Palasin Trevisoon torstaina hymyssä suin ja lepäsin koko perjantain. Lepo tuli kyllä tarpeeseen, sillä illan treffit venyivät sunnuntaihin saakka. Vaikka en todellakaan Simonen vuoksi takaisin pohjoiseen matkannut, tunnustan olleeni kovin iloinen tavatessani kaveria uudelleen. Ja koska juuri ennen treffejä näin ilmassa leijuvan naisen.
Odotin Simonea Villorban keskustassa, johon sattumalta muutama muukin ihminen oli kokoontunut. Hämmentyneet kasvot tuijottivat lavalle, sillä siellä heilui clamouriin pukeutunut herrasmies narujen ja renkaiden kanssa. Ulkoilmataikuutta - vähänkö siistiä! Jäin katsomaan innoissani showta ja koitin selvittää kuinka taikurit temppunsa tekivät. Sehän on huijausta kaikki, tiedän kyllä. Niitä silmänkääntötemppuja. Mutta sitä en osaa selittää, kuinka se seuraava taikuri sai naisen leijumaan ilmassa. Ihan siinä silmieni edessä taivasalla, yleisöstä poimittu hämmentyneen oloinen nainen (jonka täytyi kuitenkin olla avustaja) asetettiin makaamaan kahden tuolin selkänojien päällä olevalle lankulle. Ja sitten lankku otettiin pois. Sitten tuoli. Ja siinä se täti maata rotkotti ilmassa. Ilman vaijereita tai mitään. Olin hämmentynyt, koska minä en usko tuollaiseen.
Toisella kerralla hassut avustajamiehet köyttivät itse taikurin omituiseen telineeseen, minkä jälkeen vähäpukeinen avustajanainen (pieni kylläkin, mutta silti kokonainen) meni taikurin mahan läpi. Senkin minä näin ihan omin silmin. Sitten se narumies tuli takaisin ja kadotti puluja. Heitti ne ilmaan ja hups! Linnut katosivat. Sitä minä en myöskään ymmärtänyt ollenkaan. Ne eivät siis lentäneet mihinkään katonrajaan, sillä kattona oli taivas ja taivas on rajaton. Ja sitten se toinen mies tuli takaisin. Ja hänen toimesta taulu muuttui naiseksi. Nainen meni makuulle ja nousi itsestään ilmaan. Ja sitten tietysti muuttui takaisin tauluksi. Tälle kaikelle on varmasti joku ihan looginen selitys ja minua on puijattu pahanpäiväisesti, mutta siltikään en ymmärrä miten tuo kaikki oli mahdollista. Ja olin vielä täysin selvin päin.
Itse treffit meni ilman sen suurempia taikatemppuja. Istuttiin hetki Coppi nimisessä baarissa, mikä on omistaja Hermanin mukaan Trevison huonoin baari. Minusta se oli kyllä oikein mukava paikka. Tuli jotenkin suomalaisen kotoisa fiilis. Pihassa oli todella kauniita Harley Davidsoneja, mannet lauloivat karaokea, minkä jälkeen ACDC pauhasi kaiuttimista ja henkilökunta oli vähintäänkin persoonallista. Ei siis mikään tavallinen italialainen trendipaikka. Tämä on Simonen suosikkibaari. Simonen, joka on älykäs (ex-)hengenpelastaja, (ex-)pitkätukkagrungemuusikko, bisnesmies, järjestyksenvalvoja ja lakimies. Eli ei ollenkaan niin kuin nämä paikalliset tavikset. Joimme erikoiset punaiset Stracanau-juomat talon piikkiin. Mietin miten hienoa minun elämä onkaan. Olen täällä todella onnellinen. Ei siinä baarissa, vaan tässä kaupungissa. Tässä maassa. Oikeastaan sitä minä pohdin täällä edelleen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti