Ikkuna.

Tämä kellarikotini jaksaa yhä hämmästyttää minua. Erityisesti asunnon edellinen asukas, joka on tehnyt tämän "remontin". Käytän nimitysti edellinen asukas, koska en tiedä kuka tämän "remontin" on oikeasti tehnyt. Käytän lainausmerkkejä sanan "remontti" yhteydessä, koska sen verran mystisiä tekniikoita on käytetty, että italialaisetkin jäävät ihan heittämällä kakkoseksi ideoinnissa. (Italiassa opin mm. sen, että maali auttaa kaikkeen. Sillä voi korjata halkeilleet puiset asiat. Se poistaa ruosteen. Ja homeen. Maali on kertakaikkiaan ihmisen paras ystävä.) Joka tapauksessa, viime talvena oli täällä sisälläkin melko viluisaa. Tänään ymmärsin miksi.

Viime viikolla päätin tiivistää ikkunat, näppärä kun olen. Ensin kävin ostamassa tiivistenauhaa suosikkikaupastani. (Mitään mainostamatta kerron, että nimessä on irtokirjain ja loppuosa on metallia.) Kotona huomasin, että ikkunoita ei saa auki, koska verhotankojen pidikkeet ovat ruuvattu kattoon niin, ettei ikkuna yksinkertaisesti mahdu aukeamaan. Ruvasin kiinnikkeet irti. Samalla irtosi myös muovinkappaleita ja seinänpalasia. Korjasin vahingot. Huomasin, ettei minun asunnosta löydy sellaista kahvaa, millä ikkunan saisi auki.

Seuraavana päivänä kävin taas lempikaupassani. Sain kuulla, että kahvan nimi on avain, ikkuna-avain. Kotona väänsin ikkunan auki. Mitään ei tapahtunut. Väänsin lisää, ikkuna alkoi raksua. Tungin hitaasti, mutta varmasti kasvavaan rakoon rautaesineitä ja kampesin luukkua auki. Yksi raksahdus havahdutti sen verran, että päätin lopettaa. Nyt se perkele hajoaa käsiin. Kiroilin paljon ja päätin luovuttaa. Väänsin vielä kahvasta ikkunan takaisin kiinni. Luukku aukesi. Voi *****! Ikkuna on siis ollut auki koko talven ja nyt sitten suljin sen, jotta voin vääntää sitä väkisin auki ties miten päin.

Okei. Ikkuna oli nyt auki. Hurraahuuto sille. Tiivisteitä ei ollut. Mutta sen sijaan ulompi ikkuna oli "tiivistetty" maalarinteipillä. Se oli kirjaimellisesti vain teipattu kiinni. Sisemmän ikkunan karmeissa oli paikka paikoin lähes kokonaan maatunutta ihme haperoa. Tässä vaiheessa taas kiitosta edelliselle asukkaalle, joka ei siis ollut edes avannut luukkua, vaan maalannut seinät ja ikkunan karmista työntyvät tiivistehaperot siitä vain päältä. Rapsuttelin niin sanotut tiivisteet ja maalikökkäreet irti. 

Kellariasunnon perinteitä kunnioittaen liimasin tiivistenauhan maalarinteipin paikalle, tuota ulompaa ikkunaa kun ei voi avata. Kirjoitin kyllä seuraavalle asukkaalle viestin asiasta ja rullasin sen ikkunoiden väliin jemmaan. (Tiedän ettei tätä kuulu tehdä näin, mutta perinteitä on kunnioitettava, ja sitä rataa. En halua, että kukaan kirjoittaa minusta minnekään vastaavaa.)

Pesin lasit ja lisäsin ulkoikkunaan lapun missä lukee: "Hymyile! Sinua kuvataan." Tuon tarkoitus on siis hätyyttää ihmiset tupakoimaan vähän kauemmaksi ainoasta tuuletusikkunastani. Laitoin kyllä siihen alle hyvin pienellä tekstin: "(Mahdollisesti. Eihän sitä koskaan tiedä.)" koska en pidä valehtelusta.

Nyt minulla on puhtaat tiiviit ikkunat tällä yksityisellä puolella. Aivan mahtavaa! Seuraavaksi lisään yksityiselle puolelle myös sitä yksityisyyttä ompelemalla ikkunaan verhot. Mutta se onkin sitten jo aivan uusi tarina.