Minä.

Elämäni on muuttunut aika paljon lyhyessä ajassa. Ensin kolme vuotta pinnistelin ja koitin kulkea henkisen kasvun tietä. No, kuljinkin. Olin viimein ilmeisesti valmis uuteen, koska sattumat (joihin en usko) johdattivat minut reikikoulutukseen. Niinhän se menee, että ensin kaikki on hidasta, raskasta ja vaikeaa, mutta kun vauhtiin pääsee, niin kitka katoaa. Olen ilmiselvästi päässyt vauhtiin.

Reikivirityksen jälkeen minun jo ennestään oudot kyvyt ovat vahvistuneet. (Enneunet ja se asioiden tietäminen.) Minulla on nyt myös kaksi uutta henkikaveria, Toto ja Ra. Ei mitään sellaisia kirkon siivekkäitä enkeleitä, vaan niitä oikeita suojelijoita. Toto on punatukkainen, sänkinaamainen, vaisu tarkkailija, joka mielestäni edelleen muistuttaa eniten gladiaattoria. Ra on erikoisemman näköinen tummaihoinen, ponihäntäpäinen kaveri, joka parantaessaan hohtaa valoa, melkein sinisenä. Tämän lisäksi olen huomannut, että minun toteemieläimeni on hevonen. Valkoinen.

Juu, kuulostaa järjettömältä. Niin minustakin. Mutta näin se nyt vain on. Pystyn selittämään näkyjäni yhtä vähän kuin niitä enneunia. Kirjoitan tämän täysin selvinpäin. Itse asiassa en ole juonut pitkään aikaan, ainoa paheeni nykyään on kahvi. Eikä sekään niin kovin paha asia ole. Tänä aamuna tuntui siltä, että voin jo kirjoittaa näistä asioista julkisesti. Ettehän te minua usko, mutta toisaalta - en minä ole mitään lahkoa perustamassakaan. Tämä on vain blogi.

Pointti lienee siinä, että olen yhä se sama tyyppi, joka koheltaa ja nauraa paljon ja asuu kellarissa ja haaveilee ulkomaille muutosta. Ainoa ero entiseen on se, että nyt olen erityisen onnellinen. Ja turvassa. Oli aivan käsittämättömän vapauttava tunne ymmärtää, että nämä aluksi oudoilta tuntuvat asiat ovatkin ihan normaaleja. Että olen vain päässyt eteenpäin ja ymmärrykseni on kasvanut. Ja ettei näitä asioita tarvitse pelätä. Kenenkään.