Carnival.

Virkkasin uuden vihreän pipon. Tietenkään se ei ole niin hieno kuin ensimmäinen, mutta siitä tuli ihan hyvä silti. Virkkaaminen on mukavaa, koska siinä voi samalla tuumailla. Ja eilen tuumailin menneitä Italiasta. Tänään Trevisossa on kylmempi kuin Suomessa, lunta maassa ja harmaata. Sellainen epänormaali, mutta erityisen huono talvi. Minä kuitenkin mietin kesää, kun oli lähes yhtä kuuma ja kostea ilma, kuin täällä Thaimaassa nyt.

Miksi jotkut ihmiset ovat niin iloisia ja onnellisia jatkuvasti? Aina hyvällä tuulella ja aina ystävällisiä. Povero Marco oli juuri sellainen. Tai no, on varmasti vieläkin. Tyyppi ei ikinä sanonut minulle yhtä ainuttakaan ikävää sanaa, ihan päinvastoin. Tunsin itseni jatkuvasti tärkeäksi ja upeaksi. Ja olinkin. Olen vähän kateellinen Marcolle. Olisi mahtavaa olla aina onnellinen. Se on varmasti asennejuttu. Marco sanoi aina: "I'm always happy. Sometimes very happy, sometimes just happy, but always happy." Voisin alkaa käyttää tuota lausetta omana henkilökohtaisena mottonani. Olen varma, että ensin teeskentely tuntuisi oudolta, mutta että siihen tottuisi pian. Sitten sanat alkaisi uskoa. Ja kohta huomaisi, että voi hitsi, minähän olen aina onnellinen.

Voisi kuvitella, että elämä täällä on yhtä juhlaa. Mutta ei se kyllä ole. Täällä on mukavaa, mutta ei ollenkaan juhlaisaa. Turistit juhlivat ja elämöivät, mutta se on eri asia. Paikalliset eivät vaikuta juhlivan. Thaimaalaiset tekevät töitä yömyöhään. Ja sitten aamuvarhaisella ovat jo myymässä asioita kojuissaan.

Jäin miettimään sitäkin. Minä tiedän ihmisiä, jotka juhlivat kaikkia asioita. Tekevät mitättömän pienistäkin asioista teennäisen juhlallisia shampanjalla. En ole koskaan ymmärtänyt sitä. Haluaisin kyllä ymmärtää, koska sillä tavalla sitä varmasti voisi tehdä arjesta juhlaa. Sellainen ei vain oikein sovi minulle, joka ei juhli mitään. Olen sitä tyyppiä, jonka on vaikea ottaa edes kehuja vastaan, saati järjestää juhlia omien saavutusten vuoksi. Vaati todellisia ponnisteluja, että sain järjestettyä Perhosjuhlat.

Olisiko tuokin asennejuttu? Entä jos alkaisin teeskennellä, että rakastan juhlia? Juhlisin kaikkia merkityksettömiäkin asioita suunnattomalla innolla. Se tuntuisi oudolta, mutta pikkuhiljaa varmasti tottusin siihen ja juhlisin mielelläni. Ja kohta huomaisin, että voi hitsi, minun elämähän on pelkkää juhlaa.