Eilinen keskustelu Sveitsin italialaisen kanssa sai minut taas miettimään tätä omaa olemassaoloa. Oli karmeaa huomata, ettei mikään oikeasti kiinnosta minua. Innostun hetkellisesti asioista, mutta sellainen syvällinen aito kiinnostus johonkin tiettyyn puuttuu. Kiinnostus, josta tulee voima toiminnalle. Sellainen mennään-läpi-vaikka-harmaan-kiven-voima. Varmasti juuri siitä johtuen en saa oikein mitään aikaan, mikään raivo ei auta minua eteenpäin. Tai siltä ainakin tuntuu. Kirjoittaminen on vain tapa purkaa ajatuksia, työväline. Minulla pitäisi myös olla se mieletön intohimo jotain tiettyä kohtaan, mistä voisin sitten innoissani kirjoittaa. Ja minulla ei ole. Äärettömän ärsyttävää.
Pitää löytää uusi harrastus. Mietiskelyn pitäisi auttaa itsensä löytämisessä. Sitä kautta löytää sitten myös ne omat jutut. Asiat, jotka kiinnostavat. Löytyy voimaa ja suunta. Se kuulostaa hyvältä. Minä vain en ole niin kovin hyvä siinäkään. Paikallaan hiljaa istuminen ei ole koskaan ollut se mun juttu. Ei sitten alkuunkaan. Paikallaan oleminen edes mölyisästi ei onnistu. Mikähän ajaisi saman asian kuin meditointi? Jos vaikka lukisi kirjoja. Yhä lisää. Ja ne parhaat vaikka pariin kertaan. Jotain muutosta on kuitenkin saatava aikaan.
Näihin mietteisiin. Mukavaa päivää!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti