja, virkkauksia ja maton, jonka sain kämppikseltä lainaan. Niin, ja tonkan viiniä. Arvelin, että yhden yön kyllä kestän missä vain. Olin väärässä.

Ihan tähän melkein alkuun haluan huomauttaa, että nuo festarit oli aivan huikealla paikalla, jossa oli supersiistiä. Siis ei likaista. Henkilökunta toimi moitteettomasti ja asiakkaidenkin puolelta olin varautunut paljon pahempaa. Paljon iloisia ihmisiä, paljon naurua. Nämä ovat selvästi hyvät kemut.

Mutta, kun ottaa huomioon, että a) en tykkää olla humalassa b) en tykkää humalaisista c) en tykkää livemusiikista d) en tykkää ihmismassoista, niin olen onnellinen, että ylipäätään selvisin hengissä. Kyllä minä ihan oikeasti jo itseni tunnen. Festarit ei vain ole se mun juttu. 

Yritin nukkua teltassa. Meinasin kuolla kylmyyteen. Oikeasti tärisin, vaikka se kotikylän festoilta tuttu järkkäri tuli makaamaan päälle. Kiskoin lisää vaatetta niskaan ja nauroin kuin mielen köyhä. Kyllähän se toki vähän lämmittää, kun sata kiloa makaa päällä. Mutta kun kaveri meni nukkumaan, palelu palasi. (Tämä kaikki oli siis ihan kaverillista toimintaa.) Halusin uskoa, että kestän sen kylmän vaikka väkisin. Olin niin itsepäisesti päättänyt pysyä siellä yön yli. Mutta. Naapuriteltan ihmiset tulivat kotiin. Ja yksi niistä alkoi soittaa nokkahuilua. Ihan oikeasti. Sieltä tuli Jumalan kämmenellä ja muut hittibiisit. Nokkahuilulla! Oli niin lähellä, etten tunkenut sitä kepukkaa sen tytön sinne minne ei aurinko paista edes päivällä. Mutta sen sijaan päätin, että nyt riitti. Minä menen kotiin. Ja sitten pakkasin laukun. Se ainoa yöbussi oli hajonnut, joten siellä sopivasti minua vielä odottamassa. Se saatiin kyllä käyntiin sitten lopulta.

Kotiin lähtö todellakin kannatti. Sain nukkua omassa sängyssä. Lämpimässä. Sain aamukahvin omasta vihreästä mukista. Ja ennen kaikkea tapasin elämäni ensimmäisen islantilaisen miehen. Hän toimi matkaoppaana tuossa kyseisessa autossa. Tavallaan. Kuvaili kaikkia hienoja nähtävyyksiä matkan varrella. (Puita ja huoltoasemia.) Loppumatkasta islanniksi. Seuraavana yönä tuo samainen kaveri tuli perässäni siihen yöbussiin. Kysyin, että aikooko hän laulaa tänäkin yönä. Ei aikonut, mutta tuli viereeni istumaan. Juteltiin koko matka. Islanti alkaa i:llä ja se on melko varmasti seuraava kohteeni. Tämä ei ollut sattumaa.

Näin kolme paljasta persettä ja yhden kikkelin. Ja yksi poika yritti iskeä, mutta koska en osaa niitä tilanteita, niin ilmeisesti taas poistin pojan pallit jo ihan siinä kättelyssä vain olemalla oma itseni. (Olen kuulemma hyvä siinä.) Poika sanoi kuitenkin huikeimman iskurepliikin ikinä: "No, jos haluat tunkea kielesi nieluuni, niin en vastusta." (Ja tämä oli sen jälkeen, kun olin jo kysynyt, että yritätkö sinä siis iskeä minua ja nauranut siihen päälle.) Lauantaiyönä sain vielä telttani, sen alustan ja kämppiksen maton myytyä eräälle yöpaikattomalle. Joten kaikki voitti.

Tässä vielä muutama muisto matkalta. 

Pojat toivat mukanaan yökerhon.

Jonkunlaiset kaksoset.

Tein pojan partaan letin.

Musiikkia.

   

Kiitos ihanalle Fotolle Naamoista ja tästä todella upeasta kokemuksesta! Kannatti, ihan ehdottomasti.

   

Saakoski.

Harrastin torstaina maakuntamatkailua. Kävin ystäväni luona Saakoskella. Ensin matkustin bussilla Korpilahdelle, jossa ystäväni minua odotti. Kävimme syömässä pizzat sataman ravintolassa. Tietenkin pidin paikasta aivan hulluna, ehkä koska satamassa on vettä. Siellä oli myös paljon purjeveneitä, mutta ne eivät ole niin pelottavia paikallaan. Sellaiseen voisi vaikka mennä sisälle tai siihen kannelle kahville katsomaan aurigonlaskua. Tyynellä ilmalla. Satamassa.

Käytiin taidenäyttelyssäkin. Se oli hyvä muistutus siitä, että käsityötä, taidetta ja omaa tekemistä pitää arvostaa. Ja yksi hyvä tapa siihen on laittaa hinta kuntoon. Näin upeita teoksia, jotka maksoivat yli tonnin. Minua kierrätettiin ympäri Korpilahtea ja sain esittelyn kaikista merkittävistä paikoista. Harmillisesti aika monen paikan kohdalla sain kuulla "tässä oli". Kuoleva kylä.

Pääsin saunomaan ja herkuttelemaan. Koko ilta menikin kuulumisia vaihdellessa, sillä edellisestä tapaamisesta oli jo aivan liian kauan. Mutta ihanaa oli siitäkin huolimatta. Tässä vielä 13 kuvaa. (Tarkasti harkittu lukumäärä.)

Satamassa oli upea auto. Tällainen minulle erissä värissä. 

Ajettiin myös rallireittiä. Ihan kuuluisaa pätkää. 

(Normaalinopeudella.) Pian se alkaa, en malta odottaa!

Saakoskella ei voi käydä käymättä kahvilla kuuluisassa 

Koski-Baarissa. Itse tosin nautin Muumi-limsaa, mutta kuitenkin.

Koski-Baarin portti alavinkkelistä. Siisti!

Seinällä oli kuva siitä talosta jossa majoituin. Tosin tuohon

aikaan se oli vielä kauppa. Tästä kaupan sivusta ne rallitkin

menevät. Kutsuin itseni takaisin ensi viikonlopuksi. Ne autot

nimittäin ihan oikeasti ajaa tätä tietä, tuosta ikkunan alta.

Koski-Baari ja sen emäntä Marja-Riitta.

Saakosken pääkatu. Ystäväni esitteli paikkoja asiantuntevasti,

koska on asunut siellä koko elämänsä. Kotitalo on synnyinkotia

vastapäätä. "Kohta tullaan Saakosken keskustaan. Tässä on se koski. 

Ja tässä on minun talo. Tässä on minun naapuri. Ja siinä se sitten olikin."

Tästä ei enää maalaismaisema parane, paitsi paremman kuvaajan avulla.

Astetta hienompi bajamaja.

Naapuri. Näitä ei enää kovin paljon näe. Eläimiä tässä talossa ei

kuulemma ole, mutta arvostan suunnattomasti tuota perinteiden

ylläpitämistä, vaikka sitten vain koristeena.

Mystinen ovi pihamaalla.

Trendikästä ajan patinaa.

Näihin tunnelmiin. Kiitos ihana Merja upeasta, rentouttavasta 

retkestä ja tutustumisesta maalaiselämään!

Toipuminen.

Joskus sitä vain on niin väsynyt, ettei jaksa edes nukkua. Taisi käydä eilen niin. Aikani kun ensin yritin, niin sitten luovutin ja ryhdyin luovaksi. Metsästin rivoja runoja aamun tunneille. Huomaan, että niiden työstäminen vaatii tietyn väsyneen mielentilan. On muuten rivoja nämäkin taas. Huone 13 kiittää.

Pervous on kyllä yksi sellainen yksityisasia, joka kertoo hyvin paljon ihmisestä ja vaikka työporukan ilmapiiristä. Siis myös sen puute. Isosti arvostamani Johannes Partanen on sanonut, että mitä pervommat jutut sen parempi luottamus tiimissä. Varmasti hyvin totta. Minun Rivot runot säilytetään lukitussa lippaassa ja avaan sen vain harvoille ja valituille. Joka on muuten tosi hauskaa. Kun lähestyy ketä tahansa lukitun laatikon kanssa, jonka kannessa lukee 'K-18', niin ilme vaihtuu punastumisen saattelemana kauhusta uteliaisuuteen. Ja yleensä sitten lopulta saan röhönaurua. (Tai siis en lähesty 'ketä tahansa', mutta tarkoitan, että kuka tahansa niistä joita lähestyn.)

Olen tosi iloinen, että minulla on tässä niin hyvä juttu tuloillaan. Kun viimein tajusin pitää pääni itsepäisesti ja tehdä vain sitä mitä haluan itse, niin se alkoi tuottaa tulosta. Otan kyllä kaikki neuvot ja vinkit yhä vastaan, mutta noudatan niitä vain siinä tapauksessa, että ne tuntuvat oikeilta minusta. Vain minä tiedän mikä se minun juttu on, joten sellaiset hoputtaja hypettäjät saa nyt intoilla ihan keskenään. Minulla on muuta mielessä.

Nyt kun olen vähän saanut levätä, niin luulen, että aivotkin alkaa taas toimia ja pystyn ehkä muodostamaan myös suullisesti lähes ymmärrettäviä lauseita. Ihan ensimmäisenä menen käymään verotoimistossa, sitten aloitan pitkän viikonlopun menemällä ystävän luokse kylään. Viikonloppuna on myös ne Naamat, joten testaan festarielämää. En tiedä yhtään miten sellaiseen pitäisi varautua. Minulla ei ole mitään varusteita. Mutta katsotaan kuinka tässä käy. Tärkeintä kai on, että muistaa pakata mukaan virkkuukoukun ja lankaa.

Mistä tietää, ettei kannata vaihtaa kämppistä? No, jos kämppis tulee käymään työpaikalla, kaivaa laukustaan rasiallisen sairaan hyvää itse tehtyä suklaakakkua ja sanoo: "Toin sulle jälkiruokaa." Siitä.

Hyvää viikonloppua!