Tunteita ja tuoksuja.

Olen rakastunut. Tämä on nyt ihan uusi juttu, vaikka kohteeni onkin jo vähän iäkäs. Oikeastaan tämä on sellainen vanha suola, joka nyt jotenkin heräsi taas henkiin. TÄSSÄ esimakua. Tai jälkimakua, tai mitä nyt ikinä. Aion ostaa kunnon soittimen mahdollisimman pian, jotta voin täyttää kotini Otis Reddingillä. That's love. Ja nyt hei, kaikki mahdolliset lukijanörtit ja hifistit huomio - otan todellakin vastaan hyviä vinkkejä tästä aiheesta. Toiveeni pitää sisällään ajatuksia, kuten:

* soitin huikealla äänentoistolla
* soitin kohtuullisella hinnalla
* pieni fyysinen olemus
* söpöys ja nättiys!!

(En mielelläni tingi toiveistani. Do your best. And do it fast.)

Ihana viikonloppu on täällä viimein. Viikot menevät jotenkin oudosti ohi. Olen hyvin työllistetty ja paikasta toiseen siirtymiset vievät vielä paljon aikaa. Mutta juonin asioita paremmaksi. Koti on aivan ihana, harmikseni se on vain ihan väärässä paikassa. Ei ole helppoa, ei. Busseilla onneksi pääsee. Valitettavasti se yksi ainoa lähelle tuleva kerran tunnissa kulkeva bussi on aivan toivoton. Tuntuu kuin kuski olisi itsekin eksynyt, sen verran mutkilla se reitti on. Voin toki kävellä kotoa tuonne Skate Parkiin, ja jatkaa sieltä normaalilla suoremmalla bussilla. Mutta jos kävelen sinne asti, voin melkein yhtä hyvin kävellä perille. Ei se ihan puolivälissä ole, mutta kolmasosan päässä kuitenkin.

Mutta se väli kotiovelta pysäkille... Se on haasteellisin vaihe. Miten onnistuinkin taas muuttamaan tällaiseen paikkaan? Uusia taloja, oikein mukava lähiö. Kaikki on mahtavaa ja toimivaa. Mutta kodin ja sen pysäkin välissä on oikeasti haiseva maaseutu. Yhtä reittiä pitkin ohitan ainakin navetan ja sikalan. Puolet matkasta juoksen naaman huiviin tungettuna, koska se sikala on kyllä aivan liikaa minun yliherkälle nokalleni. Miksi?! Miksi pahat hajut seuraavat minua? Toista kautta jos menee, on paremmat todennäköisyydet selvitä lievemmillä kaasuilla, toki tuulensuunnasta riippuen. Mutta yhden haisevan hevosen ohi on mentävä joka tapauksessa. Tai ei se hevonen haise, se on hyvin raikkaana siellä ulkoilmassa, mutta se talli siinä vieressä kaipaisi kyllä jotain suitsukkeita. Joten jokainen päiväni alkaa yökkimällä. Yes!

Joten koti ja Otis. Love is in the air... Tätä minä nuuhkin mieluummin. Hirmu hyvä suunnitelma viikonlopulle.
 

Malta (vielä).

On ollut vähän vaikeuksia kirjoittaa. Olen ollut laiska, mutta myös koska on tapahtunut tosi paljon sellaista, josta en vain voi kirjoittaa. Joten... En kirjoita. Mutta kaikki on ihan hyvin. Paljon tapahtuu joka päivä. Yritän skarpata tässä lähipäivinä tämän blogin suhteen. Ihan oikeasti. Mutta tässä nyt edes muutama kuva.

Ensimmäisiä öitä vietin näillä seuduilla. St. Julian's, Malta.

Paikallisia villieläimiä.

Slieman satamaa. Täällä on noita paatteja jokunen.

Valletta, kuvattuna Sliemasta. Viereinen kaupunki siis, ihan ilman zoomia. 

Täällä on kaikki niin kuin Siwat Suomessa - yllättävän lähellä.

Msida, eli kotiseutua. Ihan tuosta melkein takapihalta.

Sama. Käänsin kameraa.

 

Lämpimiä ajatuksia.

Minulla on ollut nämä viimeiset vuodet tosi hyvä tuuri vuokranantajien suhteen, mutta tämä nykyinen taitaa kyllä viedä voiton kaikista. Oli asiani mikä tahansa, aina ovat auttaneet, hoitaneet ja korjanneet. Olin varma, että tätä kosteuden aiheuttamaan kylmyyttä he eivät kuitenkaan pysty poistamaan. Mutta niin vain vuokraemo soitti ja sanoi, että tuo minulle lisälämmittimen. Ja ilona pystyy taas lämpimänä myös yöaikaan. Jee!

Tänään menen ensimmäistä kertaa baariin kavereiden kanssa. Tai ihmisten, jotka olen täällä tavannut. En nyt vielä menisi nimittämään kavereiksi, kun en tunne oikein ollenkaan. Olen ollut todella laiska tutustumaan kehenkään. Olen viettänyt aikani pääasiassa yksin. Mutta tänään ranskalainen, hollantilainen, tanskalainen, sekarotuinen ruotsalainen ja minä menemme nauttimaan happy hour tuotteista johonkin kuppilaan. Odotuksia ei ole. Astrokalenteri kompasi kuitenkin lupaillen edes jotain.

Tänään ei kannata puheita säästellä, sillä ajan laatu lupailee tuloksekkaita juttutuokioita etenkin uusien ja kiinnostavien asioiden parissa.

Siitä voi tulla ihan hauskaa. Tosin minulla on jo nyt sellainen olo, että haluan olla kotona katsomassa Skandaalia. (Jäin koukkuun.) Ehkäpä jonkinlainen juomantapainen auttaa viihtymiseen.

Uusi Anna sanoi kerran (en muista mihin liittyen), että "kirjoita enemmän niistä sun miessekoiluistasi ja oudoista kriteereistä, ne on kiinnostavia." Kiitos vain, onhan se hienoa, jos elämäni surkein osa-alue viihdyttää edes muita. Mutta tämä tuli mieleeni, ja päätin sen jakaa telle. Minulla oli jo lukiossa sellainen lista asioista, jotka kuvasivat unelmamiestäni. Siis ulkoisesti. Olin niin varma kaikista niistä pienistä yksityiskohdista, että lista oli helppo tehdä. Hymykuopat. Ruskeat silmät (miel. vähän lähekkäin), nipukalliset hörökorvat, kalju (tai pitkä tukka), se sellainen luujuttu (mikä on oikeasti tietynlainen poskilihas leukaluun päällä)... Lista oli pitkä, olin hyvin vaativa. Se ei koskaan ollut mikään "rima", vaan ihan vain asioita joista pidän. Ei sillä mitään merkitystä ollut. Eikä tietysti ole vieläkään.

Mutta omituista tässä on se, että tuo jo teininä kuvailemani unelmanmieheni tuli vastaan. Hän asuu täällä. Minä saatan jopa tutustua häneen. Minä näen hänet usein ja joka ainoa kerta minua alkaa vain naurattaa. Koska mitä hittoa. Tämä on epätodellista. En arvannut, että kukaan voisi oikeasti näyttää silti, jonka kuvittelin täydelliseksi.

Sitten sellainen ilmoitusluontoinen asia, tärkeä niille joita tämä mahdollisesti koskee. Täällä olisi nyt töitä tarjolla suomalaiselle. Jos kiinnostaa ja arvelet viihtyväsi Maltalla (tai tunnet jonkun joka saattaisi kiinnostua), niin Customer Support paikka aukeaa piakkoin. Homma on ymmärtääkseni pääasiassa sähköpostiin vastaamista ja chatkeskusteluja. Ja silloin tällöin puheluita. Kaiken kaikkiaan mukavaa ja helppoa. Kysy lisää vaikka sähköpostilla, osoite löytyy tuosta sivusta. Voin jeesata.

    

Saarisarja.

Ensinnäkin: KIITOS kaikista villasukkatarjouksista! Olin ihan ihmeissäni, kun niin moni ilmoitti lähettävänsä minulle tänne lämpimiä vaatteita. Vaikka se oli enemmänkin vain heitto, niin mieltä kyllä lämmitti ihmisten ihanuus. En aio perua sanomisiani, koska se on totta - minä tosiaankin palelen täällä. Mutta valituksen rinnalle on nyt sanottava kuitenkin muutama iloinenkin asia. (Tulee vähän myöhemmin.)

Ja toiseksi: Malta. Siellä minä nyt asustan. Moni on sitä kysynyt. Ilmeisesti en muistanut aikaisemmin kirjoittaa sitä tänne. Ihan varmasti olen siitä ainakin vihjaillut, mutta selvästi epäselvästi. Varmaankin, koska en ole kovin selvä edes selvänä. Jotenkin aina unohdan, että tätä lukee muutkin kuin lähimmät ystävät. Joten saariseikkailuni sai taas jatkoa. (Irlanti, Koh Samui, Penang ja nyt siis tämä Maltan suurin saari, Malta.)

Täällä on tosi ihanaa. Vaikka kosteus saa kotini hyytävän kylmäksi, samalla se myös saa elämäni huomattavasti helpommaksi. Minä pystyn hengittämään! Ei minkäänlaisia allergioita. Ja iho on heti niin paljon paremmassa kunnossa, ettei sitä melkein edes usko. Sitä paitsi minun näytöllä kävelee juuri nyt kärpänen, joten ei täällä kuitenkaan ihan pakkasta ole. (Ilmeisesti sitäkin palelee täällä sisällä.) Mietin, että tämä oleminen muistuttaa tosi paljon aikaani Italiassa. Siis sitä aikaa kun siellä asuin. Yhtä paljon vaatetta päällä, palelin sielläkin koko ajan. Mutta istuin eniten kotona kirjoittamassa, koska sitä minä rakastan. Ja myös siellä minä virkkasin. Ja poltin paljon kynttilöitä, vaikka ne eivät näissä oloissa lämmitä ollenkaan niin kuin Suomessa. Kulttuurikin on jotenkin samanlainen. Se elämä tulee mieleeni täällä jatkuvasti, vaikka siitä on jo kamalan monta vuotta. Muistin ne haaveet ja asiat, joita silloin halusin. Kun osasin vielä unelmoida. Ja sitten tuli tosi kova ikävä Hannaa.

Ehkä minun pitää alkaa nyt suunnitella seuraavia peliliikkeitä. Siis sellaisia konkreettisia asioita, pitkällä tähtäimellä. Jotenkin tuntuu, että asiat yleensä aina vain tapahtuvat minulle. Pyydän ja Universumi tekee omat tulkinnat ja sitten toteuttaa toiveeni niiden mukaan. Ihan hyvin se on toiminut. Minulla on aivan käsittämättömän hyvä onni matkassa aina. Mutta ajattelin viettää sellaisen koulutusviikonlopun, jossa selvitän seuraavat tavoitteeni. On taas sellaisen aika. Ja koska muistin taas mistä olen haaveillut niin pitkään.

Ja tietysti nyt kun sen päätin, heti aamulla löysin vahingossa sivuston, jolla oli ihan nyt poikkeuksellisesti tosi iso lista kuunneltavaa ja katseltavaa. Yhdessä niistä sanottiin aika hyvä, mutta minua suuresti huvittava neuvo. "When in doubt, clean." Nauratti aika paljon, koska sitähän minä olen tehnyt viimeiset vuodet... Siivonnut ja järjestellyt. Ja nyt siihen siis ihan kehoitettiin tuollaisten osavien ihmisten toimesta. Olen omatoimisesti osannut sen jo vuosia. Minulle on sen vuoksi myös naurettu, kun aina siivoan, mutta sitä ei kyllä huomaa. Mutta siivoamiseen on syy! Eikä sen ei kuulukaan tulla valmiiksi.
 

Tipu.

Hullun rankan viikon jälkeen on voimat aika vähissä. Saattaa hyvinkin olla, etten tee yhtään mitään tänäkään viikonloppuna. Huomenna tulee uusi nettiasentaja käymään, koska se edellinen poisti kaikki TV-kanavat viime kerralla. En tiedä miksi se edes haittasi, koska minulla ei ole ollut telkkaria tosi pitkään aikaan muutenkaan, ja täällä ei telkusta todellakaan tule mitään katsomisen arvoista.

Tällä hetkellä elämäni suurin ilonaihe on tossut. Kyllä! Sellaiset sisälipokkaat. Löysin viimein tossut, jotka kehtasin ostaa. Ne ovat kyllä oranssit, mutta minua kehotettiin löytämään värejä elämääni. Nämä tossut on kyllä sellainen asia, jota ilman ei täällä pärjäisi, koska kaikkialla on jäätävän kylmät lattiat, ja minua ärsyttää kulkea kengät jalassa kotona. Olkoon oranssit, ainakin ne toimivat. Ei ole varpaita paleltanut sen jälkeen. Käsittämätöntä, miten pieni asia voi tehdä niin valtavan muutoksen päiviin. Tossut tekevät ihmisestä onnellisen.

Olen myös innostunut kukista. Minulla on ollut jonkinlaisia kituvia kasveja kyllä aina Suomessakin, mutta olen nyt ottanut ihan asiakseni tämän kodin laitoin ja kukat ovat siihen kyllä tosi suuri apu. Nyt minulla on niitä jo kaksi. Toisen nimi on Peace flower (suomennettu tylsästi Viirivehka), joka sopii mielestäni tähän uuteen rauhalliseen elämääni* todella hyvin. Toisen nimeä en enää muista, en tainnut muistaa edes kysyä. Molemmissa on valkoiset kukat. Valkoinen on minun juttu. Otin ne samat hankintakriteerit tänne, joita seurasin jo Suomessa, tosi täällä minulta puuttuu tosi paljon kaikkea elintärkeää, eli melkein kaiken haluamansa voi ihan hyvällä omatunnolla hankkia.

Olen tutustunut tuon kukkakaupan rouvaan. Kauppa on pysäkkini vieressä, joten olen odotellut siellä sisällä usein bussiani. Nainen on oikein mukava. Hinnat ovat pahasti yläkanttiin, niin kuin on aika monen asian kohdalla täällä. Sekin oli ihan hullu harhaluulo, että täällä olisi halpaa. Kuka näitä juttuja on minulle kertonut? Maksaahan se, kun kaikki tuodaan jostain muualta. Mutta asiat nyt vain on näin, minkä sille mahtaa.

Kävin keskiviikkona kaupan perällä, koska rouva sanoi, että siellä on hänen rakkauslintunsa. Pitihän sitä käydä morjestamassa. Nimen jo unohdin, koska suureksi yllätyksekseni tipu istuikin häkkinsä katolla, eikä siellä sisällä. Rouva sanoi, että se ei lennä, koska sen siivet on rikottu. Se on kai täällä ihan tavallista. Aika kammottavaa, mutta silti. Joten menin vähän lähemmäksi katsomaan. Linnut ovat minusta jotenkin epäilyttäviä, joten jätin ihan suosiolla huomattavan turvavälin. Ja sitten tuo tipu vain otti ja lensi olkapäälleni. Jähmetyin kauhusta. Tajusin ihan oikeasti pelkääväni tuota pientä vihreää lintua. Mutta se tuli ihan liian lähelle. Ja eihän sen pitänyt osata lentää! Rouva tuli paikalle ja sanoi, että kyllä se vähän matkaa lentää, mutta ei karkaa. "Laita se takaisin vain kun kyllästyt" hän sanoi, ja katosi taas kaupan puolelle. Minä pulestani seisoin tyrmistyneenä perähuoneessa, korvaa ja hiuksiani nyppivä lintu olkapäällä. Yritin siirtää tipua pois, mutta se vain tarrasi nokallaan sormestani. Menin lähemmäksi häkkiä, ja koitin saada tipun irtoamaan, mutta kesti tosi kauan ennen kuin se suostui päästää irti olkapäästäni.

Juu, yhä pidän enemmän kaloista.

(*Uusi rauhallinen elämä ei ole alkanut ihan niin kuin kuvittelin, koska en ole vielä ehtinyt olla yhtään rauhassa... Mutta ehkä huomenna?)
  

Kuulumisia.

Ensimmäisen viikonlopun jälkeen alkoi viikko rivakasti maanantaina klo 3 yöllä. Sen verran mullistava pamahdus kuului, että jopa minä siihen heräsin. Täällä nyppylällä oli vähän myrsky. Ja sitten uni ei enää tullutkaan, joten luovutin sängyssä pyörimisen ja menin keittämään aamukahvia puoli viideltä. Onneksi olin nukkunut viikonloppuna jo vähän varalle.

Olen jotenkin ihan rakastunut Maltaan. Kotiin ja ihan yleisesti paikkoihin. Kuvia en ole ottanut kovin montaa, en ole joutanut. Mutta kaikenlaista on silti kyllä tapahtunut, vaikken pysty sitä todistamaan. Tarinoitakin on, vaikken ole ehtinyt kertoa. Ajattelin nyt ottaa tämän tammikuun vähän rauhallisemmin.

Busseilla olen kuitenkin ehtinyt matkustaa. Asun sen verran kaukana, että voisi kuvitella linja-auton olevan hyvä vaihtoehto. No... Voihan se jonkun mielestä olla. Vaikka matka kestää vartin pidempään kuin kävellen. Ja vaikka minun hyvin syrjäisen kotipaikkani varrella on juuri se reitti, jolla ajaa yleensä kovasti vinkuva ja koliseva minibussia etäisesti muistuttava pakettiauto. Ensimmäisellä kerralla olin aivan ihmeissäni. Reitti tuntui hirvittävän pitkältä (mitä se toki olikin) ja kuskin kiireinen tapa nippa nappa väistellä vastaantulijoita hieman saattoi hirvitää. Nyt ei enää hirvitä ollenkaan, sillä tajusin, että voin ihan hyvin virkata kaikessa rauhassa sen reilut 45 minuuttia, ennen kuin tarvitsee alkaa miettiä missä on. Ja mitä useammin tuota väliä matkustan, sitä enemmän huomaan, että matka ei oikeasti olekaan kovin pitkä, tuo bussi vain tekee mitä ihmeellisimpiä silmukoita ja mutkia. Kartta alkaa jo pikkuhiljaa muodostua päähäni. Ei siis ihme, että kävellen ehtii nopeammin.

Koti alkaa tuntua kodilta. Täällä ei ole juuri mitään omaa, mutta nämä lainatut järjestin kuitenkin omalla tavalla. Tänään sain viimein ostettua pesuainetta ja pääsin pesemään pyykkiä. Lempipuuhaa. Ja minulla on nyt ikkunalla varustettu pesukone, joten sekin meni hyvin. Jostain syystä myllääviä pyykkimyttyjä jaksaa tuijottaa vaikka kuinka kauan. Luulen, että tässäkin on taustalle se vesi. Sellainen erikoisbonus löytyy tästä ihanasta kodistani myös, että täällä on kuivausrumpu. Ajattelin ensin, etten sitä varmasti käytä, mutta tämä asunnon sisällä oleva kosteus kyllä sai nopeasti muuttamaan mielen. Pyykki kuivuu viikon ilman sitä.

Meillä on tässä lähellä oma kuppila, joka on melko kuuluisa jostakin, mutta jossa en ole vielä käynyt. Tiedän tämän, koska kävin tuolla toisessa kaupungiassa vaateostoksilla. Täällä on aika kylmä. Ostin paidan ja vaihdoin pari sanaa kassaneidin kanssa. Nainen alkoi kysellä enemmän ja kävi ilmi, että kyseessä on naapurini. Hän osasi heti neuvoa mistä marketista kannattaa ostaa mitäkin, ja häneltä kuulin tuosta baaristakin. Olin hämmentynyt, olitiin tosiaan kuitenkin eri kaupungissa. Toisaalta, nämä kaupungit täällä ovat aika pieniä ja niin lähellä toisiaan, ettei niitä oikein osaa erottaa ellei katso kartasta. Yhtä Maltakylää kaikki.

Ja ihan sellainen ilmoitusluontoinen juttu... Jos ei ole mitään tekemistä, niin lähettäkää minulle lämpimiä vaatteita. Täällä nimittäin ei ole. Ei lämmin, eikä vaatteita. Pakkasin vain kesäjuttuja, koska kuvittelin tulevani lämpimään maahaan. Pelkkä illuusio mainoksista. (Hätätapauksessa langatkin kyllä käy, osaan virkata villa-asioita.)
   

It's alive! It's alive!!

Kyllä, olen elossa. Ja olen perillä. Kökötän hyvin pienessä asunnossa pienessä kaupungissa pienellä saarella. Vaikka valvoin tiistaiaamusta keskiviikkoiltaan, selvisin hengissä matkasta. Tällä kertaa ainoa haasteeni oli äänet. Ensimmäisellä lennolla paikkani oli ympäröity rääkyvillä pennuilla. Tähän aiheeseen minulla on voimakas mielipide, jonka jätän sanomatta, koska on kuulemma epäkorrektia olla pitämättä lapsista. Toisella lennolla takanani istui kovaääninen tanskalainen. En ole vielä tavannut muunlaista, mutta tällä oli kovasti asiaa vierustoverilleen koko matkan ajan. Joten en nukkunut ja siksi jätän myös mielipiteeni tanskalaisista sanomatta. (Ei koske Nallekarhua eikä Muusikkoa. He ovat poikkeuksia.)

Kentältä sain kyydin oikeaan kaupunkiin ja kuski vei minut jonkin hotellin pihaan. Se oli kuulemma ihan hyvä ja edullinen. Hän oli oikeassa. Ensimmäinen yö täällä oli oikeastaan yllättävän hyvä. Sain lisäpatterin huoneeseeni, koska oli niin kylmä. Kyllä, täällä ON kylmä. Olisin ihan hyvin voinut ottaa mukaani kaikki ne vaatteet joista mietin, että enhän minä tuollaisia siellä lämpimässä tarvitse... Ehkä sitten kesällä tuo ajatus pitää paikkaansa, mutta nyt illat ja yöt ovat kyllä hyvin kylmiä. Aivan niin kuin Italiassa. 

Onnistuin hankkimaan puhelinnumeron jo ensimmäisenä päivänä, joka helpotti suunnattomasti asunnon hankintaa. Illalla kävelin vielä hotellilta keskustaan katsomaan mihin aamulla piti mennä. Eksyin aika monta kertaa, mutta opin myös tosi monta eri reittiä. Tämä on minun oma systeemi, kun tutustun uuteen paikkaan. Suuntavaistotonta ei kartat juuri auta, mutta jälleen kerran eksyminen kannatti. 

Kysyin neuvoa eräältä mukavanoloiselta hedelmämyyjältä ja jäin juttelemaan hänen kanssaan. Kerroin tulleeni tänne vasta muutama tunti aikaisemmin, ja että etsin asuntoa. "Minä tunne yhden naisen jolla on asunto vuokrattavana, se ei ole kovin kallis, eikä edes kamalan kaukana." Sain numeron johon soitin illalla, mutta sain kuulla, että asunto oli jo luvattu jollekin pojalle, jonka piti seuraavana päivänä mennä kirjoittamaan vuokrasopimusta. Kiroilin vähän, mutta kirjoitin silti Universumiboxiin toiveen, että halua tuon asunnon, ja että jospa jotenkin asiat järjestyisi niin, että se poika ei sitä otakaan ja minä saan sen. Aika kaukaa haettu, mutta luotin tuon ihmepurkin voimaan. 

Seuraavana päivänä nainen soitti ja sanoi, että poika ei saanutkaan rahoja kasaan, joten he eivät kirjoita sopimusta tänään. "Haluatko tulla katsomaan asuntoa?" Tietysti halusin. Nainen tuli hakemaan minut autolla ja menimme asunnolle, johon ihastuin välittömästi. Asunto on juuri sellainen pieni piilopaikka jollaista toivoin, rauhallisella alueella. Poika laittoi vielä viestin, että nyt on rahat kasassa, mutta nainen oli jo päättänyt, että minulle hän tämän vuokraa. Vaikka siellä oli jonossa minua ennen jo monta ihmistä, hän ei edes ottanut heihin yhteyttä. Kävi ilmi, että tuo mukava hedelmäherra oli tämän naisen isä. Olin kuulemma tehnyt hyvän vaikutuksen ja heillä on joku suomalainen sukulainen. Tädin mies tai jotain sellaista. Joka tapauksessa, ihan selvästi kannatti eksyä. Ja ihan selvästi kannattaa mennä juttelemaan tuntemattomille.

P.S. Hedelmäherran nimi on Salvu, mikä tarkoittaa pelastajaa. Selvästi nimensä veroinen mies, sillä nyt minulla on koti.
        

Lähdön merkkejä.

Koin elämäni pahimman krapulan. Tätä pahempaa ei ole kuin ne kerrat, jolloin krapula aiheuttaa migreenikohtauksen ja joudun piikille sairaalaan. Mutta tämä oli pelkkä rehellinen krapula ihan loppuun saakka. Halailin vessanpönttöä vielä yhdeksältä illalla. Tämä kaikki vain koska alkoholi on viisaita varten. Ja minä en todellakaan läpäissyt tätä älykkyystestiä. Selvisin kuitenkin hengissä, mikä on bonus. Mutta sitten yöllä heräsin todella pahaan allergiakohtaukseen. Se on se tunne, kun heräät siihen, että yrität repiä ihoasi irti. Nyt on silmät muutautuneet niin hienosti umpeen, että oikolukijan on turha puuttua kirotusvireisiin. Joten vietän toisen päivän sisätiloissa ihan terveydellisistä syistä.

Mietin, että miksi nyt tapahtuu kaikkea tällaista tosi kurjaa. Sitten tulin siihen tulokseen, että Suomi haluaa vain muistuttaa siitä mitä elämäni on täällä. Olin jo melkein vaipunut siihen synkkyyteen, joka täällä niin helposti tulee. Ja mietin, että tulee kauhea ikävä elämäni ihania ihmisiä. Mutta nyt on taas paljon helpompi lähteä, koska Suomi.

Hajotin läppärini. Siis enemmän. Joten voi hyvinkin olla, että ette kuule minusta hetkeen. Sitä paitsi minä lähden nyt. Eihän sitä koskaan tiedä mihin päätyy, ja onko siellä edes nettiä. Mutta aina jonnekin. Ja yleensä jossakin on. Son moro!
  

Onnistumiset kortilla.

Päivän oppi nro 1: Älä virkkaa humalassa.
Päivän oppi nro 2: Älä jätä punaviinilasia vieraalle sohvalle.
Päivän oppi nro 3: Älä pura sitä aikaisemmin humalassa päin persettä virkattua tekelettä vieraalla sohvalla, jos olet jättänyt täyden punaviinilasin siihen viereen.

Voi Anne parka, kun on majoittanut minut. Toinen huone on niin kaaoksessa, ettei lattiaa enää edes löydä. Ja toisen huoneen sohvalle kippasin täpötäyden punaviinilasillisen, kun vimmoissani purin kaulaliinasta noin puolet, koska oli vuoden vaihteessa tullut pari merkittävää laskuvirhettä. Kiroilin. Anne sen sijaan tyynesti vaan nauroi, että näitähän sattuu. Olin silti ensimmäinen joka täällä näin teki. Että ilmeisesti näitä sattuu vain minulle.

Eilen oli kaiken kaikkiaan muutenkin vimmoisa päivä. Juoksin virastoissa tekemässä muuttoilmoitusta. Kolmas kerta lopulta toden sanoi, toista tuntia siihen tuhraantui, kun ei mennyt taas tämäkään niin kuin Strömsössä. Ja kun sain viimein muutaman upean naisihmisen avustuksella hoidettua kaiken, ja osoitteet virallisesti vaihdettua, kävelin kohteeseen ihan vain todetakseni, että se juuri muuttamani osoite on väärä. Tuijotin talon numerovaloa, jossa loisti ihan selvästi numero viisi. Kaikkiin papereihin olin kyllä kirjannut numeron viisitoista. No, näitäkinhän sattuu... Minulle.

Jotenkin meni tosi moni muukin asia sillä tavalla vastoin tahtoani tai ainakin vahvasti suuntaa kaartaen. Arvelin, että minun pitää nyt hidastaa tahtia hieman. On tietyt asiat jotka on pakko vielä hoitaa, mutta en kyllä varmasti suostu ottamaan enää yhtään enempää ressiä mistään tapaamisesta. Kun nyt nämä päivät ihan oikeasti vain loppuu kesken. Perun kaikki menot ja katson fiiliksen mukaan. En aio tehdä enää yhtään asiaa vain koska olen jotain sen suuntaista luvannut tai suunnitellut. Minä olen jättämässä koko tätä kaupunkia nyt vähäksi aikaa, ja se vaatii minulta aika paljon enemmän kuin vain aikaa ja energiaa. Joten antakaa armoa. Teen parhaani.
 

Uutta ja tulevaa.

Nämä viimeiset päivät ovat olleet aivan järkyttävän kiireisiä. Yhtäkkiä pitääkin tavata kaikkia ihmisiä (koska haluan) ja hoitaa vaikka mitä asioita (koska en halunnut ajoissa) ja hankkia niitä välttämättömiä tarvikkeita (koska luulen haluavani).

Ostin eilen valtavan suuren matkalaukun. Olen viimein oppinut virheistäni. Turha taistella totuutta vastaan. Minulla on paljon tavaraa. Minun mukana tulee paljon tavaraa. Minun vanha matkalaukku on liian pieni. Uusi on parempi. Siihen mahtuu vaikka pieni ihminen mukaan. Jollaista ei kyllä ole, mutta näin periaatteessa.

Koska sisäinen muutos vaatii aina myös ulkoisia muutoksia, ja koska uusi alku pitää aina kruunata jollain henkilökohtaisella muutoksella, minä päätin käydä katkaisuhoidossa. Nyt on hirmu lyhyt peikkotukka. Aina kun joku suhde loppuu tai viritelmä kusee, niin minä haluan tukan pois. En tiedä miksi. Varmaankin, koska mies ei koskaan "anna" leikata lyhyttä tukkaa. Jos kysyy mielipidettä, niin miehet ovat tästä yleensä aina yhtä mieltä. Pitkä tukka pitää olla. Ja koska minä olen nyt viimein ymmärtänyt, että ihan oikeasti en edes halua pitkää tukkaa (saati miestä), voin ihan vapaasti leikkuuttaa lyhyen tukan. Ja sen siis teinkin. Leikkasin samalla kaikki kytkökset viime vuoden huonoihin miehiin, mikä oli kyllä aika upeaa. Vielä pitäisi muokata tämä blogin uudelle vuodelle, mutta antaa sen ajatuksen hautua tämän tammikuun ajan.

Kokeilitko jo Google-ennustusta tälle uudelle vuodelle? Minä kokeilin. Tietysti. (Kirjoita "ilona saa" ja katso mitä Google kertoo. Muista lainausmerkit. Ja toki kannattaa vaihtaa ilonan paikalle oma nimi. Ellei sinunkin nimesi ole ilona. Tosin silloin sinun ei tarvitse edes tehdä tuota, koska voit lukea vastauksen tästä.)

1) Meedion kyvyillään Ilona saa myös yhteyden menneisiin rakkaisiin, tuoden lohdullisia terveisiä heitä täällä kaipaaville.
2) Ilona saa aamupäivällä soiton erään taloyhtiön asukkaalta.
3) Ilona saa hyviä neuvoja porkkanan istutuksessa.
4) Ilona saa mut huutamaan.
5) Ilona saa nähdä mihin rahkeet riittää.

No, eihän siinä. Mielenkiintoinen vuosi siis tuloillaan. Otin kyllä sitten vielä varmemman päälle ja tilaisin aivan oikean astrokartan ensi vuodelle. Tästä on hyvä jatkaa matkaa, kun tietää milloin tähdet ovat suotuisimmillaan kaikenlaisille hullutuksilleni, ja milloin kannattaa pitää hiukan matalampaa profiilia. Ihan niin kuin Googlekin sen tiesi, saa nähdä mihin rahkeet riittää.

    

Kooste vuodesta 2013.

Vuoden viimeinen. Lupasin itselleni reflektointia ja koostetta tästä kuluneesta vuodesta. Ajattelin laittaa parhaat palat siitä myös teidän luettavaksi, koska olette jaksaneet matkassani reissata ja höpinöitäni lukea.

Majailin Irlannissa, Thaimaassa, Malesiassa ja Suomessa. Vaihdoin kotipaikkaa 17 kertaa. Asuin monta kuukautta varastossa. Olin kuukauden talovahtina. Innostuin Barcelostasta. Söin thaimaalaista, intialaista ja malesialaista ruokaa. Maistoin bataattia. Join paljon Singha nimistä olutta. (Yhä alkoi soida päässä tämä biisi... Olen pahoillani.) Ja Sandelsia.

Ostin helpon kameran ja myin vaikea. Totesin, että helmikuu on uusi suosikkikuukauteni. Keinuin rantakeinussa, ja sitten myöhemmin sisätiloissa ulkokeinussa. Uhosin meneväni jumalanpalvelukseen, mutta unohdin. Uhosin tekeväni supisuomalaisia tekoja, mutta onnistuin vain parissa. Olisi pitänyt ryhtyä heti. Taidan siirtää tuon "supisuomalaisia tekoja" listan ensi kesälle.

Löysin elämänoppeja. (Joista yksi hyvä löytyy tästä). Lainattuja pääasiassa, mutta muutamia itse koettuja. Olin luova. Tein itse vihdan, ja mätkin menenmään sitten saunassa oikein olan takaa ja edesta. Toteutin yhden unelmani. (I would love to celebrate New Years Eve on the beach, dancing barefoot in a light dress.) Ymmärsin, että ihmisen ilo tulee tekemisestä.

Opin, että jos koiralle syöttää valmiscroisantin, se kurakakkaa kaikkialle. Opin ajamaan mopolla. Ja ajelin tyttömopolla, mikä on paljon söpömpää. Opin, että jos antaa kaiken, ei jää mitään. Opin (tai ainakin tajusin, että pitää oppia) kyseenalaistamaan asioita, eikä vain uskoa kaikkea miettimättä.

Tein listoja ja aarrekartan. Palelin tropiikissa. Allergia teki peilikuvastani avatarhahmon. Sain paniikkikohtauksen. Todistin ukkosmyrskyn ilman sadetta, pilvien yläpuolella. Koin Little Indian tuoksut ja värit. Nauroin kuollakseni mopon takapenkillä, kun kuskin sadeviitta läpsi kasvoilleni. Nukahdin mopon kyytiin, kahdesti. Menetin ääneni, kahdesti. Sain hullun paperit. Minulle pidettiin elämäni ensimmäinen skype työhaastattelu.

Näin liskoja, torakoita, sudenkorentoja, sammakoita, heinäsirkkoja, jättiläisperhosia, nähtävyyksiä, temppeleitä ja patsaita. Ja mittarimadon. Katsoin paljon huonoja elokuvia ja sarjoja (kuten kaikki Star Wars leffat), mutta myös meren aaltoja ja thai boxing matseja. Näin yhden vaikuttavan taidenäyttelyn. Rapu juoksi päin minun takapuolta. Taputin norsua. Tapasin sian baarissa. Oikean. Olin koiranhoitajana.

Tapasin hippejä ja gurun. Tai kaksi, mutta toisistaan kovin erilaiset. Tapasin norjalaisia tyttöjä Thaimaassa. Ja saksalaisia tyttöjä Malesiassa. Ja israelilaisia poikia Suomessa. Ja italialaisia aivan kaikkialla. Minua pyydettiin mukaan purjehtimaan maapallon ympäri amerikkalaisen runoilijan ja hänen ystävänsä toimesta. Harkitsin. Toivon, että vielä ei ole liian myöhäistä, sillä harkitsen yhä. Tapasin uusia ihmisiä, jatkuvasti ja kaikkialla. Minulla on ihan selvästi lahja löytää huipputyyppejä. Vietin kaksi suruaikaa. Ensimmäisen aikana paranin, toisen aikana vain surin, koska olin niin surullinen. Koska se ihminen oli minulle enemmän kuin ymmärsi tai edes ansaitsi.

Kirjoitin. Paljon. Oivalsin, että ehkä se hyvä olo, jonka saan kirjoittamisesta, onkin osittain sitä, että olen silloin pois muualta. Omaa aikaa ja yksinoloa. Se on parasta. Löysin värit. Löysin oman mustavalkoisen tyylini. Virkkasin. Paljon. Pohdin asioita. Paljon. Näin todella hämmentäviä unia. Todella paljon.

Löysin Assarin. Sillä oli sininen tukka ja kaikkea. Ikävöin Hannaa. Olin Joonan ja Sanin hääjuhlassa. Tapasin irlannin ihmiset kotikylän sykkeessä. Tajusin, etten antanut Irlannille kovin reilua mahdollisuutta. Huomasin kaipaavani sinne takaisin. Löysin Tomin. Juhlin kahdet 30-vuotisjuhlat yhdellä kertaa.

Minulla oli yksi huono ja pelottava suhde. Yksi sydämen sijoiltaan raastava suhde. Ja yksi ihan kiva, mutta täysin väärä ja toivoton suhde. Sellainen jonka halusi toimivan, mutta aivan vääristä syistä. Muutuin vahvemmaksi ja ehkä vähän rohkeammaksi. Laskin mylvivässä koskessa kelkalla. Sain kuulla olevani hellyttävällä tavalla ärhäkkä. Löysin itseni. Sain kaksi lempinimeä. (Sunshine. Inka.) Minua haastateltiin tähän onnellisuusblogiin, koska olen sellainen jokapäivänsankari. Luovuin säännöistä ja opettelin rikkomaan rajoja. Tein lisää uusia sääntöjä, koska tajusin, että toimin paremmin sääntöjen kanssa.

Minulle lausuttiin runoja ostoskeskuksessa. Päädyin reppureissaamaan Aasiaan. Muistin, että en ole hippi. Tein silti elämäni ensimmäisen papurituaalin poistaen huolet ja murheet. Majoituin hostellin aulan sohvalla ja maalasin seiniä. Löysin kiinalaiset markkinat. Kävin Afrikassa, paitsi fyysisesti. Henkinen kulttuurimatka.

Aloitin joogaliikkeiden opiskelun, yksi kerrallaan. Opin yhden. Halusin palata Suomeen. Petyin, koska aika oli kullannut muistot. Suomi muistutti hyvin nopeasti miksi alunperin halusin täältä pois. Joten hyvin pian, halusin täältä taas pois. Aloitin ihmeaineiden käytön. (Laillisten.) Selkeytin kantani pilven polttoon, siis itselleni. Tapasin Toyboyn viimeisen kerran uskomattoman mahdottoman epätodennäköisyyden myötä. Maakuntamatkailin Saakoskella. En viettänyt joulua, vaikka sitä vuoden odotin. Nautin suomalaisesta ja thaihieronnasta.

Myin tavaroita kirpputorilla, ja lopulta perustin kotikirppiksen. Kävin koko maallisen omaisuuteni läpi. Laatikko laatikolta, tavara tavaralta. Myin käytännössä lähes koko omaisuuden. Minulla oli kesän ja syksyn ajan elämäni paras näkymä ikkunasta. Sain kaksi lammaskorttia. Toteutin huonekalullisen haaveeni. Kävin elämäni ensimmäisen kerran seksikaupassa.

Olin töissä, eli ilmaisorjana kaupunkifestareilla. Kävin elämäni ensimmäisen kerran oikeilla festareilla. Rakastin ralleja ja nautin ihanan Skottimekaanikkoni seurasta. Näin Paula Koivuniemen livenä.

Join konjakkia. En pitänyt siitä. Join jaloviinaa. Poltin vesipiippua ja pelasin mölkkyä. Sain tietää, että Suomessa on paikka nimeltä Ii ja halusin muuttaa sinne. Melkein muutinkin. Ajauduin yrittäjyyden pilottikokeiluun. Opin, ettei raha ole pahaksi. Se vain tekee ihmisistä enemmän sitä mitä he jo ovat. Paljon rahaa ei siis ole ollenkaan väärin. Rydyin yrittäjäksi. Tein yhden valtavan suuren valinnan ja päätöksen. Se vaikuttaa koko seuraavaan vuoteen. Sain uuden työpaikan.

Valokuvasin paljon, osallistuin haasteisiin. Kirjoitin kokonaisen kirjan valmiiksi. Osallistuin kirjoituskilpailuun. Kuuntelin, luin ja muilla tavoin kehitin itseäni. Tajusin, että saadakseni jotain aikaan, minä tarvitsen tiimin. En löytänyt sellaista. Koin stressiä, lähinnä itse aiheuttamieni rajoitusten ja niissä pysymättömyyden vuoksi. Koin jonkinlaisia ikäkriisin oireita, mutta tulin silti siihen tulokseen, ettei minusta ole aikuiseksi ihan vielä.

Laiminlöin henkimaailman juttuja, mutta päätin myös paikata virheeni ensi vuonna. Löysin Abrahamin. Muistin vanhoja unelmia. Pussailin aivan liian vähän. Tein taidetta. Järjestin lähtöjuhlat, vaikken vielä tiennyt milloin tai minne olen menossa. Olin vain niin vakuuttunut, että pian ja jonnekin. Olin oikeassa. Tapasin Legomiehen.

Sain tietää, että sisäinen kansalaisuuteni on ruotsalainen. (Järkytyin.) Ihastuin vahvasti ruotsalaiseen ystävääni. Sitä kesti vain muutaman päivän. Mutta hän sanoi minulle vuoden kauneummat sanat. Jag tycker du är den vackraste varelsen som någonsin existerat. Löysin samanhenkisiä ihmisiä. Päästin irti niistä, jotka vetivät väärään suuntaan. Rakastin yhtä ihmistä. 

Tämä oli vuoden paras lahja.
Tämä oli vuoden muistorikkain biisi.
Tämä oli vuoden suurin oivallus.
Tämä oli vuoden paras leffa.

Vuoden parhaat ideat:
Huone 13.
Rivot runot.
Tavaroista luopuminen.
Suomesta lähteminen.

Vuoden parhaat lainaukset:
Kyllä aika haavat tappaa.
Forgive them even if they are not sorry.
Sometimes when things are falling apart they may actually be falling into place.
Jos haluaa muuttaa elämää, sitä täytyy muuttaa.
Maailma ei palkitse perfektionisteja, se palkitsee ne jotka saavat asiat tehtyä.
Eikö se ole meidän 70-luvulla syntyneiden juttu, että me ollaan kiukkuisia?
If you tell the truth you don't have to remember anything.
You can't connect the dots looking forward. You can only connect them looking backwards.
Pervoilla on aina hauskempaa.
Varo joutumasta huonoihin väleihin itsesi kanssa.
Ihminen voi tehdä mitä haluaa, mutta ei haluta mitä haluaa.
En keksi yhtään hyvää syytä käyttäytyä ikäni mukaisesti.

Vuoden paras oppi:
Ole oma itsesi. Olet ainoa joka osaa sen.

Kiitos kaikille Teille tästä vuodesta.

Upeaa, iloista ja rakkaudentäyteistä vuotta 2014!

Ja tässä vielä vuoden 2013 paras kuva, 

suoraan Annen Facebookseinältä. Kiitos!