Ajattelin ottaa tämän viikonlopun ihan rauhallisesti. Vietin perjantaini taas Mater Deissä, Maltan ihmeellisessä sairaalassa. Se oli kyllä aikamoinen kokemus. Tällä kertaa en eksynyt pahasti, mutta se talo on taatusti rakennettu samalla periaatteella kuin nämä kaupungit; mahdollisimman sekavasti ja harhaanjohtavasti, jotta vihollinen eksyy. Odotin taas melkein kolme tuntia. Koska systeemi toimii sillä tavalla. Viimein tuli vuoroni ja löysin oven, jonka takana piti olla tohtorin huone. Eipä ollut. Olin uudessa aulassa.
Hämmentyneenä katselin ympärilleni, koska aulassa ei ollut huonekaluja. Sitä käytettiin selkeästi jonkinlaisena varastona, koska siellä täällä oli kuitenkin siirrettäviä sairaalalaitteita. Aivan kuin olisin sairaalasarjan lavasteissa. Teinityttö tuli luokseni ja sanoi: "I am the doctor, what is wrong?" Joko niin, että vietin huomaamattani odotusaulassa useamman vuoden tai sitten täällä lääkärit ovat TOSI nuoria. Etsimme yhdessä huonetta, jossa hän voisi minut tutkia. Yksi löytyi, mutta sielläkään ei ollut huonekaluja. Ei minkäänlaisia. Voi hyvä elämä... Tämä sarja on joku huono sairaalakomedia. Yksi hoitsu meni rakentamaan toiseen huoneeseen tilaa, jossa minut voidaan viimein tutkia. Eli rakentamaan lavasteita seuraavaan ottoon. Kerroin jo tyhjässä huoneessa mikä minua vaivaa, vallitsevan hämmennykseni lisäksi. Luottamusta ei lisännyt se tosiasia, että lääkärini sanoi kuusi kertaa "oukkidoukki". Pääsimme viimein toiseen huoneeseen. Luovutin monta putkiloa verta. Tyttö teippasi neulasysteemin ranteeseeni, ettei tarvitse pistää uudelleen, otti putkilot ja meni tekemään testejä. Jäin siihen käsitykseen, että hän oikeasti meni tekemään niitä testejä itse. Istuin keskeneräisessä huoneessa, kunnes toinen hoitsu tuli kysymään, että voisinko odottaa jossain muualla, hän tarvitsee tämän huoneen. Pahoittelin veritahraa valkoisessa lakanassa, joka oli tullut putkiloistani. En tiedä miksi. Vaikka veri olikin minun, en minä sitä tehnyt.
Jossain vaiheessa lääkäri palasi luokseni lappujen kanssa. Minun pitää mennä maanantaina johonkin toiseen laitokseen hakemaan tuloksia. Pitkällisen neuvottelun jälkeen kolmas hoitsu sai selvitettyä reitin niin, että arvelen osaavani perille. Sain kuitenkin antibiootit, jotka huolellisen tarkastelun jälkeen pitäisi olla turvallisia minulle. Eli jotka eivät aiheuta turvonnutta päätä ja kivuliasta kuolemaa. "Nyt voit mennä kotiin" sanoi lääkäri. "Mutta älä tuon kanssa mene tai minun pitää soittaa poliisit kotiisi" sanoi hoitsu ja osoitti kädestäni yhä törröttävää neulaa. Poliisit kotiini...? Okei. Tässä vaiheessa olin jo niin sekava, etten edes yrittänyt ymmärtää logiikkaa tuon lauseen takaa. Kiitin ja sanoin tarvitsevani apua enää yhdessä asiassa. Voisitteko kertoa miten tästä talosta pääsee ulos... Lääkäri ja hoitsut nauroivat. En ymmärrä miksi.
Hämmentyneenä katselin ympärilleni, koska aulassa ei ollut huonekaluja. Sitä käytettiin selkeästi jonkinlaisena varastona, koska siellä täällä oli kuitenkin siirrettäviä sairaalalaitteita. Aivan kuin olisin sairaalasarjan lavasteissa. Teinityttö tuli luokseni ja sanoi: "I am the doctor, what is wrong?" Joko niin, että vietin huomaamattani odotusaulassa useamman vuoden tai sitten täällä lääkärit ovat TOSI nuoria. Etsimme yhdessä huonetta, jossa hän voisi minut tutkia. Yksi löytyi, mutta sielläkään ei ollut huonekaluja. Ei minkäänlaisia. Voi hyvä elämä... Tämä sarja on joku huono sairaalakomedia. Yksi hoitsu meni rakentamaan toiseen huoneeseen tilaa, jossa minut voidaan viimein tutkia. Eli rakentamaan lavasteita seuraavaan ottoon. Kerroin jo tyhjässä huoneessa mikä minua vaivaa, vallitsevan hämmennykseni lisäksi. Luottamusta ei lisännyt se tosiasia, että lääkärini sanoi kuusi kertaa "oukkidoukki". Pääsimme viimein toiseen huoneeseen. Luovutin monta putkiloa verta. Tyttö teippasi neulasysteemin ranteeseeni, ettei tarvitse pistää uudelleen, otti putkilot ja meni tekemään testejä. Jäin siihen käsitykseen, että hän oikeasti meni tekemään niitä testejä itse. Istuin keskeneräisessä huoneessa, kunnes toinen hoitsu tuli kysymään, että voisinko odottaa jossain muualla, hän tarvitsee tämän huoneen. Pahoittelin veritahraa valkoisessa lakanassa, joka oli tullut putkiloistani. En tiedä miksi. Vaikka veri olikin minun, en minä sitä tehnyt.
Jossain vaiheessa lääkäri palasi luokseni lappujen kanssa. Minun pitää mennä maanantaina johonkin toiseen laitokseen hakemaan tuloksia. Pitkällisen neuvottelun jälkeen kolmas hoitsu sai selvitettyä reitin niin, että arvelen osaavani perille. Sain kuitenkin antibiootit, jotka huolellisen tarkastelun jälkeen pitäisi olla turvallisia minulle. Eli jotka eivät aiheuta turvonnutta päätä ja kivuliasta kuolemaa. "Nyt voit mennä kotiin" sanoi lääkäri. "Mutta älä tuon kanssa mene tai minun pitää soittaa poliisit kotiisi" sanoi hoitsu ja osoitti kädestäni yhä törröttävää neulaa. Poliisit kotiini...? Okei. Tässä vaiheessa olin jo niin sekava, etten edes yrittänyt ymmärtää logiikkaa tuon lauseen takaa. Kiitin ja sanoin tarvitsevani apua enää yhdessä asiassa. Voisitteko kertoa miten tästä talosta pääsee ulos... Lääkäri ja hoitsut nauroivat. En ymmärrä miksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti