Tulin takaisin Suomeen. Arvatenkin itkupotkukiukun kanssa. Vietin (toistaiseksi) viimeisen maailman ihanimman illan maailman ihanimman italiaanon kanssa Villorban tuppukylässä. Surkeat jäähyväiset... Viimeisen halauksen ja suudelman aikana alkoi sataa vettä. Universumi suree myötätunnosta.
Ja sitten matkasin junalla kohti Bergamoa. Viimeinen kämyinen paikallisyöjuna piti mukavasti valppaana, koska jonkin verran kuitenkin itsesuojeluvaistoa on tallella. Lyöttäydyin tumman tytön seuraan, joka opasti minut pysäkille, mistä olisin päässyt lentokentälle. Seuraan tarttui asemalta vihainen tumma mies, joka papatti jotain Afrikan kieltä tytölle, joka taas ilmeisen selvästi sai tukkapöllyä heti, kun minä seurasta poistuin. Parittaja ei pitänyt ylimääräisestä lenkistä. Nisti tuli tarjoamaan kyytiä asemalle, mutta kun kieltäydyin kohteliaasi, se neuvoi minut oikealle pysäkille, mistä siis bussiin pääsinkin. Pysäkillä tapasin kanadalaisen liikemiehen, jonka seurassa bussimatka sujui rattoisasti kohti lentokenttää. Asemalle ehdin juuri sopivasti, sillä ehdin saada pari metallipenkkiä missä nukkua. Puoli tuntia myöhemmin tuli uusi joukko yöpyjiä, jotka sitten nukkuivat lattialla. Puolalainen liian nuori potkupalloilija istui viereen ja halusi jutella jatkuvasti. Sanoi, että yö menee nopeammin jos on juttuseuraa. Totesin, että yö menee vielä nopeammin, jos ihan vaan nukkuisit. Kaveri ymmärsi vihjeen ja antoi minun torkkua aamuyön. Aamulla sitten lennettiin ja ehjänä päästiin helvetin kylmään Suomeen. (Niin niin, Helvetti on kuuma mutta en nyt keksinyt parempaa tuohon.)
Raivosiivosin ensimmäiset päivät ja purin pahvilaatikoista ja säkeistä tavaroita, mitkä olin jemmannut paluuta varten. Koti on huomattavasti tyhjempi kuin lähtiessä, sillä exä oli kiltisti hakenut omat tavaransa pois. Minun omaisuus koostuu lähinnä koriste-esineistä, joten tyhjä ja avara kellari on nyt hienosti koristeltu. Toisaalta, täällä on aivan kaikki mitä tarvitsen. Nykyään tarvitsen hirmu vähän asioita. (Ja koska olen superpinnallinen, minä t a r v i t s e n koriste-esineitä.)
Aatu soitti.
"Kun sinä olet nyt tutustunut tuohon italialaiseen kulttuuriin, niin on aika muistuttaa siitä mitä on suomalainen kulttuuri!"
Pelonsekaisin tuntein suostuin matkaan. Perjantaina kierrettiin urheilubaareja, sitten katsottiin Pornolordin keikka ja juopoteltiin suunnattomasti. Aamulla heräsin oksentavan miehen vierestä, niin että tämähän meni just niin kuin pitikin. Surullinen muistutus suomalaisesta kulttuurista saatu, kiitos.
Minulla on ikävä Marcoa. Minulla on ikävä Italiaa. Onhan täällä toki kaikki ihan kivasti, mutta silti. Täällä kaikki on vaan niin pirun suomalaista. Ja minä en ole. Olen vain täällä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti