Yhä ilman itkua.

Ei tullut itkukaan eilen, vaikka kovasti yritin. Tuli jotain muuta. Naapurin Irma soitti illalla ja pyysi minut jonnekin. Lupauduin tietysti heti.

Minun italian ymmärtäminen on kohtuullista, kun puhutaan kasvotusten. Voi aina huitoa ja näyttää mitä tarkoittaa. Mutta puhelimessa olen aika onneton. Minulle selvisi kuitenkin kellonaika. Mutta oliko se ilta yksitoista vai aamu? Hetken tuumailtuani tajusin, että se voi olla mitä vain missä vain milloin vain. Soitin takaisin. Voitko toistaa? Tänä iltana? Hyvä. Tulen siihen teille. En vieläkään tiennyt minne olimme matkalla, mutta onkos sillä niin väliä, minä en ollut kuskina.

Ihmeissäni tuijotin ympärilleni, kun pääsimme perille. Se oli tivoli! Ja jättikirppari ja markkinat. Ja lavatanssit. Ja jättimäinen olutteltta. Wau. Se oli jonkin sortin koko perheen kyläjuhla. Kiersimme aluetta ja ihmettelin selvin päin olevia teinejä ja lapsiperheitä ja halailevia pareja. Tämä on kyllä yksi asia minkä suomalaiset voisivat oppia, kaikki ovat yhdessä iästä riippumatta. Ja ei tullut yhtä ainutta känniläistä vastaan, vaikka oli jo keskiyö. Ei siinä voinut muuta kuin hymyillä.

Sitten näin pojan punaisessa paidassa.
Minulla on täällä Fagarèssa kaksi kaveria kahdeksan vuoden takaa, jotka halusin tavata. Jessica ja Tiziano. Jessican tapasin jo alkukesästä ja siinä se Tizianokin nyt seisoi edessäni. Menin varovasti sen luokse, kahdeksan vuotta on kuitenkin pitkä aika. Poika ei ollut uskoa silmiään. Ja mikä riemu! Oli niin siistiä tavata kahdeksan vuoden jälkeen. Kaveri on naimisissa ja kahden lapsen ylpeä isä. Sovittiin että nähdään täällä kylällä vielä, niin tapaan vaimonkin. Oli niin mahtava törmätä, tämä kyllä kruunasin päivän.

 Ja sitten alkoi kuulua järkyttävä ryske ja pauke. Ilotulitukset tästä riemusta vielä puuttuikin. Ensin katsoin hädissään lentäviä lintuja, mutta pian nekin löysivät piilopaikkansa. Aivan sairaan hieno näytös taivaalla. En ole koskaan kokenut moista - katsoin ilotulituksia mustalta taivaalta, ilman lunta ja pakkasta, kesävaatteissa. Vaikka minulla ei ollut kevyttä mekkoa ja vaikka nyt ei ollutkaan vuoden vaihde - tuntui siltä kuin yksi haaveistani olisi toteutunut. En voinut muuta kuin nauraa.

Uusi vuosi on aina ollut minulle uuden alku, aika summata menneet ja tarkistaa tulevaisuuden suunta. Tämä oli niin sopivaa, eikä edes kuvainnollisesti. Italiaano jäi kiukkuamaan menneeseen ja juhlin sen aiheuttaman pahan mielen pois noiden tulitteiden kanssa. Niin siistiä!