Hyvää syntymäpäivää minun iskälle!
Ihmeellistä miten isoja pienet asiat voikin olla. Tervehtimiset ja nauru ja cappuccinoa lahjoittava kahviautomaatti. Minulla on hirmu hyvä työpaikka. Minulla on hirmu hyvät esimiehet. Ja minulla on huippuhyviä työkavereita. Ja jonain päivänä osaan niin paljon, että olen huippuhyvä työntekijä! Jostain syystä olen vähän panttaillut tietoa siitä, missä olen töissä. Osittain siihen kai vaikutti vaitiolovelvollisuus. Mutta nyt aion paljastaa tämän salaisuuden: Vietän aikaani *****lla. (Sensuroitu jälkikäteen sen hirmu hyvän esimiehen pitämästä puhuttelusta johtuen. Tällä hetkellä tekisi mieli kyllä sensuroida kaikki nämä ylistyssanatkin, mutta se olisi varmasti aika typerää.) Tänään olen erityisen onnellinen, sillä minä sain oman kaapin! Olen selvästi levitellyt tavaroitani ympäriinsä riittävän pitkään.
Minun työpaikalla on aivan mahtavaa! En kyllä uskonut, että sanoisin näin työpaikasta. Mutta kun te ihmiset olette niin hauskoja! Iltavuorot on sillä tavalla erilaisia kaikkiin muihin vuoroihin verrattuna, että sieltä luurin toisesta päästä voi tulla ihan mitä tahansa. Kelavuoroissa tulee vain Kelapuheluita, päivävuorossa tulee pääasiassa kortti-, lentokenttä- ja kakrujen kyytejä, yövuorossa taas humalaisten sönkötystä. Illalla tulee kaikkea edellä mainittua. Eilen lopetin vuoroni siihen, kun kerroin miehelle hänen autonsa tulevan ihan pian. Vastaus: "No minäpä riennän kikkeli suorana pihaan odottamaan. Kiitos sinulle, nainen!" Juu, kiitos vain sinullekin tästä mielikuvasta juuri ennen nukkumaanmenoa, mies. Tänään vuoro loppui toisenlaisesti. Puhelu jo alkoi sanoille: "Hei kuule prinsessa, saisitko sinä millään minulle autoa tänne?" No aivan varmasti saisin, kun noin kauniisti pyysit. Olisin tehnyt kaikkeni tuon auton saamisen eteen siinäkin tapauksessa, että se ei oikeasti olisi ollut niin helppoa. Aina se nimittäin ei ole. Ja sillä todellakin ON merkitystä millä sävyllä niitä autoja tilataan, ihan vain tiedoksi.
Vaikka nyt vähän taisin yleistääkin, niin ei ole kyllä ikinä kahta samanlaista vuoroa. Olen nyt jo osallistunut synnytykseen, pahoinpidellyn kuljetukseen, kadonneen etsintään ja erinäisten löytötavaroiden metsästykseen. Olen myös etsinyt pankkien aukioloaikoja ja osoitteita, vaihtanut vuoroja, kertonut hukassa oleville ihmisille missä he ovat, toiminut Kelan virkailijana ja kuljettajien henkisenä emona. Huomenna saan myös valokuvata ja askarrella.
Kuka voi sanoa, että omassa työpaikassa olisi samanlaista vaihtelua? (Työkaverit ei saa vastata tähän.)
Ihmeellistä miten isoja pienet asiat voikin olla. Tervehtimiset ja nauru ja cappuccinoa lahjoittava kahviautomaatti. Minulla on hirmu hyvä työpaikka. Minulla on hirmu hyvät esimiehet. Ja minulla on huippuhyviä työkavereita. Ja jonain päivänä osaan niin paljon, että olen huippuhyvä työntekijä! Jostain syystä olen vähän panttaillut tietoa siitä, missä olen töissä. Osittain siihen kai vaikutti vaitiolovelvollisuus. Mutta nyt aion paljastaa tämän salaisuuden: Vietän aikaani *****lla. (Sensuroitu jälkikäteen sen hirmu hyvän esimiehen pitämästä puhuttelusta johtuen. Tällä hetkellä tekisi mieli kyllä sensuroida kaikki nämä ylistyssanatkin, mutta se olisi varmasti aika typerää.) Tänään olen erityisen onnellinen, sillä minä sain oman kaapin! Olen selvästi levitellyt tavaroitani ympäriinsä riittävän pitkään.
Minun työpaikalla on aivan mahtavaa! En kyllä uskonut, että sanoisin näin työpaikasta. Mutta kun te ihmiset olette niin hauskoja! Iltavuorot on sillä tavalla erilaisia kaikkiin muihin vuoroihin verrattuna, että sieltä luurin toisesta päästä voi tulla ihan mitä tahansa. Kelavuoroissa tulee vain Kelapuheluita, päivävuorossa tulee pääasiassa kortti-, lentokenttä- ja kakrujen kyytejä, yövuorossa taas humalaisten sönkötystä. Illalla tulee kaikkea edellä mainittua. Eilen lopetin vuoroni siihen, kun kerroin miehelle hänen autonsa tulevan ihan pian. Vastaus: "No minäpä riennän kikkeli suorana pihaan odottamaan. Kiitos sinulle, nainen!" Juu, kiitos vain sinullekin tästä mielikuvasta juuri ennen nukkumaanmenoa, mies. Tänään vuoro loppui toisenlaisesti. Puhelu jo alkoi sanoille: "Hei kuule prinsessa, saisitko sinä millään minulle autoa tänne?" No aivan varmasti saisin, kun noin kauniisti pyysit. Olisin tehnyt kaikkeni tuon auton saamisen eteen siinäkin tapauksessa, että se ei oikeasti olisi ollut niin helppoa. Aina se nimittäin ei ole. Ja sillä todellakin ON merkitystä millä sävyllä niitä autoja tilataan, ihan vain tiedoksi.
Vaikka nyt vähän taisin yleistääkin, niin ei ole kyllä ikinä kahta samanlaista vuoroa. Olen nyt jo osallistunut synnytykseen, pahoinpidellyn kuljetukseen, kadonneen etsintään ja erinäisten löytötavaroiden metsästykseen. Olen myös etsinyt pankkien aukioloaikoja ja osoitteita, vaihtanut vuoroja, kertonut hukassa oleville ihmisille missä he ovat, toiminut Kelan virkailijana ja kuljettajien henkisenä emona. Huomenna saan myös valokuvata ja askarrella.
Kuka voi sanoa, että omassa työpaikassa olisi samanlaista vaihtelua? (Työkaverit ei saa vastata tähän.)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti