Pitkäaikainen haaveeni on kirjoittaa kirja. Kirjoittaminen on minulle vähän kuin hengittämistä, tapa järjestää ajatuksia ja sitä kautta tulla toimeen elämän kanssa. Kirjoittaminen on ainoa asia, missä tunnen olevani hyvä. Tiedän sen, koska minulla on lukihäiriö. Ja sitä tuskin huomaa enää. Olen harjoitellut. Lukihäiriö ei ole este, vaan hidastetöyssy mutkaisella tiellä. Opin aivan yhtä hyväksi kuin kuka tahansa, mutta joudun vain tekemään sen eteen vähän enemmän töitä. Ja minä olen tehnyt. Kirjoittamisesta on tullut osa minua. Ja siksi se on itsestäänselvyys.
Oikean kirjan kirjoittaminen on vähän eri asia. Pitää olla idea ja juoni ja draamankaari ja henkilöt ja tulkinta ja selkeä, luettavissa oleva kieli. Mietin aikaisemmin, että aiheen pitää olla upea. Sellainen mullistava joka suorastaan tempaisee mukaansa. Mutta Hyry todisti, että niin ei ole. Kirjan voi kirjoittaa vaikka uunin muuraamisesta. Muut asiat on niitä tärkeitä juttuja. Ja se toi lohtua ja luottamusta. (Ja en nyt missään nimessä vertaa itseäni Finlandia-palkinnon voittajaan, kunhan nyt vain lämpimikseni tässä löpisen.) Minulla on ideoita. Paljon ideoita. Jotkut oikein hyviä. Ja kun niitä sitten yksin omassa päässäni mietin ja kelailen, ne alkavat tuntua tosi typeriltä. Tyypillistä.
Suosikkileffani alkaa sanoilla, joista sain hyvän ohjeen tähän pulmaan.
"She said to me: Terrible ideas are like playground scapegoats. Given the right encouragement, they grow up to be geniuses. She told me to take one of my terrible ideas and work on it. Well, I did."
Ja siinä poika sitten ylpeänä esittelee upouutta kirjaansa. Minäkin pystyn tuohon! Joku kaunis päivä minäkin voin olla kirjaani ylpeänä esittelevä poika. Tyttö! Ylpeänä kirjaani esittelevä tyttö! Ainakin suunta on oikea.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti