Merkki.

Vuosikalenterini kertoi, että nyt on alkanut sellainen mukava vaihe tietoisten päämäärien toteuttamisessa. Kestää pari vuotta. Nyt luovuus ja saavutusten mahdollisuudet lietsovat minut innostukseen ja sitä kautta pitäisi luoda pohjaa elämälle kahdeksi vuodeksi eteenpäin. Aika kovat paineet tuli kyllä. Mutta jos ei anna minkään pilata innostumista, niin pitäisi pienistäkin jutuista kasvaa isoja asioita. Jos vain uskaltaa tempautua mukaan. Minähän olen tunnetusti aika huono tuossa tempautumisessa, mutta kokeillaan. 

Ja tietysti otan eilisen aivan suunnattomana viestinä. Koska ruokatunnilla kurkin näyteikkunoita ja mietin, että mistä saisin tuollaisen mallinuken itselle. (Tuijotin juuri sellaista tiettyä valkoista nukkea, joka on työpaikan vieressä olevan ikkunan parasta tarjontaa - ne rytkyt on aina niin kamalia.) Tarvitsen jonkun malliksi omille koruille ja tuotteille, mutta ihmisten lainaaminen on aina niin työlästä. Sellainen kestomallinukke voisi seistä pojottaa olohuoneessa aina valmiina toimintaan, kuin pikku partiolainen. Ruokatunti oli kuitenkin lyhyt, enkä siis viitsinyt mennä kyselemään.

Töiden jälkeen Kalle tuli käymään ja intopiukeana kertoi ostaneensa juuri kuusi mallinukkea! (Okei, kuulostaa hullulta, mutta siihen on selitys ja syy, että miksi tuo mies sellaiseen hankintaa oli päätynyt.) Katsoin monttu auki. Tuota, voisitko tuoda ne tänne, sen sijaan, että viet ne kaverin autotalliin varastoon…? Joo, kyllä se käy.

Niin. Joskus käy näin. Ja tämä on ihan selvä merkki suunnasta. Tällä minä ihan selvästi luon sen pohjan elämälle. (Tai ainakin erikoisen sisustuksen.) Mutta kukaan ei voi enää sanoa, että olisi huonosti valittu poikaystävä.

Ja erikoisesta puheen ollen, haluan ehdottomasti jakaa teidän kaikkien kanssa tämän kuvan. Koska yksi kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa... 

(Jos silmiisi sattui, olen pahoillani.)