Tympeys.

Eilinen päivä meni just päinvaistoin kuin suunnittelin, vaikka en alunperinkään osannut oikein päättää, mitä suunnittelin. Ehkä vika oli juuri siinä. Väärinkäsitysten vuoksi vietin koko päivän odottaen. Tällä kertaa olin vielä äärettömän huolissani.
Ihan paska päivä.

Mutta soitin kuitenkin Suomeen äidille, oli mukava jutella. Ja tomaattipenkin myös kitkin, tai oikeastaan vain avustin Oskaria, joka hoiti kaikki miesten työt. Minä olin lähinnä puhelimessa puhuva statisti ruokkimassa arviolta miljoonaa hyttystä. Ja sitten yöllä sain taas puhelun. Voi perse.

Tästä yöllisestä puhelusta johtuen olen taas odottanut koko päivän. Istunut koneella saamatta mitään aikaan. Voi vitsi miten ei muuten ole suomalainen rauhaton sielu luotu tällaiseen odottamiseen. Tänään kuitenkin tapaan italiaanon ja toivon, että maanantaina tähän aikaan tiedän tarkalleen mitä haluan, mihin päin matkaan ja kenenkä kanssa. Eli en juurikaan lataa odotuksia viikonlopulle.

On aika takki tyhjä olo. Opin tänään uutta suomalaisesta tuttavastani. Sellaisesta, joka voisi olla matkalla ystäväksi. Mutta opin samalla jotain myös itsestäni. Omista ennakkoluuloistani. Ja tämä kaikki ei tietysti kovin paljon auttanut jo ennestään olevaan kurjaan oloon. Vali vali.

Nyt äkkiä ihan pakko keksiä kymmenen positiivista juttua tähän hetkeen, vaikka kostoksi tuosta nurinasta.

1) Sade loppui.
2) Olen oppinut pitämään italialaisesta kahvista.
3) En ole karvainen italialainen nainen.
4) En nukkunut Uuraisilla asuntovaunussa viime yönä, vaan mukavassa sängyssä täällä Villorbassa.
5) Voin kuunnella musiikkia netistä.
6) Keksin viimein, mitä haluan ryhtyä keräämään: Tuulikelloja. (Tätä on pohdittu pitkään ja hartaasti.)
7) Tämän jälkeen on enää kolme asiaa, mitkä pitää keksiä.
8) Italialainen jäätelö on maailman parasta ja minä olen Italiassa.
9) Von Hertzen Brothers ja Freedom Fighter.
10) Nyt se hemmetin puhelin viimeinkin soi!

Matka jatkuu. Heiheihyvääviikonloppua!