Sitten tapasin Marcon ja kaikki meni sekaisin. Yhtäkkiä en enää tiennyt mitä haluan, koska halusin vain Marcon. Minä aina unohdan itseni, kun rakastun. Unohdan sen mitä itse haluan ja sen mikä on minulle parasta. Se kostautuu sitten jälkeenpäin. Nyt huomaan, että Suomeen takaisin tulolla oli tarkoitus. Jos laitetaan tunteen syrjään hetkeksi, niin itsekin sen tajuan – minun oli tultava tänne nyt huomaamaan, että olin jälleen kerran toistamassa sen saman virheen. Unohdin elämäni tärkeimmän ihmisen, itseni.
Minulta on kysytty monta kertaa miksi palasin tänne, kun siellä oli niin hyvä olla. No, tuossa lienee selitys. Tulin tänne järjestämään ajatukseni. Löytämään oman tieni, miltä hetkellisesti astuin harhaan.
Vielä vähän aikaa sitten uskoin, että voidaan erota ystävinä exän kanssa. Ei voida. Tehtiin juuri sanaton sopimus, että ei olla tekemisissä enää. Ei tullut varsinaisesti riitaa, vaan sellainen todellinen ja vahva tunne siitä, että meillä ei kertakaikkiaan ole yhtään mitään yhteistä. Ei mitään syytä pitää yhteyttä. Tämä on minulle uutta, yleensä olen pysynyt hyvissä väleissä exien kanssa ainakin niin kauan, kunnes uusi mustasukkainen naisystävä on tehnyt siitä mahdotonta. Nyt ei ole kyse edes siitä. Ei ole kyse oikein mistään. Toisen läsnäolo vain ahdistaa. Ja kun tästä olisin halunnut jutella, niin tyyppi ei vastaa puhelimeen. Joten laitoin viestin, että kiitos ja hei. Todettiin, että hyvää jatkoa molemmille. Voin vetää yhden viivan sille loppuun hoidettavat asiat listalle.
Aatu kävi tuomassa kassillisen leffoja. Ihana mies, pitää aina huolta minusta. Näinä tylsinä päivinä ja öinä on hyvä tuijottaa elokuvia. Olen yrittänyt lukea, mutta pää ei selvästikään ole vielä valmis ottamaan vastaan mitään asiapitoista. Elokuvat sen sijaan on niin helppoja. Ei tarvitse ajatella, kun kaikki annetaan valmiiksi pureskeltuna siihen silmien eteen. Kovin harva elokuva yllättää minua, paitsi ehkä huonoudellaan.
No kuitenkin. Kaikki on edelleen ihan OK.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti