Tiedätkö sen lauseen, jonka löytää monesta paikasta seinään sutattuna tai raaputettuna... (Käytän nyt omaa nimeäni mallina:) "ilona was here". Heti kun pääset paikkaan jossa on mukavaa, niin haluat, että muutkin tietävät sinun olleen siellä. Vaikka kukaan ei oikeasti tiedä, että sinä olet se, joka siellä on silloin ollut.
Istuin bussissa muutama viikko sitten, ja yhden pysäkin kohdalla huomasin rakennuksen seinässä tekstin "Andre was sad". Mielettömästi parempi! Tunnetta! Olin heti tosi vaikuttunut tuosta. Enää ei riitä että vain on, nykyään pitää olla ja myös tuntea. Hirmu hyvä suuntaus.
Muistin yhden päivän Arezzossa, Italian matkaltani. Ostin jäätelön ja istuin muistaakseni jonkin pienen kirkon rappusille. Yksityiskohdat ovat kyllä unohtuneet, mutta tiedän tarkan päivämäärän tuolle hetkelle, se oli 21.7.2010. Muistan myös, että oli tosi kuuma ja olin aika väsynyt. Tympi ja ahdisti ja muutenkin oli sellainen ei niin huippufiilis. Sitten huomasin tekstin peppuni alla, kirjoitettuna niihin rappusiin:
Sometimes I wanna give up
I wanna give in
I wanna quit the fight
But then I see you smile
Tuo kirjoitus jotenkin muutti kaiken sinä päivänä. Siellä minä istuin Italiassa, uppo-oudoilla rappusilla ja vietin elämäni parasta aikaa. Hitto miten kaipaan sitä. Ja koko maata. Onko tämä ikävän määrä enää edes normaalia? Ihan menneiden kunniaksi, muutama kuva samalta kylältä. Fiilistellään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti