One step at the time.

Kaksi ampiaisenpistoa. Kurkku tukossa pölystä. Koko omaisuus haisee homeelle. Ihottumaa jaloissa patjasta, jolle selvästikin olen allerginen. Miljardi itikan pistoa ja kissankirppujen puremaa ympäri kehoa. Riita italiaanon kanssa. Räyhäävät naapurit. Unettomia öitä. Talo 8 - Ilona 0.

Alan olla aika voimaton tässä taistelussa. Tänään aion pakata tavarani ja jättää tämän maalaiselämän toisille. Ilman sen suurempia suunnitelmia, aion nyt ottaa seuraavan askeleen ja siirtyä toisaalle. Pelkästään tuosta ajatuksesta tulin hyvälle tuulelle.

Eilinen ilta oli kyllä upea. Istuin puisella penkillä talon seinustalla ja tuijotin suu auki taivaalle. Keho oli verhoiltu päästä varpaisiin öttiäisten hyökkäyksen varalta. Paksut sukat varvastossuissa, pitkät housu, pitkähihainen paita, pipo ja huivi kaulan ympärille kiedottuna. Toimi.
Olin peloton tähdenlentometsästäjä. Bongasin välittömästi yhden, mutta koska siinä vilkkui punainen valo, arvelin sen olevan lentokone. Tiukka tuijotus taivaalle ja siellä se sitten viimein oli - tähdenlento. Se meni tasaisesti eteenpään melko nopeasti. Liian nopeasti ollakseen lentokone. Liian tasaisesti ollakseen tähdenlento. Se oli satelliitti. Monta lentokonetta ja vielä kaksi satelliittia myöhemmin koko taivaan halki pyyhkäisi suuri valkoinen viiva. Siinä se oli! Aivan oikea - elämäni ensimmäinen tähdenlento. Niin siistiä!

Ja ehdin vielä toivoa.