Tein suunnattoman matkan. Ne muutamat päivät, mitkä vietin Arezzossa, osoittautui ehkä reissun tärkeimmiksi. En käynyt juuri missään, olin vain ja kirjoitin monta päivää kellariasunnossa La Pace nimisessä pikkuruisessa kylässä tekemättä yhtään mitään. Lepäsin ja ajattelin. Tein todellisen tutkimusmatkan sisälleni. Tuli sellainen ihmeellinen vaihe, missä sitä selvittää omaa olemassaoloaan. Kynä ja tyhjä paperi ovat kyllä todella tehokkaita apuvälineitä silloin, kun ei oikein tiedä mitä haluaan. Niinpä istuin ja kirjoitin. Tein listoja. Askartelin. Se on minun prosessi. Upean perhosjuhlan syvin merkitys oli löytää ihana perhonen sisältäni ja tänne Italiaankin tulin katsomaan mihin saakka perhosen siivet kantaa. Nyt tiedän, mitä haluan elämältä. Tiedän sen todella selvästi. En tietenkään tiedä vielä miten tuon kaiken saan, mutta anomus on lähetetty. Luotan universumiin, kaikki kyllä tapahtuu ajallaan. Ja nyt tiedän, mitä haluan olla. Ja askel askeleelta aion muuttua yhä enemmän sellaiseksi ihmiseksi, yhä paremmaksi. En käynyt missään, mutta tein pitkän matkan.
Ja edellisestä johtuen, tein myös junamatkan. Pakkasin tavarani ja matkustin junalla kohti pohjoista. Tulin takaisin Trevisoon. Vettä satoi kaatamalla. Keskustan kadut oli kaivettu kuopille. Edellisestä johtuen busseja ei mennyt oikein mistään. Raahasin laukkujani läpi koko kaupungin, sateessa, ja koko tämän ajan hymyilin. Oli niin tavattoman hyvä olla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti