Olen muutaman päivän kärsinyt pahasti sydämestäni. En sillä sellaisella teinityttömäisellä ihastuttavalla tavalla, vaan sillä mummomaisella ja pelottavalla tavalla. Sydän hakkaa miten sattuu, verenpaineet heittää häränpyllyä ja tuntuu, kuin norsu istuisi rintalastan päällä. Ajattelin ensin, että kyllä se menee itsestään ohi koska itsestään tulikin, mutta tänään oli pakko käydä lääkärissä. Sain samalla jälleen kerran hyvän muistutuksen ikääntymisestäni. Aivan kuin sydänongelmat ja lempiharrastukseni virkkaus ei olisi jo tarpeeksi - tietysti tuon lääkärin piti vielä olla hyvin hyvin nuori tyttö. Argh! En tietenkään epäillyt hänen osaamista, hyvin lääkärimäisesti hän kuunteli mikä oli sydämellä, myös kirjaimellisesti. Mutta pointti on nyt siinä, että minulla on hyvä sydän. Ja toinen pointti on siinä, että minulla on paha stressi. Yleensä siinä vaiheessa kun oireet menevät fyysisiksi, se on jo melko isosti uupumusta. Ja yhden börniksen läpi käyneenä tiedän, että se ei ole leikin asia. Tässä vaiheessa joku voisi kysyä ettenkö sitten oppinut siitä ensimmäisestä kerrasta? No en nähtävästi tarpeeksi.
Minulla on nyt sellainen mukava stressitön työ. Kivaa tekemistä, vapaat työajat ja vastuunkin kantaa joku toinen. Miten siinä voi olla mitään stressaavaa? Ei olekaan. Minua stressaa muut asiat. Vaikka olen nyt keskittynyt täysin tuohon määräaikaiseen hommaani ja tiedän, että vasta helmikuun viimeisen päivän jälkeen tarvitsee miettiä muita juttuja, silti puskee se salakavala börnis uudelleen! Muutama hyvin mitätön keskeneräinen juttu (kuten valmistuminen) aiheuttaa stressiä. Ja vaikka kuinka uskottelen itselleni että sen kanssa ei ole hätää, hätä on silti täällä. Perkele.
Ei saa kirjoittaa tällaista. Norsu istui päälleni taas. I feel so granny!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti