Hämmennys.

Viikot vilahtavat ohi vauhdilla. Tänään minulla on lauantai (niin kuin oletettavasti kaikilla muillakin) ja olen siitä hyvin iloinen, koska ei tarvitse tehdä yhtään mitään. Lauantai on uusi sunnuntai. Mutta jos yhtään minua tuntee, niin tietää, että mitään tekemättömyys ei oikeastaan ole minulle minkäänlainen vaihtoehto. Joten tänään olen kokannut ja syönyt, katsonut ihania TV-sarjoja ja virkannut torkkuvilttiä ja puuhastelut kaikenlaista. 

Yritän saada ajatuksia kasaan, viikko oli taas niin touhukas. Olen aloittanut kurssin, josta aion kirjoittaa enemmän siihen toiseen hippiblogiini. Olen myös opetellut meditoimaan, mikä oli melko omituista. Tai lähinnä se on omituista, että opin meditoimaan aivan silmänräpäyksessä, viiden vuoden harjoittelun jälkeen. (Nyt kun viimein tajusin mistä on kyse ja mitä yritän tehdä.) Nämä molemmat asiat ovat jo nyt selvästi vaikuttaneet elämääni. 

Olin aikeissa mennä tänä viikonloppuna Gozon saarelle. Se on kuulemma hiljainen paikka, ja sellaista minä rakastan. Uskon, että sieltä myös löytyy syy sille, että tähän maahan päädyin. Majataloni tulee olemaan siellä, olen tästä jo melko varma. (Ja tämäkin aihe on sen toisen blogin sisältöä.) Mutta sitten kuulin, että nyt on joku karnevaaliviikonloppu, joka käytännössä tarkoittaa sitä, että kaikkialla on juhlivia ihmisiä ja väriä ja ääntä - aivan erityisesti Gozossa. Vietän siis tämän rauhallisen ja hiljaisen viikonloppuni kotona. Menen tutustumaan tuohon toiseen saareen ensi viikonloppuna.

Eilen käytiin muutamien tuttavien kanssa baarissa. En vieläkään ole päässyt kiinni tämän asian hienoudesta. Ihmiset ovat mukavia, mutta minä en jotenkin vain enää innostu baarissa istumisesta. (Ja ei yhtään ikäviittauksia tähän!) Luulen, että tämä on kuitenkin ihan hyvä asia, ehkä minä olen juhlinut jo tarpeeksi elämäni aikana. Tai ainakin voisi olla aiheellista vaihtaa juhlintatapaa. Joka tapauksessa, lähdin ajoissa kotiin. 

Hyppäsin siihen bussiin, joka kiertää tunnin lenkin, mutta vie lähes oven eteen, koska arvelin, etten  jaksa kävellä sen haisevan maaseudun läpi enää niin myöhään. Kuski tervehti iloisesti ja sanoi "Sinua ei ole näkynyt pitkään aikaan." Niin, olen kävellyt... "Minä sanon sinulle jotain ennen kuin menet." Okei...? En taas aivan ymmärtänyt, mutta mitä uutta. Kielimuuri on joskus korkea ja olin väsynyt. Kun oli aika jäädä kyydistä, kuski sanoi jotain (mitä en kuullut), sammutti auton ja tuli perässäni ulos. Mietin jo hetken, että olenkohan tehnyt jotain väärin. Lipusta ei voinut olla kyse, koska sitä ei tarvitse koskaan näyttää tällä reitillä. Muut kyydissä olevat ihmiset olivat yhtä hämmentyneitä, koska yleensä auto hädin tuskin edes hiljentää tällä pysäkillä. Kuski tuli luokseni ja sanoi "Mietin, että jos sinulla on joskus aikaa, vaikka ensi viikolla, niin lähdetkö minun kanssa drinkille?" Tuijotin miestä sanattomana. Ilmeisesti sain kuitenkin jonkinlaisen äänen aikaan, sillä hän meni hakemaan autosta kynän ja paperia, kirjoitti numeronsa lapulle, ojensi sen minulle ja pyysi soittamaan huomenna. Sitten hän kiipesi autoonsa ja kaasutti pois. 

Mitä juuri tapahtui?