Synkkä tiistai.

Eilen aamulla luin lehdestä, että Robin Williams oli tehnyt itsemurhan. Tuntui jotenkin liian karulta. Jos niin hyvä ja hauska ihminen voi noin huonosti... Käsittämätöntä. Mutta se muistutti taas siitä, että mikään ei ole sitä miltä näyttää. Se pitäisi aina muistaa, kaiken ja kaikkien suhteen. 

Tämän lisäksi illalla sain ystävän kylään. Hän kertoi todella surullisen tarinan muutaman vuoden takaa. Asian, jota ei ole kertonut kenellekään. En tiennyt mitä sanoa, itkin vain, koska tuntui niin pahalta. Se oli mieletön luottamuksenosoitus ja teki minut siksi onnelliseksi, mutta samalla sydän oli särkyä itse asian vuoksi. Tunsin tuon surun itsekin. 

Makasimme parvekkeen lattialla, katsoimme tähtiä ja metsästimme tähdenlentoja. Täällä oli eilen koko Maltan kattava sähkökatkos. Koska koko kaupunki oli pimeä, tähdet näkyivät aivan tavattoman selvästi. Se oli upeaa. Mietin, että tämä on niin huikeaa. Voin maata täällä, omassa kotona ja nähdä tuon kaiken. Minulla on aivan upea koti. Ja ihana ystävä, aivan siinä lähellä. Ja kissa joka tunkee takapuolensa aina väliin, jos joku haluaa lähelleni tulla. Bob oikeasti puraisi ystävääni pyllystä, kun ei saanut tarpeeksi huomiotani. Se taitaa olla jo vähän mustasukkainen minusta. 

Valvoin pitkään yöllä ja katselin kuun valoa. Talo oli viimein hiljainen, sähköttömänä. Naapurit olivat kerrankin hiljaa aikaisin, joten minä nautin. Mietin kaikkea kuulemaani, elämää ja kuolemaa. Oli jotenkin niin turtunut olo. Jokin on muuttunut. Kaikki on aivan ennallaan, the world just keeps on worlding*, mutta jokin oli eritavalla. Ehkä minä olen eritavalla. Tuntuu, että olen muuttunut täällä tosi paljon. Mutta tämä on varmasti taas sellainen muutos, jonka huomaa vain itse. 

Lainasin netistä tämän kuvan. Surulliset silmät, mutta aina iloinen ilme. Robin palasi Universumin energiaksi, joten nyt on hyvä olla. Siitä voimme olla iloisia. 

*) En muista kuka näin sanoin alun perin, mutta kuulin lauseen yhdessä kuuntelemassani koulutuksessa. Se oli lainaus siinäkin.