Lähtöjuhlat.

Minulla on ollut useita läksäreitä, koska olen muuttanut niin monta kertaa. Harvemmin kuitenkin ollut kahdet lähtöjuhlat samasta paikasta, tämä Belfast on silläkin tavalla poikkeus. Minun raskalaiset kaverit olivat sitä mieltä, että en voi muuttaa pois ilman juhlia. Viimeksi oli niin hauskaa. Ja viimeksi minä lähdin vain sieltä työpaikalta. Ihan hyvin perusteltu minun mielestä. Niinpä he päättivät tämän minun puolesta. Ihan hyvä, sillä minä olen huono päättämään asioita.

En tiedä kuinka juhlavaa meillä oli, mutta vietimme iltaa suosikkibaarissani, Kellyn kellarissa. Ihanista ihmisistä ja naurusta huolimatta ilta oli surullinen. Ainakin minulle, ehkä myös kavereille. Vaikka kuinka koitan olla positiivinen ja iloinen uudesta työstä ja mahdollisesta asunnosta ja uudesta alusta uudessa kaupungissa, ei tämä lähdön haikeus katoa. Varmaankin, koska en yhtään halua lähteä. Minulla on nyt toinen ranne mukavasti ruhjeilla. It's not a good party if you can't see it the next morning. Vanha suomalainen sanonta, jonka juuri keksin.

Yritän vielä nähdä kavereita täällä, vaikka päivät käyvät vähiin ennen kuin loppuvat. Neljä päivää, se on melkein käsittämätöntä. 50% minusta on ihan oikeasti tosi innoissaan, mutta 40% ei ole, ja koittaakin kampata minut joka käänteessä. Se loppu 10% on taas ihan pihalla. Onneksi on punaviiniä. Se toimii iloliemenä, lohdutuksena ja rauhoittaa mukavasti. Yritän keskittyä oleelliseen. Teen listoja asioista, jotka pitää tehdä ennen muuttoa ja heti muuton jälkeen. Mitä pitää tehdä ennen ensimmäistä työpäivää, mitä pitää hankkia ja keneen pitää ottaa yhteyttä. Välillä itku tulee väkisin silmistä, mutta sitten taas välillä olen vain niin kiitollinen kaikesta, että nauran ääneen. (Onko syytä huolestua?)

No, jotain ihanaa tähän loppuun kuitenkin, koska olen muuten niin sekava. Jos missään ei ole järkeä, niin muista Seal. Tuossakaan ei ollut kyllä mitään järkeä, mutta Seal on ihana.