Hajut.

Työtiina astui tänään koiran kakkaan. (Vaikka pyöräili.) Se oli putsattu monoista ja lattioista siinä vaiheessa kun tulin itse töihin, joten herkkä nenäni ei siitä saanut pienintäkään vainua. Tiina itse sen sijaan haistoi kakan koko päivän. Haju oli jäänyt nenään.

Minulle käy usein noin. En astu kakkoihin, mutta hajut jäävät nenään. Vaikka haiseva asia olisi jo poissa, tai itse vaihtaisi paikkaa, jostain syystä haju vain säilyy. Se on raivostuttavaa. Käytän kotona kaikenlaisia estoja, kuten voimakkaanhajuisia pesuaineita, tuoksukynttilöitä tai öljyjä. Mutta silti, nyt jo usean päivän ajan minun nenään on haissut piimä. Olen kulkenut ympäri kämppää nuuhkien jokaista nurkkaa ja nuttua. En voi käsittää miksi se haju on nenässäni. Join piimää viime viikolla, enkä kaatanut sitä mihinkään. (Paitsi lasiin tietysti ja sitten kurkusta alas.) Tänään silitettävien puhtaiden pinkka haisi piimälle. Vaikka se kotvan kyrsikin, se oli hyvä asia, sillä löysin piimälemun lähteen: uusi (vanha) nojatuoli, minkä mummon asunnosta tänne vaivalla raahasin. Tuo upea tuoli haisee!! En tiedä miten tähän asiaan suhtautuisin, ei se siellä mummon asunnossa haissut. (Tai sitten hajua ei huomannut, kun kaikki muut asiat haisi vanhalle ihmiselle.) Siirsin sen pois sänkyni vierestä, niin kauas kuin mahdollista. Silti. Onko muka kivaa, että vieraiden takapuolet alkaa haista piimälle?

Keksin ratkaisun tähän ongelmaan. Minun pitää muuttaa. Sellaiseen asuntoon, missä on iso parveke, mihin tuon tuolin voi laittaa, sanotaan vaikka puoleksi vuodeksi. Sitten se paranee. Jospa tuo piimän lemu lähtisi nenästänikin sitten joku päivä.