Minä.

Tänään on ihana päivä. Uuden elämäni ensimmäinen aamu! Jokainen aamu on uuden elämän aloitus, mutta tänään se tuntuu erityisen hyvältä. Minulla oli kaksi syvän mietinnän päivää, mutta nyt olen taas selvillä vesillä. Se on kai totta mitä sanotaan, että jos ei millään muista tai keksi oikeaa vastausta, niin täytyy antaa sen vain olla vähän aikaa, ja vastaus tulee kuin itsestään. Minua on vaivannut muutamat kysymykset, joihin en ole löytänyt vastausta. Lopulta päästin irti ja annoin asian olla. Ja sitten aivan yhtäkkiä, keskellä yötä, tiesin vastauksen kuin itsestään. Istuin sängyn reunalla, tuijotin ikkunasta mustaa pihaa, ja kaikki oli aivan selvää.

Tänään on ihana päivä. Aurinko paistaa, niin kuin eilenkin. Kuten kaikkina sitä edeltäneinä päivinä. Se suorittaa omaa tarkoitustaan, säteillen ja palaen. Ja me täällä kaukana saamme kiittää sitä olemassaolostamme. Aika harvoin kyllä kiitän. Aurinkoisena päivänä on helppo hymyillä, ihan ilman syytäkin. Ja se on tosi hyvä asia, sillä negatiivisuus tekee kuulemma ihmisestä tyhmemmän. Siitä on tehty juuri jonkinlainen tutkimus. Uskon sen ehdottomasti.

Huomasin yöllä, että en ole ollut täällä ollenkaan oma itseni. Se johtuu osittain seurasta, osittain tästä paikasta, mutta ehkä eniten kuitenkin siitä mitä olen ajatellut itsestäni. Jostain syystä minusta tuli se avuton tyttöystävä, joka vain seuraa mukana. En voi sietää sellaista. Varsinkaan itsessäni. En edes yritä miettiä tuollaiseen käytökseen syitä, koska sillä ei ole mitään merkitystä. Pääasia, että se on menneisyyttä. Moinen typerehtiminen loppuu nyt. Kaivan minut taas esiin. 

Mitä minä sanoin. Tänään ON ihana päivä.