Haikea oli viimeinen päivä Ventsiassa. Sellainen surkeuden ja riemun ja ilon ja onnen sekainen fiilis. Cippo on aivan huippu tyyppi, pikku Annan kahjo hekotus tarttuvaa, puolialaston albanialainen ilo silmälle, "veljeni" 24/7 hauskaa seuraa, samoin kuin uusi hampaaton kämppis. (Se kyllä sai jo uuden hampaan sen irronneen tilalle, mutta nimi pysyköön.) Myös Adelan kanssa ehdittiin ystävystyä, se tulee syksyllä Suomeen katsomaan vaaleita poikia. Ja Venetsiassahan minä tapasin Marcon, joten tarviiko enempää selittää?
Vaikea sanoa mitään näistä parista viikosta. Yksinkertaisesti ei ole sanoja kuvaamaan tätä. En olisi ikinä uskonut, että tällainen vellihousu kotihiiri voisi olla näin onnellinen jossain reissussa, toisten nurkissa. Olen monesti kuullut sanottavan, että menneestä ja roinasta irti päästämällä elämä muuttuu. En sitä kuitenkaan uskonut ennen kuin kokeilin itse. Tai ymmärtänyt. Vieläkin vähemmällä pärjäisi, olen huomennut.
Yritän olla vähemmän ällöttävä tällä kertaa, mutta oltiin Marcon kanssa viikonloppu Triestessä. Tyyppi oli varannut huoneen aivan mahtavasta paikasta! Suosittelen. Ihana povero Marco... Kyseinen bed & breakfast paikka on muutaman minuutin ajomatkan päässä Triesten keskustasta. Käytiin syömässä paikallista ruokaa, mikä näytti epäilyttävältä, mutta maistui oudolta. Sitten ajettiin keskustaan, nautittiin hyvästä oluesta, huonosta musiikista ja ennen kaikkea toisistamme. Awww... Täydellistä.
Nyt aion levätä kahden viikon univelat pois ja alkaa pikkuhiljaa valmistautua elämäni vaikeimpaan kotiin paluuseen. Ei, vaan pelkkään paluuseen. Koti on täällä, sillä sydän on täällä. Mutta uudella asenteella koitetaan nyt selvitä tästäkin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti