Haastattelu.

Eilen oli raskas, mutta erittäin merkittävä päivä. Pakkasin viimein tavarani ja lähdin. Matka jatkuu nyt yksin. En tiedä vielä mihin suuntaan, mutta ehdottomasti eteenpäin. Vaikka muutto on aina vähän vaivalloista ja eroaminen missä tahansa tilanteessa kurjaa, minulla on pitkästä aikaa vapautunut olo. Enää ei mikään ahdista ja voin viimein alkaa nauttia Thaimaasta. Yksin matkustaminen on vain niin paljon parempaa, silloinkin kun matkaseura on hyvää. Olen taas onnellinen. Ihana tunne!

Minusta tehtiin kirjoitus. Olen Hallan blogissa helmikuun sankarityyppi. Olen niin otettu tuosta kirjoituksesta, mikä kunnia! Onkohan minusta ennen kirjoitettu mitään noin hienoa? En usko. Käy lukemassa, tässä linkki blogiin.

Löysin eilen tuolta jostain oman blogini kätköistä listan. Olen kertonut ennenkin, että minulla on Johannes Partaselta opittu tapa nimetä vuodet jonkin teeman mukaan. Ja sitten kun miettii, että minkäslainen vuosi olikaan, niin aina sen tunnistaa teemastaan. Kun nimeää vuoden, se toteutuu.

2008 henkisen kasvun vuosi
2009 toiminnan vuosi
2010 uuden kokemisen vuosi
2011 henkisen kasvun vuosi
2012 muutoksen vuosi
2013 menestyksen vuosi
2014 rakkauden vuosi

Minulla on kyllä kovat odotukset näille kahdelle tulevalle vuodelle. Elämäni on mennyt täsmälleen noiden teemojen mukaisesti. Mietin, että jos se toimii noin hyvin vuosien kanssa, eikö silloin kannattaisi alkaa nimetä myös kuukausia. Ja viikkoja. Ottaisi jonkun positiivisen teeman ja sitten vain pistäisi tuulemaan. Sehän on vähän sama asia, kuin pyytäisi Universumilta jotain. Itse asiassa se on täsmälleen sama asia.

Irlannissa minulla oli aina matkassa postikortti, jonka Toyboy lähetti. Kortilla oli valtava merkitys minulle ja siksi se oli töissä seinällä ja mukana laukussa, yötkin nukuin sen vieressä. Kortti muistutti minua siitä, että pääsen ihan pian pois Dublinista. Sanoin aina kaikille, että etsin tuon kiven (tässä vaiheessa osoitin kuvassa olevaa kiveä) ja menen sille kököttämään. Sitten otan itsestäni kuvan ja lähetän sen teille. Se oli minun missio. Kivi ja kuva. 

Minä löysin sen kiven. Mutta se ei ollut alkuunkaan sellainen kuin kuvittelin kuvan perusteella. Ensinnäkin, se oli kaukana. Kivelle olisi saattanut voida kahlata tyynellä säällä, luulen että jalat olisivat ylettäneet pohjaan. (No, ainahan ne jalat pohjaan ylettää, eri asia sitten onko pää enää pinnalla). Toiseksi, aallokko oli niin järkyttävä, ettei käynyt edes mielessä kokeilla onnea kahlaamisen kanssa. Joten nyt minulla on teille vain kuva kivestä.