Mopo.

Olen taistellut pelkotilojeni kanssa kaksi kuukautta. En tiedä mitä tapahtui, mutta melkein heti Thaimaahan tultuani olin tosi ahdistunut ja hyvin usein pelkäsin. Seuralainen ei osannut ottaa pelkotilojani tosissaan, joten tahtomattaan pahensi tilanteen tosi kurjaksi. Sitten lopulta sain paniikkikohtauksen. Kolme ihmistä on sanonut sen jälkeen, että jos täällä ahdistaa, niin mitä hittoa se on sit muualla?! Tämä saari (ja maa) on rennoin paikka ikinä. No, ehkä siinä oli syynä monen asian summa.

Minun täytyy tutustua asioihin omalla tavallani. Saada tehdä asiat omaan tahtiin. Jos hoputetaan, menen ihan häseen ja kaikki kusee. Helpotkin jutut. Mutta kun saan tehdä kaikessa rauhassa, itse ja minunlailla, olen yleensä tosi ripeä ja opinkin nopeasti. Vaikeatkin jutut. Pelko vaikuttaa ihmiseen erikoisella tavalla.

Tällä kertaa lähteminen oli tosi vaikeaa, koska se tarkoitti muuttoa yksin ja ihan vieraaseen paikkaan, ei pelkästään suhteen loppumista. Siksi jouduin pohtimaan sitä niin kauan, en millään halunnut antaa periksi. Olen monta kertaa miettinyt ihmisiä, jotka vain pysyvät vuodesta toiseen huonossa suhteessa. Miksi ei vain ota ja lähde? "Ei se ole niin helppoa." Aina löytyi monta tekosyytä. Nyt ymmärrän vähän. Sellainen lähteminen voi olla kaiken hankaluuden lisäksi myös hirvittävän pelottavaa. Vaikka ei olisi pelkuri. On helpompi jäädä huonoon, koska huono on tuttua ja tuttu on parempaa kuin vieras. Tai niin sitä monesti kuvittelee. Mutta vaikka joku "ei ole niin helppoa" se voi siitä huolimatta olla se ainoa oikea vaihtoehto.

Niinpä minä lähdin omille teilleni. Mutta ennen kuin se oli mahdollista, minun piti hankkia mopo. Täällä Thaimaassa - ainakaan tällä saarella - ei oikein pärjää ellei ole mopoa, jolla liikkua. Tuo mopoilu oli kuitenkin yksi niistä pelottavista asioista, joista olen panikoinut täällä eniten. Ei ole kiva istua kyydissä, kun toinen kaahaa ja itse pelkää niin ettei saa henkeä. Joten minulle mopon hankkiminen oli aivan erityisen suuri rohkeus-askel. Jättiharppaus. Suorastaan kolmiloikka.

Täti oli kovin ymmärtäväinen ja selitti rauhallisesti hymyillen mistä napista tapahtuu mitäkin. En ole ajanut mopolla kuin kaksi kertaa. Ajoin täällä säälittävät sata mietriä, kun Toyboy laittoi minut kokeilemaan skootteria yhdellä hiljaisella suoralla. Siitä ensimmäisestä kerrasta on vähän kauemmin, sillä ajoin yhden kerran 15-vuotiaana kaverin luona maalla hänen veljen mopolla. Poika parka juoksi perässäni ja roikkui mopossa, kun en saanut sitä pysähtymään. Vältettiin kuitenkin se navetan seinä. Jos minulla olisi hieno skootteri ja täysin kokematon turisti tulisi sitä vuokraamaan, niin saattaisi jäädä mopo pihaan. Mutta tämä täti antoi avaimet ja opasti kärsivällisesti. Ja sitten lähdin seuraamaan Jenniä. Seurasin ainakin tunnin ja pääsin perille sinne, minne pitikin mennä. Olin niin ylpeä itsestäni - minä opin ajamaan mopoa!