It's alive! It's alive!!

Kyllä, olen elossa. Ja olen perillä. Kökötän hyvin pienessä asunnossa pienessä kaupungissa pienellä saarella. Vaikka valvoin tiistaiaamusta keskiviikkoiltaan, selvisin hengissä matkasta. Tällä kertaa ainoa haasteeni oli äänet. Ensimmäisellä lennolla paikkani oli ympäröity rääkyvillä pennuilla. Tähän aiheeseen minulla on voimakas mielipide, jonka jätän sanomatta, koska on kuulemma epäkorrektia olla pitämättä lapsista. Toisella lennolla takanani istui kovaääninen tanskalainen. En ole vielä tavannut muunlaista, mutta tällä oli kovasti asiaa vierustoverilleen koko matkan ajan. Joten en nukkunut ja siksi jätän myös mielipiteeni tanskalaisista sanomatta. (Ei koske Nallekarhua eikä Muusikkoa. He ovat poikkeuksia.)

Kentältä sain kyydin oikeaan kaupunkiin ja kuski vei minut jonkin hotellin pihaan. Se oli kuulemma ihan hyvä ja edullinen. Hän oli oikeassa. Ensimmäinen yö täällä oli oikeastaan yllättävän hyvä. Sain lisäpatterin huoneeseeni, koska oli niin kylmä. Kyllä, täällä ON kylmä. Olisin ihan hyvin voinut ottaa mukaani kaikki ne vaatteet joista mietin, että enhän minä tuollaisia siellä lämpimässä tarvitse... Ehkä sitten kesällä tuo ajatus pitää paikkaansa, mutta nyt illat ja yöt ovat kyllä hyvin kylmiä. Aivan niin kuin Italiassa. 

Onnistuin hankkimaan puhelinnumeron jo ensimmäisenä päivänä, joka helpotti suunnattomasti asunnon hankintaa. Illalla kävelin vielä hotellilta keskustaan katsomaan mihin aamulla piti mennä. Eksyin aika monta kertaa, mutta opin myös tosi monta eri reittiä. Tämä on minun oma systeemi, kun tutustun uuteen paikkaan. Suuntavaistotonta ei kartat juuri auta, mutta jälleen kerran eksyminen kannatti. 

Kysyin neuvoa eräältä mukavanoloiselta hedelmämyyjältä ja jäin juttelemaan hänen kanssaan. Kerroin tulleeni tänne vasta muutama tunti aikaisemmin, ja että etsin asuntoa. "Minä tunne yhden naisen jolla on asunto vuokrattavana, se ei ole kovin kallis, eikä edes kamalan kaukana." Sain numeron johon soitin illalla, mutta sain kuulla, että asunto oli jo luvattu jollekin pojalle, jonka piti seuraavana päivänä mennä kirjoittamaan vuokrasopimusta. Kiroilin vähän, mutta kirjoitin silti Universumiboxiin toiveen, että halua tuon asunnon, ja että jospa jotenkin asiat järjestyisi niin, että se poika ei sitä otakaan ja minä saan sen. Aika kaukaa haettu, mutta luotin tuon ihmepurkin voimaan. 

Seuraavana päivänä nainen soitti ja sanoi, että poika ei saanutkaan rahoja kasaan, joten he eivät kirjoita sopimusta tänään. "Haluatko tulla katsomaan asuntoa?" Tietysti halusin. Nainen tuli hakemaan minut autolla ja menimme asunnolle, johon ihastuin välittömästi. Asunto on juuri sellainen pieni piilopaikka jollaista toivoin, rauhallisella alueella. Poika laittoi vielä viestin, että nyt on rahat kasassa, mutta nainen oli jo päättänyt, että minulle hän tämän vuokraa. Vaikka siellä oli jonossa minua ennen jo monta ihmistä, hän ei edes ottanut heihin yhteyttä. Kävi ilmi, että tuo mukava hedelmäherra oli tämän naisen isä. Olin kuulemma tehnyt hyvän vaikutuksen ja heillä on joku suomalainen sukulainen. Tädin mies tai jotain sellaista. Joka tapauksessa, ihan selvästi kannatti eksyä. Ja ihan selvästi kannattaa mennä juttelemaan tuntemattomille.

P.S. Hedelmäherran nimi on Salvu, mikä tarkoittaa pelastajaa. Selvästi nimensä veroinen mies, sillä nyt minulla on koti.