Alkoi taas kiristää, kun on niin sata asiaa yhtä aikaa päällekkäin, eikä sitten mistään niistä oikeastaan tule yhtään mitään. Toisin sanoen, olen saanut lukittua itseni taas sellaiseen tyhjiöön, jossa ei saa happea. Vieraani sanoi, että kirjoita kaikki projektit ja tekemättömät jutut listaan ja valitse sieltä sitten yksi tai kaksi sellaista mieleisintä ja keskity pelkästään niihin. Ihan jo tuon listan tekemistä siirsin tovin, oli jotenkin niin raskaan olosta aloittaa, kun tiesin jo etukäteen, että on (mukamas) liian suuri homma. Sen verran moneen soppaan olen mennyt sorkkimaan. Mutta nyt sitten tein sen listan. Ja huomasin muutaman omituisen seikan.
1) Lista ei todellisuudessa ole kovin pitkä. Se oli paljon pidempi mielessäni. Okei, onhan se mahdollista, että vain unohdin suurimman osan asioista, kun olen jo muutenkin niin uupunut. Mutta sain oikeasti listattua vain 23 asiaa tai tehtävää tai projektia. Eihän se nyt niin kauhean paljon ole.
2) Vain noin puolet listan asioista liittyi töihin. Toinen puoli oli vain harrastuksiin liittyviä juttuja ja itsensä kehittämistä. Muutamia kursseja jotka olen aloittanut, mutta en tunnu millään saavan suoritettua loppuun, iltalian opiskelua, tekemättömiä, mutta silti jo pitkälle valmiiksi mietittyjä taideteoksia... Sellaisia asioita, jotka kuuluisi laskea harrastuksiin, eikä suinkaan ahdistusta aiheuttavalle tekemättömien asioiden listalle, ja joita ei missään nimessä ole edes pakko tehdä.
3) En pystynyt valitsemaan listalta yhtään asiaa, johon haluaisin nyt keskittyä täysin. Kamalan surullinen havainto. Kaikissa jutuissa oli joku painostavuus mukana. Olin tehnyt mukavista asioista itselleni taakan. Typerys.
Niinpä päätin, että lopetan ne kaikki. Yksinkertaisesti sanon, että tämä ei nyt toimi. Ajatus oli hyvä, mutta ajoitus huono. Irtisanon nyt itseni kaikista olevista projekteista. Aivan jokaisesta. Nukun muutaman yön yli, aloitan arkisen pakerruksen. Vietän yhdeksän tuntia töissä, sitten menen kotiin, syön, tiskaan, katson ehkä hetken telkkaria ja sitten menen nukkumaan. Luen kirjan! En edes muista milloin olisin lukenut kirjaa ilman jonkinlaista syvempää oppimismerkitystä. Viikon päästä sitten mietin uudelleen, että onko jotain mitä oikeasti haluan tehdä. Jos tulee heti mieleen asia, johon tunnen paloa, niin sen sitten aloitan. (Tai jatkan.) Jos ei, niin sitten en.
P.S. Luultavasti viikko on niin pitkä aika, että tylsistyn tekemättömyyteen hyvin nopeasti ja alkaa jo kovastikin tehdä mieli tarttua jonkinlaiseen toimeen. Sitä odotellessa - minä rentoudun.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti