Pikkusikso.

Näin unta, että olin ostamassa korkokenkiä ja romaninainen oli myymässä mattoa, jonka minun mummo oli tehnyt. Painajainen ei loppunut herätessä, sillä minun pitää ihan oikeasti ostaa korkokengät helmikuun juhliin. Ja pestä nuo mummon tekemät matot. Heräsin taas hirmu väsyneenä, ihan selvästi tekemättömät asiat vaivaavat mieltä.

Olen pari päivää viettänyt itsepohdiskelun aikaa. Syynä siihen on keinopikkusikson täysin puskista tullut statuspäivitys Facebookiin. Married. Että siis mitenkä? Hetken haukoin henkeä. Kauhistumisesta huolimatta olin tavattoman onnellinen. Yllätykset eivät vain ole se minun juttu. Joten otin taas happea hämmentyneenä.

Ihana keinopikkusiksoni halusi pienenä samat lelut kuin minulla oli. Ja samanlaisia vaatteita. Teki asioita perässä. Kaikkea sitä sellaista, mitä lapset tekevät, kun ihailevat vähän vanhempaa. Se oli imartelevaa ja on ollut ilo seurata sivusta miten tytöstä on kasvanut aikuinen. Vuosia sitten huomasin, että nyt sikso on saanut aikaan sellaisia asioita, joita minä halusin. Joita minä itse en sitten kuitenkaan saanut aikaiseksi. Koulutus, työpaikka ja vaikka maailmalla asuminen. Minun haaveita seuraamalla pääsee näköjään pitkälle. (Ne olivat siis tietysti myös sikson haaveita.) Ja nyt sitten täällä kylmässä kellarissa yksin istuessani mietin, että mikä meni pieleen?

Kerran sikso kertoi tehneensä jotain suunnatonta (en enää muista mitä se oli, mutta se on tavallaan sivuseikka tässä yhteydessä) johon minä totesin, että hän on varmasti tosi lahjakas. Minun maailmassa lahjakkaat ihmiset pärjäävät ja saavuttavat. Hän vastasi: "Ei, minä olen ahkera."

Tuo lause pysäytti ja tulee mieleen aina tasaisin väliajoin. Miten suuri viisaus tuossa lauseessa onkaan! Minä tunnen monta "lahjakasta" tyyppiä, jotka eivät saa mitään aikaan. Ei lahjakkuus riitä, pitää olla myös ahkera. Mutta se ei ole sama asia toisin päin, ilman lahjakkuuttakin ahkeruus riittää. (Minusta sikso on kyllä myös lahjakas.) Huomasin, että nyt meidän osat ovat vaihtuneet. Minä olen se joka ihailee. Minä olen se joka haluaisin samoja asioita.

Minuun ehkä kasvatuksessa sisäänasennettu itsekriittisyys on ollut suurin este mille tahansa onnistumiselle. Mikään mitä teen, ei ole riittävän hyvää. Siis minulle. Toiset kyllä yleensä pitävät paljonkin. Minulla on sellainen periaate, että jos jotain tekee, se pitää tehdä kunnolla. Hyvä periaate sinänsä, mutta silloin ei saa vaatia täydellisyyttä. Koska se tie vie auttamatta pelkkiin epäonnistumisiin. Yksi tämän vuoden tavoitteistani on tehdä asiat loppuun. Minulla on lukematon määrä asioita kesken, koska ne eivät ole tarpeeksi hyviä, eikä siksi valmistu ehkä koskaan. Ahdistavuuden lisäksi tuollainen on hyvin ärsyttävää, myös läheisille. Siihen on saatava muutos.

Joten. (Ja taas jäin etsimään sitä täydellistä lopetusta.) Minä alan nyt pikkusikson innoittamana hyvin ahkeraksi. Ja lopetan ihan kaiken kriittisyyden. Saan paljon asioita aikaan ja olen erittäin tyytyväinen niihin sellaisenaan.

Paljon onnea ja rakkautta sinulle koko (isosikson) sydämestä, Tonja!