Kaima.

Olen kirjoittanut kirjaa taas aika paljon. Se on aina hyvä merkki, kun saa luvun valmiiksi. Sitten sen voi tulostaa oikolukua varten. Sehän on fakta, että kirjoitusvirheet löytää helpommin paperilta kuin näytöltä, ja minä olen sen tämän blogin avulla todistanut kymmenet kerrat. Nyt minulla on 14 lukua täysin valmiina. Että oikolukija alkaa siellä nyt vain henkisesti valmistautua. Työkaveri luki ensimmäisen luvun ja totesi: "Tästä taitaa tulla aika pitkä..." En tiedä oliko se hyvä vai paha, äänensävy ei paljastanut mitään. Päätin, että se oli hyvä.

Pääsin perjantaina töistä jo yhdeltätoista, joten ehdin hyvin Mälliin yhdelle. Siellä oli aivan mahtava irkkumusaa soittava duo. Mietin, että tämä on nyt juuri se syy miksi käyn täällä, Jääsankku on sitten vasta se seuraava syy. Tunsin, että juuri tällainen minä olen. Baariin lähtö on parhaimmillaan tällaista. En minä käy yökerhoissa tai oikein missään muuallakaan bilepaikoissa. Se ei ole minun juttu. Tällainen on.

Myös Irlanti alkaa iillä. Olen tehnyt sellaisen suunnitelman, että vuoden päästä lähden Indonesiaan. Se on sitten se seuraava kirja. Tulen Suomeen kirjoittamaan kesäksi ja sitten muutan Irlantiin. Olin suunnitellut tätä jo aikaisemmin, mutta tuo keikkaelämys oli sellainen viimeinen naula siihen ark... matkalaatikkoon. En edes tiedä miksi valitsin Indonesian. Se ajatus vain tuli ja jäi päähäni. Joku suurempi voima valitsi sen puolestani. Mikään muu iillä alkava maa ei tuntunut niin luontevalta. Joten sinne siis.

Tuon duon laulaja on myös Ilona. He ovat asuneet Irlannissa. Sovittiin, että pidämme yhteyttä. Oli mukava jutella kaimani kanssaan ja olen varma, että saan hyviä vinkkejä sitten Irlantiin mennessä, heillä on siellä paljon tuttavia. Uusiin ihmisiin on mahtava tutustua, tämä oli taas hyvä esimerkki siitä.

Olin viime yön töissä, joten tänään saan ihan luvan kanssa vain köllötellä peiton alla koko päivän ja kirjoittaa lisää. Menen myös ensi yöksi töihin. Ja sitä seuraavaksi. Nämä ovatkin ilmeisesti viimeiset yövuorot vähään aikaan, ainakin viikolla. Keskityn treenaamiseen ja siksi on hyvä nukkua yöllä.

Tajusin muutama päivä sitten, että minulla ja poikaystävälläni ei ole mitään yhteistä. Sellainenkin voi toimia, jos molemmat niin haluavat. Tässä tapauksessa sekään ei ole meillä yhteistä. Kun erosin vuosia sitten Käkkäräpäästä, niin sanoin, että minä kyllä haluan suomalaisen miehen. Ei sen suomalaisuuden takia, vaan koska pitää olla yhteinen kieli. Puhuminen on minulle niin tosi tärkeää, että ahdistaa paljon, jos ei osaa ilmaista itseään tarpeeksi hyvin. Joskus sekään ei auta - vaikka kuinka saisi sanottua sen mitä haluaa, toinen ei ehkä sitä kuitenkaan ymmärrä. Huomaan olevani täsmälleen samassa tilanteessa. Mies on suomalainen, mutta puhumme siitä huolimatta täysin eri kieltä. Surullista.