Muistatko vielä sen mainitsemani pahoinpitelyn ruuhkassa? Ja kinastelun metrossa? Selvästi lähettelen nyt aivan vääränlaisia viestejä universumille. Eilen metrosta tullessa näin, kuinka kaksi miestä roikotti lähes tajutonta kaveria käsivarsista ja raahasivat tyypin velttoa kehoa sivummalle. Turvamies käveli perässä kantaen ilmeisesti väsyneen kaverin reppua. Selvästi joku juttu mennyt vähän suunnitelmien ohi ja nenään sattui taas. Rakas universumi, olen nähnyt väkivaltaa tarpeeksi. Voit lopettaa, minä pelkään jo.
Töissä mainitsin tästäkin asiasta. Pomon pomo ja pomon pomon pomo olivat molemmat hämmentyneitä. He eivät ole eläissään nähneet yhtään tappelua täällä. Ilmeisesti minä olen vain sillä tavalla onnekas. Norjalainen tyynesti muistutti, että vaikka nyt satunkin näkemään näitä tapahtumia, se ei tarkoita, että minä olisin millään tavoin joutumassa minkään vastaavan kohteeksi. Tämähän on turvallisin pääkaupunki Euroopassa. Kylläpä se ajatus muuten lohduttikin lähinnä ei ollenkaan, kun yöllä herääsin taas kauhupainajaisesta ja sydän hakkasin itseään väkivaltaisesti ulos rinnasta.
Jotain positiivista tässäkin kuitenkin kai on. Luin nimittäin eilen, että ihmiset, jotka näkevät painajaisunia, ovat jotenkin luovempia. Otetaanpa tänään siis yksi rentouttava luovuudelle. Jospa saisi sitten nukuttuakin rauhallisemmin.
Olen nyt koittanut suunnitella tätä kuluvaa vuotta. Lista etenee. Mutta heräsi kyllä kysymys. Minkä ihmeen takia piti taas vetää ihan överiksi tämäkin homma? Miksi hemmetissä sillä listalla pitää olla 22 asiaa? Eikö 11 olisi riittänyt ihan hyvin? Eihän tätä vuottakaan ole enää kuin vähän reilu puolet jäljellä. Vai oliko tämä joku alitajuinen muisto kouluvuosilta? Tavoitteet pitää asettaa älyttömän korkealle, koska vain noin 50 % siitä toteutuu. Luovuutta pursuten olen päässyt yli puolivälin.
Tässä päivitetty lista ei missään tietyssä järjestyksessä:
Matkustan Italiaan, ihana loma Venetsiassa ja Trevisossa.
Sohvasurffari tulee vierailulle Jenkkilästä.
Emman vauva syntyy ja minusta tulee special-täti.
Matkustan Iasiin Adinan kotiin.
Matkustan Oltenitaan Lauran kotiin.
Vierailen Draculan linnassa.
Menen Alexin kanssa asemuseoon.
Menen Alexin kanssa katsomaan lampaita.
Hurraan Suomen Leijonia poikien kanssa. (Tai ainakin poikien seurassa.)
Kahlaan meressä ja lillun aalloissa.
Aloitan sekä puhtaalta että uudelta pöydältä, kun toimisto muuttaa.
Matkustan Thaimaahan tapaamaan veteraanikavereita.
Osallistun ainakin yhteen tiimitapahtumaan.
(Baari-iltaa ei lasketa sellaiseksi.)
On tuota listaa kuitenkin vielä jatkettava. Olisi kyllä kamalaa, jos pääsisin kokemaan näistä asioista vain puolet.
Olen nyt koittanut suunnitella tätä kuluvaa vuotta. Lista etenee. Mutta heräsi kyllä kysymys. Minkä ihmeen takia piti taas vetää ihan överiksi tämäkin homma? Miksi hemmetissä sillä listalla pitää olla 22 asiaa? Eikö 11 olisi riittänyt ihan hyvin? Eihän tätä vuottakaan ole enää kuin vähän reilu puolet jäljellä. Vai oliko tämä joku alitajuinen muisto kouluvuosilta? Tavoitteet pitää asettaa älyttömän korkealle, koska vain noin 50 % siitä toteutuu. Luovuutta pursuten olen päässyt yli puolivälin.
Tässä päivitetty lista ei missään tietyssä järjestyksessä:
Matkustan Italiaan, ihana loma Venetsiassa ja Trevisossa.
Sohvasurffari tulee vierailulle Jenkkilästä.
Emman vauva syntyy ja minusta tulee special-täti.
Matkustan Iasiin Adinan kotiin.
Matkustan Oltenitaan Lauran kotiin.
Vierailen Draculan linnassa.
Menen Alexin kanssa asemuseoon.
Menen Alexin kanssa katsomaan lampaita.
Hurraan Suomen Leijonia poikien kanssa. (Tai ainakin poikien seurassa.)
Kahlaan meressä ja lillun aalloissa.
Aloitan sekä puhtaalta että uudelta pöydältä, kun toimisto muuttaa.
Matkustan Thaimaahan tapaamaan veteraanikavereita.
Osallistun ainakin yhteen tiimitapahtumaan.
(Baari-iltaa ei lasketa sellaiseksi.)
On tuota listaa kuitenkin vielä jatkettava. Olisi kyllä kamalaa, jos pääsisin kokemaan näistä asioista vain puolet.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti