Nonni. Tässä sen nyt taas sitten näkee. Eilisen huippuoivalluksen jälkeinen uskomaton energialataus oli melkein kuihtua kasaan, koska iski pelkotila! Ei suinkaan siitä, että saattaisin ehkä epäonnistua suunnitelmissani, vaan jotain paljon pahempaa. Pelkään, että onnistun! Sehän tarkoittaisi, että jättäisin hyvästit kaikelle entiselle, mukavalle tutulle tavalliselle. Myönnettäköön, että se vietän kesän Italiassa suunnitelma sai himpun verran laajennusta. Rentouttava kesäloma muuttui kokonaisvaltaiseksi elämänmuutokseksi ja ellei nyt ihan kotimaan, niin ainakin kodin vaihdoksi. Onhan se tosi iso juttu. Luopua opiskelijan semisinkkukämpästä ja muuttaa uuteen kaupunkiin, uusien ihmisten luo. Eli ihan luvallisia perhosia mahassa.
Pelko voi olla hyvä asia. Se saa meidät välttämään tyhmyyksiä. (Ehkä.) Meillä on sisäänrakennettuja pelastavia pelkoja, sellaisia ettei syö myrkkymarjoja tai työnnä kättä tulipaloon. Vai tuliko ne pelot kokemuksen kautta...? Kuitenkin, pelko voi pelastaa. Mutta se voi myös lamaannuttaa. Minulle käy aika usein niin. Ensin innostun, sitten tulee pelko ja sitten lamaannus. Ja juuri sillä tavalla kävi eilen. Vitsi mikä vellihousu.
Minun reipas ja rohkea uusi teema tälle vuodelle parantaa minut tuosta kirouksesta. Lamaannus loppukoon! Aamulla heräsin, sanoin pelkotiloille, että hei kamoon! Nyt loppu tämä tällainen. Minua ei pari perhosta pysäytä. Jännitys on osa onnistumista ja onnistuminen on hyvä asia. Nyt aion onnistua rohkeasti! Ja sitten se tapahtui. Päässä välähti oivallus. Se pelasti koko päivän kaikkine pelkotiloineen.
Kerron siitä lisää tuonnempana. Merkkikiintiö on jo täynnä. (Höpö höpö, nyt vain alkoi väsyttää.) Mutta yksi asia askarruttaa vielä... Miksi amerikkalaiset pelkäävät pellejä?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti