Onnenpipanat.

Olen viettänyt taas koko päivän kotona. Yleensä ihmiset menevät baariin tai muihin rientoihin, kun on kokonainen vapaapäivä. Minä en ole niin kuin yleensä ollaan. Viikonloppu on ainoa aika, kun minun ei ole pakko nähdä ketään. (Paitsi tänään näin pikaisesti vuokraihmisiä, koska oli maksun aika ja sain pyytämäni naulakon seinälle.) Vietän viikot kaikenmaalaisten seassa, niin jotenkin sitä haluaa olla ihan omassa rauhassa sitten, kun siihen viimein on mahdollisuus. Huomasin vasta täällä, että en ole ollenkaan niin sosiaalinen, kuin olen aina kuvitellut.

Yksin olemisen lisäksi isossa asunnossa on se hyvä puoli, että voi muuttaa huoneesta toiseen ihan milloin tahansa. Minä tein niin tänään. (Vaikka tämä asunto on pieni, se on silti melko iso yhdelle hengelle.) Niinpä muutin isosta huoneesta pienempään. Luulen, että tuo pikkuhuone on vähän lämpimämpi ja saan nukuttua siellä paremmin. Ja koska kaikki omaisuuteni mahtui pieneen kaappiin, voin ihan hyvin ottaa jonkun vuokralle tuohon toiseen huoneeseen. Nimittäin ystävieni vierailujen jälkeen. Kyllä vain. KAKSI elämäni ihanaa hahmoa kotosuomesta on tulossa kylään. Olen tosi innoissani, vaikka ilmeisesti en ihmisistä pidäkään. Tänään vielä yritin puhua kanadanvahvistusta kylään, sekin saattaa onnistua. Ja se varsinkin olisi mieletöntä, koska viime tapaamisesta on liian monta vuotta. 

Olen tehnyt käännöksiä ja tullut siihen tulokseen, että suomenkieli on kyllä tosi vaikeaa. Ainakin kaikkien muiden mielestä. Ja vähän omastakin. Ja erityisesti silloin, kuin pitää selittää jollekin israelilaiselle miksi englanniksi kirjoitettu asia ei taivu suomeksi samalla tavalla. Mutta että esimerkiksi nimet taipuvat. Kielimuuri on vain liian korkea, varsinkin kun se on rakennettu jonkin vaikeakulkuisen kulttuurikukkulan päälle. Yhden lauseen selvittämiseen meni koko päivän. Mutta hei - selväksi tuli. Väsytysvoitto. Kärsivällisyyttä täällä kyllä oppii, jos ei mitään muuta.

Myös erimaalaiset kääntäjäkolleegani ovat sitä mieltä, että suomenkieli on täysin häiriintynyttä. Ja että suomalaiset ovat yksilöinä outoja, erityisesti tämä yllekirjoittanut. Suomenkielessä on mitä ihmeellisimpiä sanoja, jotkut niistä korvaavat kokonaisen lauseen. Tämä erityisesti hymyilytti minuakin, sillä en ollut tullut ajatelleeksi asiaa aikaisemmin: "Juoksentelisinkohan?" 

(I wonder if I should run around aimlessly?)

P.S. Jos luovuus ja aivot kiinnostaa, niin kannattaa katsoa tämä.