Suosikkipaikka.

Kun matkustin Italiassa 101 päivää, löysin Venetsiasta suosikkipaikan. Se oli aivan Canal Granden varrella, erään rakennuksen ikkunalla. Siinä sitten istua kökötin päivittäin ja kirjoitin ajatuksia, samalla kuin katselin turisteja ja kanaalin liikennettä. Se oli hyvä paikka. Suosikkipaikka on tärkeä, sen ansiosta muistan unelmamatkani yksityiskohdat edelleen niin selkeästi.

Löysin ihanan pienen kahvilan ihan tuosta kodin läheltä. Se on kirpputori, joka tarjoilee myös kahvia ja herkkuja. Kesti hetken ymmärtää, että kyseessä tosiaankin on oikea kahvila, sillä olin niin hämmentynyt kaikesta ihanasta ympärilläni. Tila on suuri, jossa on monta erillistä lokeroa, jokainen täynnä, jos vaikka minkälaista ihanaa vanhaa tavaraa. Levysoittimessa pyöri jazz ja blues LP-levyjä. Kaikkialla oli ihanan sekavaa ja värikästä. Ilmeisesti paikan yläkerrassa on taide studio ja jonkinlainen tanssisali. Aivan ihana paikka siis, tunsin oloni kotoisaksi. Oikeastaan koko tämä kaupunki saa olon kotoisaksi.

Sitä saa mitä tilaa.

Heipä hei, hyvää iltaa. (Luppaaakoorvaa seikkailee taaas. Luppakooooorva nimen sain, korvaaaniiiinäääs lerputtttaaaa...) Yritin epätoivoisesti etsiä sitä paperia, johon olin listannut vuosien teemat. Niitä on valmiina jo vuoteen 2020 saakka. Haluaisin tosi kovasti tietää mitä ensi vuosi tuo tullessaan. Tiedän, että se tuo ainakin uuden työpaikan, sellainen varmistui juuri. Se tuo ainakin uuden kotikaupungin, jonne muutan ilmeisesti heti joulun jälkeen. Tästä seurauksena hyvin alkanut projektini, kotikaupunkiin tutustuminen, meni ihan puihin. En tiedä sinusta, mutta minä en ole yllättynyt. (Ehdin kuitenkin muutamassa paikassa käydä tutustumassa, ja kirjoitan niistä vähän tuonnempana.) Tietysti voin tutustua uuteen kotikaupunkiini... Hmm.

Nyt kävi tosiaan niin, että muutosten tuulet tuivertaa oikein kunnolla. Olin aikeissa jäädä Suomeen vähäksi aikaa, mutta samalla kuitenkin pyysin Universumilta uutta työtä ja uutta kotia ja uutta parempaa elämää. Päätös ei ollut kovin vaikea, kun sellainen paketti sitten tarjottiin. Vaikkakin se tarkoittaa, että joudun rikkomaan itselleni tekemän lupauksen: Älä koskaan muuta maahan, jossa et ole edes käynyt. No niin no, voin aina lohduttaa itseäni ajatuksella, että ei se Maltaa pahempaa voi olla, vaikka muuttaisin Venäjälle. Ja pysyn kuitenkin EU:n sisällä. 

Vaikka asia varmistui vasta eilen, olen silti itsevarmuutta puhkuen pakannut tavaroitani jo viikon. Eteiseen on ilmestynyt kaikille avoin kirpputoriputiikki, ja pahvilaatikot täyttyvät tehokkaasti. Jos tarvitset jotain, niin kannattaa kysyä olisiko täällä. Todenäköisesti on. Aika moni asia on jo löytänyt uuden kodin. Ensi viikon buukkasin jo hätäpäissäni täyteen tapaamisia, koska on tietysti nähtävä kaikki kaverit ennen äkkilähtöä. Mitä mieltä olet, pitäisikö meillä olla taas sellaiset lähtöjuhlat? Olen harkinnut asiaa. Tosin voi olla aika vaikea yltää parempaan kuin viime kerralla, ne kemut oli huippuhauskat. Mutta miksipä ei?

Otin tietysti jo yhteyttä paikalliseen jenkkifutisjoukkueeseen, ja kerroin että olen muuttamassa. Kyselin mistä voi lukea enemmän joukkueesta, pelien aikatauluista ja sen sellaista. Ihan vain, että on sitten edes jotain tekemistä. Sain eilen ihastuttavan vastaukset. Viestini oli selvästi mennyt mutkan kautta kirjoittajalle, sillä pienimuotoinen väärinkäsitys oli tullut mukaan. "Kuulin, että haluat liittyä joukkueeseemme. Treenit alkaa silloin ja silloin, bileitä on silloin ja silloin. Kerrotko vielä milloin tarkalleen olet muuttamassa tänne ja mitä paikkaa olet pelannut?" Repesin.

Saatan ensi vuonna kirjoitaa näistä maisemista. 

Värittömästi ja viluissani.

Photographer: Marianne Grøndahl

P.S. Minulla ei varsinaisesti ole mitään Venäjää vastaan, mutta arvelin, että jos opaskyltitkin on kirjoitettu koodikielellä, niin elämä voi olla aika haastavaa.

Käänteitä.

Kaikenlaista sitä elämä tuokin vastaan. Kuten vohvelirautakaupat keittiössä. Kukkakoreja, ovensa avaamaan tullut puolialaston nainen ja karvainen herra nimeltä Sergei. Pöytämyyntiä vinttikomerossa. Shoppailukierros jättimarketissa. Ystävä, italialaista kahvia ja paljon puhetta. Mahdollinen tuleva kunnollinen poikaystävä. Ja tonttu ikkunassa.

Tavara vaihtaa omistajaa ja minä tapaan omituisia ihmisiä. Eilen joku mies soitti ja kyseli rinkasta jonka laitoin torille myyntiin. Se puhelu lähti heti ihan lapasesta, minä kuulostin niin nuorelta, 21-vuotiaalta. Tyyppi halusin nähdä miltä näytän, joten sain uuden Facebook kaverin. Ja sitten kuulin mitä hän teki, mitä oli tehnyt aikaisemmin ja kuinka edellisen ihastuksen kanssa oli käynyt. Lopulta mies sanoi, ettei ole enää kiinnostunut koko rinkasta, haluaa vain tavata minut. Nauroin vedet silmissä, se puhelu oli niin hämärä. Jospa se rinkka menisi jollekin toiselle.

Juttu luistaa ja kynä kulkee työelämään liittyvissä asioissa paremmin kuin aikoihin ja nyt onkin aika pistää jengoilleen asioita jopa vuoden tähtäimellä.

Astrokalenteri kannustaa taas. Varmaakin parasta hakea sitä työpaikkaa, jonka eilen huomasin. Osoitekin olisi oikea. Jotenkin tuntuu niin hassulta, että olin taas niin oikeassa itseni suhteen. Muistatko, kun kirjoitin muutama päivä sitten MERKEISTÄ? (Lainaan taas itseäni, mutta menköön.)

Ja tähän on nyt hyvä lisätä, että tänään en halua muuttaa Kapkaupunkiin. Haluan vain sen laukun ilman minkäänlaisia merkkejä. Olen siitä ehdottoman varma. Mutta olen myös varma, että sitten kun menen viikon päästä laukkuani etsimään ja jos se siellä vielä on (tai ei ole), otan sen merkkinä. Tiedän tarkalleen mitä haluan. Ja mihin haluan mennä.

Juuri noin siinä sitten myös kävi. Eilen oli se laukunostopäivä, mutta en edes käynyt siellä kaupassa. Ei ollut tarvetta. Minä tiedän jo mitä haluan ja mihin haluan mennä. Ihan niin kuin ennustelin. Toisaalta, se laukku oli kyllä hieno. Pitäisikö mennä katsomaan siitä huolimatta, josko se siellä vielä minua odottaa? 

Universumi toimii erikoisella tavalla. Tosi useasti, jos joku kysymys tulee mieleen, niin siihen ilmestyy vastaus hyvinkin nopeasti. Riittää kun vain pitää silmät ja korvat auki. Muutama päivä sitten sain valokuvia tämän kesän rohkeimmasta teostani. Niitä kuvia katsellessani minä totesin kaksi asiaa. Minun suu on auki joka kuvassa, eli ihan selvästi minä huusin koko matkan. Ja toiseksi, näytän kamalan vanhalta. Tuntuu, että olen ihan nyt vuodessa muuttunut hyvin paljon vanhemman näköiseksi. Mietin tätä jo aikaisemmin. Okei, olihan tässä kyllä pari melko rankkaa vuotta, että ei kai ihme. Mutta vanhentunut peilikuva alkoi silti jo huolestuttaa. Vaihdoin takaisin sellaiseen ihonhoitotuotesarjaan, jota käytin teinistä ihan aikuiseksi saakka. Muutaman vuoden kokeilin muita, mutta eipä kannattanut. Kannattaa olla merkkiuskollinen silloin, kun on aihetta. Ja sitten tänään tuli vielä tällainen LINKKI vastaan. Sisällön opetus lyhyesti: Juo ilona vettä kolme litraa päivässä. Joten kuukauden päästä minä näytän taas nuorelta ja kauniilta. 

Urheat koskikelkkailijat. Minä olen tuo jälempi.

Ja tässä otan näemmä juuri kuohut päin näköä.

 
Kiitos kuvista Assarille, joka ei tiennyt mitä on Väyrysen pää karkit, kuvaajalle, jonka nimen olen jo unohtanut, ja koko upealle Kapeenkosken väelle tästä huikeasta kokemuksesta.
   

Syyskirppis.

Ihana Äänimies tuli käymään eilen. Olin aamulla juuri viestejä poistellessa miettinyt, että pitääpä ottaa yhteyttä, kun ei olla nähty ollenkaan kesän jälkeen. En ollut edes ajatellut kaveria pitkään aikaan. Sitten päivällä sain viestin, että voidaanko nähdä. Hetken jo mietin, että minun päähän on asennettu joku kuuntelulaite. (No, onkin tietysti. Universumihan kuulee vaikka kuinka hiljaa ajattelisi.) Sain samalla rentoutuskuunnelmia. Näistä oli ollut puhetta jo kesällä. Minä en osaa meditoida, joten tällaisten avulla voi harjoitella. Ja jos ei meinaa iltaisin uni tulla, niin siihenkin näistä on apua. Niinpä kuuntelin rentoutuksia illalla ennen nukkumaan menoa. Nukahdinkin, mutta jostain syystä heräsin yöllä klo 3:33. Uni ei enää tullut. Hämmentävää. Tein varmaankin jotain väärin.

Mutta kylläpä taas heräsin uskomattomaan luovuudenpuuskaan! Oli pakko laittaa valot päälle ja kaivaa muistikirja esiin. Nämä jutut pitää aina kirjoittaa ylös, muuten ne unohtaa, varsinkin näin yöaikaan. Parhaat ideat kuulemma tulevat väsyneenä. Tai ei mitään kuulemma, ihan olen itsekin sen todennut. Ääripään ihminen. Ja parhaat tulokset syntyvät paineen alla.

Suruajan jälkeen tullut vihaviikko tuntuu menevän jo ohi. Se johtuu eilisestä siivouksesta. Rakensin aivan uskomattoman hienon kirppiksen kotiin. Tein siitä myös tapahtuman Facebookiin. Syyskirppis. (En tiedä pääseekö siihen mukaan, kokeile. En ole kovin hyvä tällaisissa. Jos ei pääse niin ota yhteyttä. Siis olettaen, että haluat tulla ostoksille.) Tämä tuhkien lakaisu ja kotona puuhastelu on ollut aivan mahtavan voimauttavaa. Minun piti hakea vintiltä kirppislaatikot, mutta toinkin matkalaukun ja kesävaatteet. Testailin niitä. Mahduin muutamiin. Ne liian pienetkin vaatteet poikkeuksellisesti ilahduttivat. Minulla on nimittäin niin hyvä neljän laatikon systeemi.

1. laatikko: Otan mukaan Barcelonaan. Tavarat, joita ilman yksinkertaisesti en voi elää. Joten nämä saavat matkata mukanani. (Matkan kohde saattaa vielä muokkaantua, tämä on sellainen suuntaa antava motivointiosoite. Mutta koska Barcelona soi suussa niin mukavasti ja sitä on kiva sanoa, aion käyttää tuota sanaa tässä yhteydessä.)
2. laatikko: Pakkaan varastoon odottamaan. Sellainen Just in case she returns -laatikko. Asioita, joista en halua luopua kokonaan, mutta joita en tarvitse nyt. Ja jotka voin sitten myöhemmin lähettää rahtina sinne, mihin ikinä päädynkin. Tähän laatikkoon pääsee todella harva esine.
3. laatikko: Syyskirppikselle. Asiat, jotka ovat ihan hyviä, mutta joita en itse enää tarvitse tai halua. Laitetaan siis hyvä kiertämään. Ja kerätään vähän matkakassaa.
4. laatikko: Poistotuotteet. Rikkinäistä tai rumaa. Asioita, joille ei ole käyttöä tai joita en syystä tai toisesta halua vierittää kenenkään niskoille. Tämä laatikko menee siis roskiin, ellei joku halua dyykata ennen sitä. Sekin on sallittua.

Tämän takia ilahduin, jos joku vaate ei enää mennyt kiinni tai tuntui muuten vain vääränlaiselta. Se oli merkki siitä, että oli taas yksi uusi asia pois minun elämästä. Ja voi miten ihanaa sellainen on! Kun tajuaa, että nyt ihan oikeasti tämä omaisuus vähenee! Ja mitä enemmän Syyskirppislaatikko täyttyi, sen vapautuneempi olo minulle tuli. Aivan kuin tämä omaisuuteni olisi jonkinlaisena muurina ympärilläni ja pääsin nyt sitä purkamaan pala kerrallaan. Aurinko tuli näkyviin muurin takaa. Aivan mahtavaa!
 

Kahvikuppi.

Elämänmyönteistä elokuuta! (En keksinyt mitään muuta e:llä alkavaa sanaa.)

Kävin muka ostamassa sen Ideakirjan, jota mainoksesta mieluilin. No eihän se ollut yhtään oikeanlainen. Sivut olivat ohuet ja niissä oli viivoja. Meni hylkyyn! Joten kävelin toiseen kauppaan ja ostin itse asiassa valokuvakirjan. Siinä on kamalat kultaiset kannet, mutta luulen, että saan ne jotenkin hienosti tuunattua. Sivut ovat vahvat, viivattomat ja hyvin käyttökelpoiset haluamaani tarkoitukseen.

Yksi varmin syksyn merkki on se, että rallit ovat taas täällä. Samoin minun ihana skottimekaanikko. Tutustuttiin ralleissa sata vuotta sitten ja hän tulee minua morjestamaan aina kerran vuodessa näihin aikoihin. (Ja vähän myös töihin.) Tyyppi on ehkä maailman suloisin nappisilmä. Yhdistettynä tämä fakta siihen maailman ihanimpaan murteeseen, on ilona aina myyty. Tapaaminen on jo sovittu alustavasti, katsotaan kuinka käy. Voihan se tietysti olla, ettei edes ehditä nähdä ollenkaan. Niinkin on joskus käynyt. Yhden kerran skotin huoltama auto ajoi jonnekin pöpelikköön. Silloin ei siltikään ollut yhtään enempää aikaa.

Se heinäkuinen 30 päivän haastekin on nyt virallisesti loppunut. Vaikken sitä enää loppukuusta vaivautunut tekemään, koska kaikki oli jo ihan pilalla, niin nyt olen kuitenkin kehittänyt uuden haasteen. Tämäkin idea on lainattu, mutta hiton hyvä: Hävitä joka päivä yksi asia kotoa. Jos ostat uuden asian, hävitä kaksi. Arvelin, että aluksi tämä on helppoa, koska on niin paljon kaikkea roskaa, mutta sitten toisaalta, minulla on se hamsterivirus, joka saa minut säilömään mitä typerimmät asiat. Esimerkiksi sellaisia matskulaatikoita on varmasti seitsemän, koska "niistä voi joskus tehdä jotain". (Tämä liittyy tavallaan myös siihen, että tarvitsen tuon ideakirjan. Aika harvoin asiat valmistuu.)

Minä ajattelin tehdä sellaisen Facebook-sivun tähän aiheeseen liittyen. Nämä kaksi eivät poissulje tai lisäile toisiaan, mutta se nyt vain tuli mieleen, koska Huone 13 on enää pari viikkoa käytössä ja joudun siirtymään siihen entiseen kotikirppismalliin. Joten miksipä ei. Latailen sinne jotain "päivän tuote" kuvia. Tai viikon. Ne ovat sitten jotain hienoja juttuja, ei mitään roskaa. Tässä ensimmäinen RETRO- tuote:

Pentikin kahvikuppisarja. Lautasia on 8 kpl, kuppeja 7 kpl.

(Tai toisin päin, en nyt ole ihan satavarma. Mutta kuuden

settiin on muutama varalle joka tapauksessa.)

Hyvässä kunnossa, ovat olleet pääasiassa kaapin täytteenä.

Nämä ovat kovasti minun mieleen, suosikkikupposet. Myyn ne, koska minä en juo tavallista kahvia. (Juon epätavallista kahvia isosta mukista, siitä vihreästä. Tai italialaista mocca-keittimellä tehtyä vahvaa kahvia minikupista.) Jos tiedät jonkun, joka saattaisi olla näistä kiinnostunut, niin kerro ihmeessä eteenpäin. Minulle voi laittaa vaikka sähköpostia, jos ei uskalla tänne kommentoida. Osoite löytyy tuosta sivupalkista oikealta.

Olen oppinut, että pitää aina lisätä sana 'RETRO' kaikkeen aidosti vanhaan, niin saa paremman hinnan. Näistä minä haluan 31 euroa. (Koska se on 13 toisin päin.) Googlettelin näitä hetken ja olin ihan järkyttynyt, koska nämä on aivan sikakalliita kaikkialla! Mutta en nosta hintaa, koska tarkoitus on tyhjentää kotia ja olen neuroottinen numeroiden suhteen. (Tinkimisvara meni kuitenkin.)
 

Syte.

Minulla on sellainen Malesiasta ostettu pieni muistikirja, jota kannan mukanani joka paikassa. Kirjoitan siihen listoja ja ajatuksia. Lähinnä sellaisia juttuja, joita ei sovi unohtaa. Tapaamisia ja luvattua asioita ja muuten vain muistamisia. Laskin juuri, että tuo lista on nyt 71 sivua pitkä. Okei, siellä on joukossa pari sivua jotka on jo kokonaan sutattuja, koska ne asiat on jo hoidettu, mutta silti. Huomaan, että systeemissäni on lieviä aukkoja. Vaan minkä minä sille voin, jos pääni nyt vain sattuu olemaan ideoita ja ajatuksia täynnä! Ehkä joku meditointi voisi auttaa nollaamaan. (Halusin ensin kirjoittaa “känni” mutta sitten muistin, että olen tekemässä elämänmuutosta.)

Astrokalenteri sanoi tänään, että kannattaa kulkea maailmalla hymy huulilla ja nähdä oma elämä mahdollisimman positiivisessa valossa. Juuri sillä tavalla olen mennyt. Typerä virne naamalla jatkuvasti. En tiedä miksi. En osaa sitä selittää, mutta nyt on vain hyvä olla, koko ajan. Sellainen vähän jännittynyt olo ja perhosia vatsassa. Enkä usko, että se johtuisi pelkästän näistä uusista aineista, joita olen varovasti alkanut käyttää. Kahden päivän kokemuksella voin sanoa, että ainakin minun aineenvaihdunta lähti reippaasti käyntiin. Itse asiassa se taisi kyllä lähteä riemukkaaseen kiitolaukkaan, sen verran tehokkaalta tuntuu. Melkein koko kroppa oireilee ja puskee kuona-aineita ulos, mutta onneksi se ei kestä kuin muutaman päivän. (Kovin kauas vessasta en kuitenkaan vielä kehtaa lähteä, varsinkaan ilman meikkiä.)

Minun elämä on kokeilua. Ja olen ottanut elämäntehtäväkseni näistä kokeiluista ja niiden tuloksista raportoinnin, meni syteen tai saveen. En kyllä tiedä mikä on syte, mutta olen kuullut sanottavan noin. Ja apinan tavoin toistan kuulemiani asioita, kunnes joku selittää ne niin että ymmärrän. (Apinat ei kyllä taida toistaa puhetta... Tämä juttu meni kyllä ihan pieleen. Vai syteen?) Joka tapauksessa, olen sisäisesti levoton.

Eilinen päivä istuttiin keskellä keskustaa kirpputorilla. Yllättävän hyvin meni kaupaksi tavarat. Jäätiin plussan puolelle jopa rahallisesti, vaikka päätarkoitus olikin päästä tavaroista eroon. Nyt sitten innolla uutta kuormaa kasaamaan, koska poistettavaa tavaraa kyllä riittää. Päivän päätteeksi kuljetin tavarani tulevan kämppikseni kanssa tulevaan kotiini. Se oli kyllä virhe. Selvästi tuo rekki ei ollut suunniteltu liikutettavaksi, vaikka siinä alla pyörät onkin. Tasaisin väliajoin joku renkaista meni kahtia ja matka tyssäsi siihen. Juoksin aina irronneen ja jonnekin kauemmaksi pyörivän osan perään, kiinnitin sen takaisin ja matka jatkui. Melu oli voimakas. Tietysti juuri sillä hetkellä oli jonkinlainen mummokuoro esiintymässä keskustan puistossa. Yleisö varmasti arvosti kärryviritelmääni. Tämän lisäksi yksi laatikoista ei millään halunnut pysyä kyydissä, vaan kippasi tavarat kadulle, mutta vain kerran suojatielle tietä antavan auton eteen. Nauroin vedet silmissä, minun elämä on niin tätä. Komedian ainekset seuraavat minua. Mutta pääasia, että on mukavaa. Ja sitä on.
  

P. S. Minulla on tosi viisas äiti. Hän tiesi mitä syte on. Se ei ole yhtään mitään. Mutta sysi on ja tuolla sanalla tarkoitetaan sitä. Sysi on puuhiili. Sinne ne asiat menevät. Ja tämä vaihtoehto ei ole ollenkaan parempi kuin se savi. Siihen tällä sanonnalla viitataan, se on ironiaa. Näitä molempia on siis käytetty joskus ennen vanhaan rakennettaessa jotain. Kyllä kannatti herätä tänäänkin, taas opin uutta.