Tutustuttiin samalla aivan käsittämättömään pikkukoiraan, joka oli oppinut koirien kepinhakuleikin vähän kummallisesti. Ensin hän haki kiven ja pudotti sen uima-altaaseen. Sitten ihminen (eli minä tai Toyboy) nosti kiven vedestä (joskus matalalta, joskus syvältä) ja heitti kiven maalle, jossa koira tuuppi ja jahtasi sitä, pelasi jalkapalloa, pyöri ja elämöi, kunnes tiputti sen taas veteen. Tämä sama koira on muuten kuuluisa siitä, että on käynyt panemassa kaikkia paikan tyynyjä, joilla asiakkaat sitten tyytyväisenä loikoilevat.
Vesi on parasta mitä tiedän.
Koiran peppu. Häntä viuhoi innokkaasti aina, kun kivi oli tulossa takaisin.
Ravintolan sisääntulon edestä katsottuna alapiha näyttää tältä.
Altaan vieressä kävi paikallinen tipu pyörähtämässä.
Nätit näkymät. Kuva ei todellakaan tee oikeutta.
Tyynyjä. Ravintola on aika lailla avointa tilaa...
...ilman minkäänlaisia kaiteita.
Kannattaa siis varoa harha-askelia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti