Vuoden viimeinen.

Tänään se sitten tapahtuu. Vuosi loppuu. Huomenna saa taas aloittaa alusta. Mutta sitä ennen, tänään saa vielä miettiä mitä kaikkea kummallista sitä tulikaan tehtyä ja koettua tänä loppuvana vuonna.

Vuonna 2011 minä kirjoitin kirjan. Rakastin italialaista miestä. Koko helvetin vuoden. Sain muutamia uusia ystäviä, menetin pari vanhaa. Opin itsestäni valtavan paljon. Tutustuin isääni. Pysyin koko vuoden Suomessa. Tutustuin uusiin upeisiin ihmisiin. En polttanut yhtään tupakkaa. Join sitäkin enemmän alkoholia. Sain uuden työpaikan. Yritin pitää lupaukseni, ja petyin ihmisiin, jotka eivät tehneet niin. Aloitin urheilun. Yritin kovettaa itseäni, ja huomasin ettei se onnistu. Pukeuduin juhlamekkoon. Viidesti. Seurustelin hetken. Sain reikivirityksen. Astuin uskomattoman upeaan henkisyyden maailmaan. Vietin uuden vuoden yksin.

Kiitos kuluneesta vuodesta, ihanat ihmiset.
Rakkautta ja valoa kaikille!

   

11111.

Meillä oli taas hyvä numero tuossa yksi päivä.

Olen pitänyt joululomaa blogista. Töistä en lomaa saanut (enkä halunnut) joten piti edes jollain lailla joulu huomioida. Aika paljon ehti kyllä tapahtua muutaman päivän aikana. Muutama päivä juhlintaa ja siitä seuranneita ihmiskohtaamisia. Ei mitään mainitsemisen arvoista kuitenkaan. Noudatin (omia) jouluperinteitäni. Söin hyvin. Joulupukki oli antelias, mutta toisaalta, minä olen ollut hirmu kiltti.

Haluan erityisen voimakkaasti kiittää kaikkia joulukalenteriini osallistuneita. Se oli ehkä koko vuoden paras idea. Ensimmäinen, viimeinen ja yksi siinä välillä ollut luukku sai kyyneliin. Jokainen sai hymyilemään, muutama nauramaan. Ihmiset ovat ihania.

Olin ahkera ja tapetoin seinän. Tapetti ei ole ollenkaan niin täydellinen kuin olisin halunnut, mutta näillä mennään. Seinä on nyt kuitenkin paljon parempi, kuin aikaisemmin. Ja rakkausoksa näyttää tosi hyvältä siinä edessä, sängyn yläpuolella. Toivottavasti saan siihen pian uuden kirjeen.

Minä olen nyt pitkästä aikaa siinä olotilassa, mikä tulee ihastumisen ja rakastumisen välissä. Ihastun päivittäin johonkin ihmiseen tai asiaan, joten se on melko arkipäivää, ja rakastuminen taas vaatii kamalan paljon tuntemista ja aikaa. Mutta tämä väliin jäävä aika, aivan hulluna oleminen ja nauttiminen ja odottaminen, on aika harvinaista herkkua. Mahassa on perhosia ja suupielet nykii väkisin korvia kohti.

Elämä on nyt melkolailla hyvää.
   

Kirja.

Olen tullut siihen tulokseen, että tuo vetovoiman laki on aivan mahtava asia! Simo Silmu laulaa, että sitä saa mitä tilaa, ja se todellakin on juuri niin. Olen aivan älyttömän innoissani tästä asiasta. Sain oman Salaisuus-kirjan ja katsoin sen dokumentin monta kertaa, olen jotenkin herännyt ymmärtämään asioita. Upea tunne! Ja tunne on tässä juuri se avainjuttu. Ihminen voi saada kaiken minkä pyytää, kun ymmärtää ensin tuntea mitä pyytää.

Olen seurannut nyt muutaman päivän ihmisiä ympärilläni ja yhtäkkiä tuo laki näkyy kaikkialla, kun vain osaa katsoa. Työkaveri tulee iloisena töihin, on hyvällä tuulella kunnes tulee yksi vaikea asiakas. Sitten se vihaisesti kerrotaan muillekin. Ja arvaa mitä? Sitä samaa vihaisuutta tulee lisää, koska sitä on pyytänyt tuntemalla niin voimakkaasti. Kun tuon pystyy ymmärtämään, niin voi muuttaa kaiken. Ihan itse. Se on täsmälleen niin yksinkertaista.

Ainiin. Olin taas unohtanut, että sarkasmi ei oikein toimi kirjoitettuna. Itse asiassa en edes pidä sarkasmista, se on jotenkin niin alhaista huumoria. Ja nyt taas todistin itselleni miksi en siitä pidä. Sorruin kirjoittamaan hyvin ironisesti hoitajista ja alan suunnattomasta negatiivisuudesta. Ei olisi pitänyt. Ajattelin asian juuri tuon vetovoiman lain mukaan. Sitä miten rankkaa hoitsujen työ on, koska se on täynnä negatiivisuutta, kiirettä ja sairautta. Ja mitä enemmän puhutaan siitä, että on rankkaa ja vaikeaa, niin sitä enemmän sitä rankkaa ja vaikeaa tulee lisää. Kurja kierre. Olisi upeaa, että nämä kärsivät hoitajat ymmärtäisivät tuon vetovoiman lain. Tai siis kuka tahansa alasta riippumatta. Olkoon työ mitä tahansa, asennemuutos auttaa aina. Oma työni on malliesimerkki siitä.

Joka tapauksessa, vaikka tällaisia juttuja minä ajattelin, kirjoitin ihan jotain muuta. Kirjoitin jotain ironista läpätystä puhelimen käytöstä. Ja sitten se ei tietenkään yhtään naurattanut hoitajaa, joka tulkitsi sen vittuiluna. Siitähän ei kuitenkaan ollut kyse. Joten pahoittelen kovasti. Ja poistan jatkossa sarkasmin tekstistäni.
   

Töitä kotiin.

Pari sanaa työstäni ja työpaikasta, vaikka olen koittanut välttää aihetta monestakin syystä. Nyt teen poikkeuksen ja päästän kaikki sammakot taas kerralla ulos.

Ensinnäkin, firman pikkujoulut on kyllä niin maineensa arvoiset. Ensimmäistä kertaa ikinä minulla oli kahden päivän krapula. Se on varma merkki siitä, että bileet todellakin olivat hyvät! (Tai siitä, että on tullut vanhaksi. Itse äänestän ensimmäistä vaihtoehtoa.) En ole koskaan hikoillut treeneissä niin paljon kuin perjantaina, siis kaksi päivää myöhemmin. Se oli varmasti suurin osa tuskanhikeä.

Meillä on yleensä joulukuussa eniten kiire. Koitamme selvitä siitä huolimatta, vaikka esimerkiksi tänään jonossa oli parhaimmillaan/pahimmillaan 22 ihmistä. Koita siinä sitten olla ystävällinen jaarittelevalle mummelille, kun pitäisi jo puhua jollekin toiselle. Normiasiakkaat menevät ihan hyvin kuitenkin, vain joka toinen valittaa siitä, että piti taas jonottaa niin pitkään. (Ja tämä valitushan lisää puhelun kestoa, mikä taas lisää jonoa... Että näin.)

Olen menettämässä uskoni terveyskeskusten ja sairaaloiden hoitohenkilökuntaan. Aika usein puheluita tulee juuri sairaanhoitajilta, siis asiakkaan puolesta. En voin käsittää, miten juuri nämä hoitajat ovat edustamansa laitoksen tärkeimmät ja kiireisimmät henkilöt. Ja koska näin selvästi on - eikö joku toinen voisi soittaa heidän puolestaan, koska se on niin suuri vaiva näinkin tärkeälle henkilölle? Okei, meillä kaikilla on joskus kiire ja huono päivä. Olen huomannut, että jos on sairaanhoitaja, näitä huonoja hetkiä tuntuu olevan melko usein. Silti, kuvittelin aina, että hoitoalalle ajautuu ihmiset, jotka välittävät toisten hyvinvoinnista. Näitä soittajia ei juuri tunnu asiakkaat tarpeet kiinnostavan, pääasia että saavat nopeasti asian pois omalta tehtävälistaltaan.

No hyvä on. Tämä annettakoon anteeksi. Mutta. (Nyt tulee se varsinainen huolenaihe.) Onko todellakin niin ikävästi, että hoitajat ovat niitä ihmisiä, jotka eivät saa mitään muuta hommaa? Jotka eivät pärjää ns. oikeissa töissä? Sitä sellaista vähän tyhmempää sorttia? Tämä tuli minulle täytenä yllätyksenä, mutta aivan käsittämättömän usein se on juuri hoitaja, joka valittaa siitä, miten vaikeaa taksin tilaaminen nykyään on.

Onhan se tavallaan vaativaa. Täytyy painaa nappuloita ja soittaa oikeaan numeroon ja vastata esitettyihin kysymyksiin. Joillekin tämä tuntuu olevan ylivoimaista. Huomasin sen tänään. Aion jatkossa kannustaa heitä silti yrittämään. "Älä välitä! Kyllä sinäkin sen voit oppia, jos vajaakuntoiset asiakkaatkin siihen pystyvät. Meille tulee satoja puheluja joka päivä, joten tosi moni jo osaa. Uskon, että pystyt siihen, jos vaan harjoittelet säännöllisesti."

Kuten sanottu, olen huolissani. Ja toivon todella, etten sairastu enää koskaan.

Sitten boonuksena tärkeä ilmoitus:
Maailman eniten onnea maailman ihanimmalle Söpöliinille! 
 

Uuden alku.

Olet ehkä huomannut, että uudistin blogin ulkoisesti. Et varmastikaan huomannut, että uudistan sitä myös sisäisesti. Olen lukenut vanhoja juttuja alusta loppuun ja muokannut tekstiä. Poistanut jotain turhuuksia, korjannut kirjoitusvirheitä ja sen sellaista. Tämä kaikki johtuu siitä, että suuria asioita on tulossa. Blogistani tulee osa jotain suurempaa kokonaisuutta ja halusin nyt kiillottaa kaljua, jos näin voi sanoa.
Voi, kun sanoo vain.

Jännä miten sairastaessa tulee aina kaikki parhaat ideat. Asiat ymmärtää niin paljon selvemmin, kun joutuu pysähtymään. Kaikki kivut juontaa juurensa stressistä ja sen huomasi taas, kun punkan pohjalle kaatui. Nyt oli aikaa lukea vanhoja kirjoituksia. Huomasin muutoksen nyt itsekin. Miten hukassa olin vielä kaksi vuotta sitten. Miten paljon asiat ovat muuttuneet, vaikka sinänsä mitään suurempaa ei ole tapahtunut. Valmistuminen ja matka ja työpaikka voisi tietysti jollekin toiselle olla suuria asioita. Mutta minä olen saavuttanut jotain suurta vasta sitten, kun teot ovat merkityksellisiä. Minulle merkitys tulee siitä, että voi auttaa muita. Se on ollut hämmentävä oivallus itsestä tässä viime vuoden aikana. Tiedän, että muutoksia on taas tulossa. Suuria muutoksia. Tämä henkisen kasvun vuosi on valmistanut minua siihen. Ei pelota ollenkaan.

Luin pitkästä aikaa itselleni kortit. Tein ihan kelttiläisen ristin tulkinnan ja 10 eri korttia kertoi eri osista elämääni. Se on jotenkin ihan hullua, kun taas joka ainoa kortti meni juuri niin kuin pitikin. Menneisyys, nykyhetki, pelot ja tulevakin, oletan. Nuo kortit eivät valehtele koskaan. En käsitä sitä ollenkaan. Mutta hyvin sain taas vinkkejä, mihin asioihin kannattaa kiinnittää huomiota. Ja kortitkin sen sanoivat, suuria juttuja on tulossa. Niitä odotellessa.
 

Salaisuus.

Olen ihmeissäni siitä, miten eri tavalla ihmiset käsittävät asioita eri aikoina. Ei pelkästään eri ihmiset, mutta myös sama ihminen. Kun luin sen Salaisuus-kirjan, olin aivan myyty. Tajusin sen ja ymmärsin, mutta selvästi en sisäistänyt ihan täysin. Nyt sitten kun katsoin tuota dokkaria pitkän ajan jälkeen, palaset jotenkin alkoivat loksahdella paikoilleen. Huomasin heti missä olin toiminut puutteellisesti. Jotenkin kirjasta en saanut samanlaisia fiboja, kuin tuosta katsottavasta versiosta. Tai sitten olen taas vain tarvinnut aikaa sisäistää. Tuo koko ajatus on niin mullistava, mutta samalla niin yksinkertainen ja täysin mahdollinen. Mutta minä olen kyllä jo pitkään opiskellut henkisen kasvun tiellä, joten nyt minun on helppo ottaa vastaan nämä asiat. Tuli taas sellainen hetki, kun pääsin yhdistämään pisteitä menneisyydestä. Moni asia sai tarkoituksen. Se on mahtava tunne.

Voi olla tosi vaikea uskoa johonkin tuollaiseen, jos kuulee näistä jutuista ensimmäistä kertaa, joten dokumentissa kehoitettiin kokeilemaan sitä jollain pienellä. Joku pieni ja helppo asia, ihan vaan testiksi. Minulla on suuria toiveita, mutta testasin pienellä asialla. Laitoin Toivomusseinälle saamani kirjekuoren Ranskasta ja toivoin kovasti kirjeitä ulkomailta. Oikea posti on ihan parasta näin sähköisen viestinnän aikana. Näin jo itseni pitelemässä kirjekuorta, missä on se sininen Par Avion merkki. Haluan paljon kirjeitä ulkomailta. Toistin toiveen seuraavana päivänä.

Hetki sitten huomasin eteisen lattilla kirjekuoren. Nostin sen ja itku tuli välittömästi. Se sellainen onnen ja täydellisyyden ja ymmärtämisen sekamelska, hyvän-olon-itku. Sain nimittäin postia Englannista, sellaisella Par Avion merkillä varustetussa kuoressa.

   

Suomi.

Luin kauan sitten kirjan Salaisuus. Se oli todella vaikuttava. Jostain syystä en kuitenkaan tehnyt niin kuin kirjassa opastettiin, vaikka uskoin siihen täysin. Koko se ajatushan pohjautuu omaan uskooni. (Energia.) Joku aika sitten päätin, että Salaisuus pitää lukea nyt uudelleen, joten etsin kirjan netistä ja tein tilauksen. Kirja kuitenkin juuttui matkalle, sillä tilasin sen Sanin & Joonan luokse. Teen niin, koska oma posti on hevonkuusessa ja heidän postin ohi kävelen lähes päivittäin. Suosikkipariskuntani ehti lähteä pitkälle lomalle Aasiaan juuri ennen kuin ehdin kirjan heiltä hakea. Jaahas, enpä luekaan sitä vielä. Se oli outoa, sillä se Salaisuuden kokemisen tunne oli niin vahva. Kirja pitää lukea nyt. Ja sitten ystäväni Buenos Airesista lähetti tämän linkin. Voisi melkein sanoa, että Salaisuus toimii. Minä halusin kerrata nuo ajatukset ja Universumi toteutti haaveeni, vaikka kirja jäikin jumiin.

Tänään olen hoitanut kukkia. Möyhin multaa ja pyyhin pölyt lehdiltä ja juttelin niille ja sitten olimme vesisotaa. Se oli aivan mahtavaa. Visualisoin itseni puutarhaan auringon alle tai suurelle parvekkeelle korkealle keskustaan hoitamaan kukkiani. Sillä tavalla se salaisuus toimii. Minun tehtävälistalla on ollut jo pitkään sana 'Tavoiteseinä'. Tiedän jo mitä se pitää sisällään, mutta toteutus on viivästynyt. Kerran minulla sellainen jo olikin. En tiedä miksi otin sen pois. Se tapahtui varmaankin silloin samalla, kun toteutin haaveeni ja matkustin Italiaan. Sitä ennen piti tyhjentää koti. Joka tapauksessa, on tullut aika uusia tuo taulu.

Tänään juhlimme Suomen itsenäisyyttä. Aika mahtava juttu. Minun piti mennä Italiaan saakka löytämään suomalaisuus itsestäni. Ja ehkä juuri siitä syystä tänä vuonna iloitsen tämän maan itsenäisyydestä todella paljon. Niin paljon, että minulla on Suomen lippu tänään esillä. Suomalaisuus minussa tulee yhä vain vahvistumaan, olen siitä varma. Varsinkin sitten kun asun ulkomailla. Tulevana kirjailijana olen myös erittäin kiitollinen näin rikkaasta ja upeasta kielestä, jota vain harvat osaavat.

Hyvää itsenäisen Suomen päivää kaikille!
   

Sunnuntai (maanantaina).

Heräsin pomon lähettämään tekstiviestiin. En ollut muistanut ilmoittaa tuntejani, eli ilman tuota viestiä olisi jäänyt palkka saamatta. Juuri ennen joulua. Nice... Asensin uuden selaimen koneelle, mutta siltikään en saanut yövuoroja lähetettyä. Vika on siinä ohjelmassa. Nöyränä soitin Emmalle, joka onneksi oli kotona ja löysi koneeltaan vaaditunlaisen selaimen, jolla sai tuntini lähetetty. Jäin ison palveluksen velkaa.

"Otitkohan sä vahingossa mun maidon?" kysyi poika kaupan kassalla. Hölmistyneenä kurkkasin kauppakassiin, johon yhä tavaroita tungin, ja äärettömän nolona ojensin maitopurkin takaisin pojalle. Päiväni siis alkoi tällä tavalla. Tulin kotiin, lukitsin oven ja päätin, etten mene ulos ennen huomista.

Eilen nukuin pommiin. Minä en tee ikinä niin. Olen aina ajoissa. Kiskoin vaatteet päälleni ja ryntäsin ulos. Jäi suihkut ja aamupalat väliin, ei ehdi. Matkalla huomasin, että unohdin silmälasit kotiin. U-käännös ja nolo soitto töihin, minä myöhästyn nyt vähän... Näytin hirvitykseltä ja huohotin, mutta ehdin kuin ehdinkin juuri ajallaan töihin. (Tosin en 15 vaille niin kuin normaalisti, että saa ohjelmat auki ennen virallista työaikaa.) Työkaveria lainatakseni 'tukka oli kuin kissan imeke' ja nälkä kurni mahassa, kunnes Pätkä tuli töihin iltavuoroon ja toi kiinalaista mukanaan. Jäin ison palveluksen velkaa.

En tiedä onko se väärät ruokatottumukset vai unet vievät kuskikakkiaiset vai ihan vaan yleinen stressi, mutta tuntuu kuin jotenkin ote lipsuisi. Nämä vapaapäivät tulivat kyllä eritysen tarpeeseen. Nikkaroin sohvapöydän valmiiksi, se helpotti vähän. Mutta ehkä parempi, että jättää tapetoinnit parempaan päivään.

Olen saanut aivan ihania luukkuja joulukalenterista. En vain tiedä keneltä ne ovat, koska rullat menivät sekaisin ja näköjään harva on laittanut nimensä mukaan. Sanomaahan se ei tietenkään vähennä, nuo luukut ovat aivan ihania.

Jos nyt sitten vaan menisin olemaan paikallani, että pärjäisin päivän loppuun. Mukavaa viikon alkua!
 

Päivityksiä.

Hetki on vierähtänyt viime kerrasta. Mutta monta hyvää asiaa on tapahtunut sen jälkeen. Ehkä juuri siksi en ole päivitellyt täällä asioitani.

Ensinnäkin on tuo työ. Yövuorot sotkivat unirytmin viime viikolla, jota sitten epätoivoisesti yritin korjata jos minkälaisin konstein. En onnistunut. Joten valvoin ja olin väsynyt vapaiden jälkeen päivä- ja iltavuoroissa. Ja aivan kuin siinä ei olisi ollut rangaistusta tarpeeksi, joulukuu on kaikista kiireisin aika meille. Töissä ei ole toivoakaan minkään ylimääräisen kirjoittamisesta ja olen aina päivän päätteeksi henkisesti niin nääntynyt, ettei pysty yhtään mihinkään. Ihme, että osaan kotiin.

Treenit sujuu hyvin, olen päässyt jyvälle siitä touhusta. Minun ohjaaja on jotenkin omituisesti tuttu, mutta en silti millään keksi mistä. Mukava poika, nyt kun pikkuhiljaa siihen alkaa tutustua. Reenaamme pienissä ryhmissä ja sadasta ihmisestä se ainoa tuttavani reenaa samaan aikaan. Ja tämä tuttava on - ei enempää eikä vähempää kuin - Pinaattimieheni. Se ei voi olla sattumaa, että voimaa vaativaan juttuun sain seuraani sen miehen, joka jo nimensä perusteella tuo minulle lisää voimaa.

Varmaan turha edes mainita, että olen tyhjentänyt kämppää, tai että olen pohtinut elämää. Tuntuu, että teen sitä aina. Mutta uutta on rakkauskurssi. Mentorini lähetti sellaisen rakkauskurssikirjan, jota olen nyt lukenut pienissä erissä. Siihen tarvitaan oikeasti sellainen samaa tekevä ryhmä. En ole vielä löytänyt sellaisia ihmisiä, jotka voivat sitoutua seitsemän viikon säännöllisyyteen. Jos se ei onnistu, seuraava vaihtoehto olisi kertoa tästä ystäville, että he voisivat sitten ohjata minut oikeaan suuntaan, jos mieleni alkaa lipsua. Mutta koska Sani lähti reissuun ja Söpis ei edes usko tuollaiseen ja Hannalla on kiire ja Emmalla on elämä ja kaikilla muilla on joulu... Päätin kirjoittaa asioista tänne blogiin. Jospa siitä olisi iloa myös jollekin teille.

Ensimmäinen oppi rakkauskurssilla on, että ongelmista ei pääse eroon, ennen kuin ne pystyy myöntämään itselleen ja sanomaan ääneen. Tämä on enemmän ääneen sanomista kuin sille yhdelle ystävälle puhuminen. Ja sen lisäksi luotan siihen, että palautatte minut kommenteilla (puheluilla, kirjeillä, kivittämällä, jne.) maan pinnalle, jos alan hötkyillä väärään suuntaan.

Söpöliini vei minut katsomaan taas jääkiekkoa. Eli 'sumukoppaa', niin kuin asia pitää kiekkoa vihaavalle työkaverilleni lempeästi esittää. Olin taas täysin irti, tuupin tahattomasti vanhempaa herraa, joka yritti seurata peliä vieressäni ja vihelsin raivokkaasti Tapparafanin korvaan, joka tuli istumaan jonkun toisen paikalle siihen aivan eteeni (ja joka jostain syystä vaihtoi paikkaa sitten taas seuraavaan erään). JYP vei Tapparaa aivan 6-0 ja se oli niin siistiä. Ihmisten pitäisi viedä minut useammin katsomaan noita pelejä, koska JYP voittaa aina silloin, kun olen katsomassa. Yksi asia minua noissa peleissä kyllä ihmetyttää. Silloin joskus kauan sitten ala-asteella, kun pelejä kävin katsomassa, siellä hallissa soi ihan samat biisit kuin nyt. Toton Africat ja muut kasarihitit. Mutta miksi? Onkohan siellä se sama kaveri edelleen soittamassa niitä suosikkibiisejään?

Olen myös kirjoittanut kirjaa. Enää puuttuu ihan hirmu vähän. Sanotaan, että viisi lukua. Sitten niitä on 22. Se on hyvä määrä kirjalle. Yritän nyt saada siitä lopustakin kiinnostavan, vaikka tiedän, että kaikki jotka tietävät mitä tapahtui, odottaa niitä loppuhuipennuksia. Minä jotenkin en vain osaa kirjottaa niistä tunnetiloista ihan niin voimakkaasti enää. Yritän tehdä siitä neutraalia ilman, että teen siitä tylsää. Joulukuuta mennään ja kiire tulee, mutta kyllä se ensimmäinen versio valmistuu joulukuun aikana.

Joulukuussa on upean joulukalenterini ja tulevien mahtavien joululahjojen lisäksi yksi aivan mahtava asia. Marraskuu loppui. Kaikki itseään kunnioittavat miehet saavat taas ajaa viiksensä pois. Toivon todella, että hyvin moni tekee niin.

Ei mulla muuta. Hyvää viikonloppua!